Marjatartaletit tuorejuustotäytteellä

07. 03. 2016
Suupaloiksi sopivat pikkutartaletit valmistuvat helposti ja nopeasti, kun täytteeksi laitetaan tuorejuustoa ja herkullisia marjoja.

marjatartaletit

Minilinjalla jatketaan edelleen. Ihastuin näihin pienikokoisiin sitruuna-marenkitartaletteihin niin, että halusin jatkaa ideaa myös marjatartalettien suuntaan. Muutenkin Iida on jo monena päivänä ehtinyt toivoa, että leivottaisiin jotain yhdessä. Niinpä lauantaiaamu aloitettiin leipomalla.

Murotaikinan valmistus sujuu lastenkin kanssa helposti ja muuten pohjien tekeminen on kuin pipareita leipoisi. Tuorejuustotäyte on vieläkin helpompi ja koristelu sujuu yhdessä oikein loistavasti. Lumihiutalemuotilla tehdyistä pohjista tulee kuin pieniä kruunuja ja vaikka nämä leivokset ovat yksinkertaisia ne sopivat silti hyvin myös juhlatarjottavaksi.

Marjatartaletit tuorejuustotäytteellä (24 kpl)

Suklaamurotaikina

  • 150 g voita
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl kaakaojauhetta
  • 1/2 dl tomusokeria
  • 1 muna

Sekoita jauhot, kaakao ja tomusokeri kulhossa. Kuutioi kylmä voi ja nypi jauhoseoksen kanssa murumaiseksi taikinaksi. Sekoita joukkoon kananmuna ja pyöräytä tasaiseksi. Älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kääri taikina leivinpaperiin ja laita jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.

Kauli taikina ohueksi levyksi. Ota sopivalla muotilla (esim. suuri kukka tai piparkakku) paloja taikinasta. Asettele palat minimuffinssipellin syvennyksiin, yritä taittaa reunuksia hieman syvennyksen yli (tämä estää taikinan valumisen paiston aikana).

Paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä vuoissa.

Täyte:

  • 250 g mascarpone-tuorejuustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 rkl luontaista vaniljasokeria
  • 2-3 rkl (kaakao)tomusokeria

Lisäksi:

  • tuoreita marjoja

Mittaa kaikki täytteen ainekset kulhoon. Vatkaa vaahto kuohkeaksi ja annostele jäähtyneille pohjille. Koristele tuoreilla marjoilla.

marjatartaletit2marjatartaletit3

Leipäjuurikokeiluni näyttää edistyvän hieman hitaasti. Juuren pinnassa näkyy pieniä kuplia, mutta mitään suurempaa aktiivisuutta ei vielä ainakaan ole näkyvissä. No kai se on niin, että hiljaa hyvä tulee, joten jatketaan ruokkimista ja odottelua. Jotain aktiivisuutta purkissa kuitenkin on, joten toivo elää.

Laitoin eilen toisenkin juuren käyntiin. Käytin nesteenä rusinoista saatua villihiivaa ja se näyttäisikin jo tänään kuplivan paremmin kuin muutama päivä sitten käynnistetty tavallinen leipäjuuri. Testaan vielä lähipäivinä ainakin yhden erilaisen tavan valmistaa leipäjuurta ja tarkkailen samalla mikä vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta. Eli eiköhän tästä keittiöstä jonkunlaista leipää putkahda lähipäivinä.

Kategoriat

Piirakat

Kommentit(3)

  
  • Tuija sanoo:

    Kiitos Liisa <3

  • Tuija sanoo:

    Olet taiteilija, ihanaa katseltavaa suupielet kosteana.
    Minusta ei olisi noiden eikä monen muunkaan tekijäksi, mutta
    on ilo nähdä miten joku kykenee vaikka mihin !

    Viimeinen vuosi on ollut muutenkin niin raskas, ettei minulla
    olisi ollut energiaa edes yrittää. Nyt voisi jo, mutta ei ole intohimoa
    eikä sitä taitoa toteuttaa.

    Kiitos Liisa.

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Tuija! Joskus pelkkä kuvien katselukin on mukavaa, selailen itsekin mielelläni muiden kuvia, vaikka aina ei ehdikään leipoa. Tsemppiä ja jaksamista.

Samankaltaisia kirjoituksia