Jäätelökakku

Jäätelökakku

07. 07. 2012
Kesän ykkösherkku on tietysti vaniljajäätelö ja tuoreet mansikat. Päätin tehdä vähän erilaisen version tästä ihanasta kesäjälkkäristä ja Ben and Jerryn innoittamana toteutin oman muunnokseni amerikkalaisesta mansikkajuustokakkujäätelöstä. Pikaversion saat kun käytät valmista vaniljajäätelöä, jonka kaadat hieman pehmennettynä keksipohjan päälle tuoreiden mansikoiden kanssa. Anna kovettua pakastimessa ja nautiskele kesäauringossa.

Mansikkajuustokakkujäätelö

Pohja:

300 g kaurakeksejä

100 g voita

Vuoraa halkaisijaltaan 18 cm irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Sulata voi. Murskaa keksit pieniksi muruiksi ja sekoita joukkoon voi. Painele seos irtopohjavuuan pohjalle ja reunoille.

Jäätelö:

2 kananmunaa

1 1/4 dl sokeria

200g mascarponejuustoa

2 dl vispikermaa

2 dl kevytkermaa

1 vaniljatangon siemenet

1 l mansikoita (jätä osa koristeeksi)

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita mascarpone, kermat ja vanilja keskenään ja lisää munasokerivaahtoon kevyesti sekoittaen. Kaada massa jäätelökoneeseen, ja pyöritä kunnes se muistuttaa paksuhkoa pirtelöä. Paloittele suurin osa mansikoista jäätelön valmistuessa. Kaada puolet massasta keksipohjan päälle, lisää paloitellut mansikat ja kaada päälle loput massasta. Anna jähmettyä pakastimessa noin 3 tuntia. Koristele kakku ennen tarjoilua.

Kategoriat

Muut

Kommentit(1)

  
  • Dream sanoo:

    Kiva kun vierailit blogissani, niin löysin myös tänne. Raikkaan ja tyylikkään näköiset sivut sinulla ja herkullisen näköisiä ohjeita. Pitää käydä toistekin 🙂

Samankaltaisia kirjoituksia