Omenatartaletit

Tartaletit mielletään usein kesäiseksi herkuiksi, mutta hedelmäiset versiot sopivat ihan yhtä hyvin myös syksyyn ja talveen. Päällisten lisäksi kreemiä voi hyvin maustaa. Miten olisi esimerkiksi perinteisen vaniljakreemin sijaan vaikka kanelilla maustettu kreemi ja karamellisoidut hedelmät.

omenatartaletti

 Tartaletit olivat tämän viikon Koko Suomi leipoo- uusintajakson teknisenä tehtävänä, joten käytin mtv-sivuilta löytyvää ohjetta. Karkeiden vehnäjauhojen sijaan, käytin mantelijauhetta. Se tekee kaulitsemisesta hieman hankalampaa, mutta antaa pohjaan reilusti makua.

Omenatartaletit

Pohja

  • 1½ dl mantelijauhetta
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • hyppysellinen suolaa
  • 2 dl tomusokeria
  • 125 g voita
  • 1 muna

Valmista pohja sekoittamalla mantelijauhe, jauhot, suola ja sokeri kulhossa. Lisää joukkoon kylmä voi pieninä kuutioina. Nypi sormin murumaiseksi taikinaksi. Lisää kananmuna ja pyöräytä tasaiseksi taikinaksi. Älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kääri taikina leivinpaperiin ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi.

Kauli taikina ohueksi levyksi. Leikkaa taikinasta ympyröitä ja painele ympyrät pieniin tartalettivuokiin (halk. 10 cm). Vuoraa taikina leivinpaperilla ja laita painoksi kuivattuja herneitä tai riisiä. Paista pohjia 160-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Poista painot ja leivinpaperi ja paista pohjia vielä noin 5 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä vuoissaan.

omenatartaletti6

omenatartaletti4

Täyte

  • 3½ dl täysmaitoa
  • 35 g voita
  • 2 munaa
  • ¾ dl fariinisokeria
  • ½ tl kanelia
  • ½ tl kardemummaa
  • ¼ tl neilikkaa
  • 3 rkl maissitärkkelystä

Mittaa maito ja voi kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siitä siemenet. Lisää tanko ja siemenet kattilaan. Kiehauta maitoseos. Sekoita munat, sokeri ja maissitärkkelys yhteen. Kaada kuuma maito munaseokseen koko ajan sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna kunnes se paksunee selvästi. Siivilöi puhtaaseen kulhoon ja jäähdytä kelmulla peitettynä. Pursota jäähtynyttä täytettä pohjille.

Koska omenasato on tänä vuonna taas runsas, päädyin laittamaan tartaletteihin omenaa. Se sopi oikeastaan todella hyvin, omenan raikkaus makean kreemin päällä oli aivan ihana. Jotta omenat eivät olisi kovia, eivätkä tummuisi, kiehautin siivut nopeasti mausteliemessä.

Koristelu

  • 6 pientä omenaa
  • 1 sitruunan mehu
  • 0,5 litraa vettä
  • 1 tl kanelia
  • 1 rkl sokeria

Leikkaa omenat ohuiksi siivuiksi. Mittaa kaikki ainekset omenien kanssa kattilaan. Laita levylle ja kiehauta nopeasti. Älä sekoittele omenia kovaa kiehautuksen aikana, jotteivat ne muussaannu. Kun vesi kiehuu, ota omenat heti pois liedeltä ja nostele ne reikäkauhalla lautaselle jäähtymään. Nostele jäähtyneet omenat vaniljakreemin päälle. 

Kiille

  • 2 dl vettä
  • 1 dl hyytelösokeria

Kuumenna 2 dl vettä kiehuvaksi. Lisää hyytelösokeri ja keitä kunnes sokeri on sulanut. Anna liemen jäähtyä hetki ja levitä sitten omenaviipaleiden päälle.

omenatartaletti5omenatartaletti3

Nämä tartaletit olivat herkullisia, tykkäsin vielä paljon enemmän, kuin vähän aika sitten tekemistäni marjatartaleteista.

omenatartaletti2

Seuraavana tehtävänä olikin sitten keikauskakku, siitä lisää tiistaina (voit kurkata etukäteen instagrammista).

Kategoriat

Piirakat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 vastausta artikkeliin “Omenatartaletit”

  1. Kiitos! Ainakin Äidin mielestä siis makukin oli kohdallaan 😀 Maistui kyllä muillekin, kaneli tuli noissa omenoissa kivan vienosti esiin.

  2. Todella kauniita leivoksia! Ja varmasti mahtavan makuisiakin 😀

  3. Äiti

    Ihania !!!!!!

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Suklaa-kinuskipalat Suklaa-kinuskipalat

    Suklaa-kinuskipalat

    Paksu kerros rapeaa kauramurua, reilusti kinuskia ja pehmeää tummaa suklaata. Kokonaisuuden viimeistelee pähkinät ja tietenkin möhkikset.

  • Aprikoosi-nektariinipiirakka Aprikoosi-nektariinipiirakka

    Aprikoosi-nektariinipiirakka

    Kun jääkaapista löytyy päiväyksen yli mennyttä rahkaa, jogurttia ja hieman ylikypsiä hedelmiä on aika ryhtyä leipomaan. Tämä hävikkipiiras valmistuu helposti ja lyö laudalta monet vaativammatkin leivokset.

  • Brownies Brownies

    Brownies

    Browniesit vievät varmasti pahimmankin makeannälän. Varsinkin tässä muodossa; brownie-paloja lasissa kermavaahdon, kinuskikastikkeen ja mantelirouheen kanssa. Makeaa oli, ja niin hyvää.