Tähtikakku

Yksinkertainen tähtikakku sopii sekä lasten- että aikuisten juhliin. Koristelu on nopeudestaan huolimatta iloinen ja tähti antaa juhlavan vaikutelman.

daim-limekakku

Käytin tähän kakkuun aiemmin kovasti pidetyn metsäkakun ohjetta. Tein ohjeen kaksinkertaisena, koska syöjiä oli paljon. Paistoin pohjat kahdessa halkaisijaltaan 20 cm:n vuuassa ja halkaisin molemmat levyt kahtia. Levyjen paistoaika oli aika pitkä, kannattaa kokeilla sormella, että kakun pinta tuntuu painettaessa napakalta. Paista pohjat uunin alatasolla ja peitä leivinpaperilla, jos pinta tummuu liikaa.

Täytteeseen käytin kaupan limecurdiä, mikä oli yllättävän hyvää. Jos et ehdi valmistaa curdiä itse, niin valmistuote käy siis ihan mainiosti.

daim-limekakku2

Kuorrutteeseen en tehnyt sokerikreemiä, vaan kuorrutin kakun ensin vaahdotetulla kermalla. Kakun päälle laitoin leivinpaperista leikatun tähden ja taputtelin domino-keksimurskaa ympäri kakkua. Sitten poistin leivinpaperin ja korjailin jälkiä vähän kermalla.

Kategoriat

Täytekakut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 vastausta artikkeliin “Tähtikakku”

  1. Äiti

    Taidanpa kokeilla taitojani pääsiäiseksi !

  2. Kiva idea tuo domino-muru… nappaan idean mukaani 😉

    1. Nappaa ihmeessä. Ja tuo Dominomurun ja kerman sekoitus on herkullista myös kakun täytteessä. Silloin kannattaa jättää vähän isompia keksinpaloja joukkoon.

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Toffee-vadelma-suklaakakku Toffee-vadelma-suklaakakku

    Toffee-vadelma-suklaakakku

    Näyttävä kerroskakku suklaapohjalla, keksimoussella, toffeella ja vadelmilla. Tällä kelpaa juhlia synttäreitä.

  • Kerroskakku Kerroskakku

    Kerroskakku

    Kolmikerroksinen kakku kätkee sisäänsä mehevää brownieta ja vadelmakreemiä.

  • Paras mansikkakakkuni Paras mansikkakakkuni

    Paras mansikkakakkuni

    Kesän herkullisimmassa mansikkakakussa maistuu raikkaat mansikat ja sitruuna. Tämä kakku on juhannuspöydän kruunu.