Suklainen lattekakku

02. 04. 2016
Maukas ja täyteläinen moussekakku on yllättävän helppo valmistaa. Ihanasti kahville maistuva kakku viimeistellään kerroksella herkullista suklaaganachea.

lattekakku

Kahvi ja suklaa ovat täydellinen makupari. Pidän myös erityisen paljon erilaisista maustekahveista. Cafe mocha, Cafe Caramel ja Vanilja latte maistuvat kaikki takuuvarmasti. Minulta löytyy kotoa myös liuta maustesiirappeja, joita lisäilen mielelläni kahvin joukkoon. Viimeisen vuoden aikana olen työskennellyt kotoa ja juon usein päiväkahvit ylhäisessä yksinäisyydessäni. Siksi keitän harvemmin pannukahvia, jotenkin tuntuu että suuri osa kahvista menee hukkaan, yhtä kupillista kun on keittimellä niin hankala keitellä. Juonkin siksi usein pikakahvia tai erilaisia kahvijuomajauheita.

Koska kahvijauheita yleensä kotoa löytyy, on niistä kiva ideoida muutakin kun pelkkää juomaa. Erityisen hyviä jauheet on jäätelöön sekoitettuna, mutta tällä kertaa halusin kokeilla jotain muuta. Lähdin siis testailemaan jauheen käyttöä moussekakussa ja tämä olikin oikein maukas idea. Vaihtoehtojahan on lähes rajattomasti, eli nyt vaan kahvihyllylle tutkimaan.

Lattekakku (12-15 palaa)

Pohja:

  • 1/2 pkt savoyard-keksejä
  • 1 1/2 dl vahvaa kahvia
  • 2 tl luontaista vaniljasokeria

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halk. noin 20 cm). Sekoita vaniljasokeri kahvin joukkoon ja kaada kahvi matalalle lautaselle. Pyöräytä keksit kahvissa ja asettele vuoan pohjalle mahdollisimman tiiviisti. Laita pohja jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös suklaista keksipohjaa, joka sopisi kakkuun aivan loistavasti, ohjeen löydät täältä.

lattekakku2lattekakku3

Täyte:

  • 6 liivatetta
  • 350 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 3 pss Nescafe vanilja latte -juomajauhetta
  • 1 rkl luontaista vaniljasokeria
  • 1 dl sokeria
  • 1/2 dl kuumaa kahvia
  • 4 dl kuohukermaa

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto, jogurtti, kahvijauheet ja sokerit tasaiseksi massaksi. Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja liuota lehdet kahvin joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele kahviseokseen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä vähintään 5 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

Kuorrute:

  • 100 g tummaa suklaata (60% kaakaota)
  • 1 dl kuohukermaa

Pilko suklaa kulhoon. Lämmitä kerma ja kaada se suklaan päälle. Sekoittele kunnes suklaa sulaa. Irrota kakku vuoastaan ja kaada päälle kuorrute. Koristele haluamallasi tavalla, esimerkiksi kahvilla maustetulla kermalla, marengeilla ja suklaakierteillä.

Kategoriat

Juustokakut

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia