Mansikkajuustokakku

26. 02. 2015
Aurinkoiset päivät saavat haaveilemaan kesästä ja mikä olisikaan parempi kesäherkku kuin ihanan raikas mansikkakakku.

mansikkajuustokakku

Vaikka kesä tai edes kevät ei ole vielä täällä niin pääsin tekemään pitkästä aikaa mansikkakakkua. Kummityttöni isä halusi tarjota työpaikalla tytön saamisen kunniaksi kakkua ja ainoana toiveena oli, että kakussa olisi mansikkaa. Halusin tehdä moussekakkua, mutta usein mansikkamousset ovat olleet jotenkin vähän valjun makuisia. Mansikassa on niin paljon nestettä, että etenkin pakkasessa olleet mansikat helposti vetistävät kakun eikä lopputulos ole tarpeeksi maukas. Nyt päätin kokeilla mansikkasoseen keittämistä kasaan ja se toimi todella hyvin. Moussesta tuli ihanan täyteläinen ja todella mansikkainen.

Jotenkin tällaisesta kaksikerroksisesta juustokakusta on tullut minulle ihan tunnusmerkki, kaksi eri moussea vain täydentävät toisiaan niin hyvin; makea suklaamousse luo kivan vastapainon kirpeälle marjakerrokselle. Nämä mousset sopivat loistavasti myös täytekakkujen täytteeksi.

Tämä ohje on tehty halkaisijaltaan 28cm:n vuokaan. Jos haluat pienemmän kakun niin puolikas ohje riittää 20cm:n vuokaan.

Mansikka-valkosuklaajuustokakku (28 cm:n vuokaan)

Mansikkasose:

  • 800g mansikoita (pakaste)
  • 2 dl sokeria

Laita mansikat ja sokeri kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä ja kun mansikoista on irronnut nestettä nosta lämpötilaa. Keitä seosta noin 10-15 minuuttia, tai kunnes noin puolet nesteestä on haihtunut. Lusikoi välillä syntyvää vaahtoa pois. Survo sose vielä sauvasekottimella hienoksi ja jätä jäähtymään.

Pohja:

  • 400g digestive-keksejä
  • 175 g voita sulatettuna

Vuoraa noin 28 cm:n irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Voitele reunat. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele seos kevyesti irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.

Valkosuklaatäyte:

  • 6 liivatelehteä
  • 250g maitorahkaa
  • 400g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 350 g valkosuklaata
  • 1/2 dl kiehuvaa vettä
  • 4 dl vispikermaa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita yhteen rahka, tuorejuusto ja sokeri. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa, anna jäähtyä hetken. Vatkaa kerma vaahdoksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuoita ne kuumaan vesitilkkaan. Sekoita ne vatkaten tuorejuusto seokseen, lisää sulatettu suklaa. Kääntele joukkoon kerma ja kaada täyte pohjan päälle. Laita jääkaappiin mansikkatäytteen valmistuksen ajaksi.

mansikkajuustokakku3mansikkajuustokakku2

Mansikkatäyte:

  • Mansikkasose (ohje yllä) n. 4-5 dl
  • 8 liivatelehteä
  • 4 dl vispikermaa
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja suurin osa mansikkasoseesta yhteen. Vaahdota kerma.

Lämmitä loput mansikkasoseesta ja liuota pehmenneet liivatelehdet joukkoon. Kaada sulatetut liivatteet tuorejuusto-marjaseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada seos valkosuklaakerroksen päälle ja anna hyytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään.

Koristelu:

Vaahdota kerma ja pursota kakun reunalle. Koristele haluamallasi tavalla. Marengit kannattaa laittaa kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua.

Kategoriat

Juustokakut

Kommentit(8)

  • Heini sanoo:

    hEI! Teen tätä kakkua anopin 70-VUOTIS juhliin. Nyt on tuoreiden mansikoiden aika, joten kuinka toimin niiden kanssa? Keitänkö kasaan ja kuinka paljon niitä laitan? Sinulla on aivan huikean herkullinen blogi!
    (Pahoittelen ”huutamista”, minun caps lock jumittaa… :/ )

    • Liisa sanoo:

      Hei Heini! Pahoittelen lomien alle jäänyttä vastausta. Mansikoita kannattaa tosiaan keittää hieman kasaan, jotta kakkuun tulee reilusti makua ja liivate toimii varmasti hyvin (tuoreiden mansikoiden kanssa liivate joskus käyttäytyy huonosti). Blogissani on ohje varta vasten mansikka-valkosuklaakakkuun kannattaa kurkata myös se.

  • terhi sanoo:

    Hei, paljon täytteitä pitäisi tehdä,jos tekee piilokakun 26 cm ja 20cm vuokiin?

  • Helka sanoo:

    Hei!
    Kuinka minelle henkilölle riittää 28 cm vuokaan tehdystä kakusta. Montako kakkua teksit jos tarjottaavaa pitäisi riittää 50 hengelle?

    • Liisa sanoo:

      Moi Helka! Kakkujen kokoa arvioidessa on tietenkin hyvä huomioida aina myös muu tarjoilu, jos kakut ovat ainoa tarjottava, voi olla syytä mitoittaa ne hieman suuremmalle joukolle. Tämä kakku riittää noin 25 henkilölle, joten 50 henkilön juhliin tekisin 2 kakkua.

  • mari sanoo:

    Heips, ajattelin tehdä kakun viikonlopun juhliin ja muutama asia mietityttää:
    Tässä kakussa marjoja tulee 800g, kahdessa pienemmässä yhteen kakkuun 300 eli kahteen 600g. Miksi tähän tulee enemmän?

    Laitan vattuja ja mustikoita, onko niiden suhteella väliä?

    Marjat tulee omasta pakastimesta ja niistä tulee sulaessa paljon nestettä, käytänkö silti kaikki?

    Kun ainesten määrä on suuri niin pienetkin asiat vaikuttavat lopputulokseen. Onko tuorejuuston yms. merkillä väliä?
    Koska kerrosten koostumus pitää olla sama, ettei esim. että suklaakerros on tönkömpää moussea kuin marjakerros.

    Mitä pitää ottaa huomioon ettei suklaavaahto juoksetu? Tuntuu, että se on aina tuurista kiinni käykö niin.

    Teen kakun torstaina, miten on paras säilyttää se lauantaille?

    Toivoisin että ehdit vastata torstaihin mennessä, kaunis kaunis kiitos sinulle 🙂

    • Liisa sanoo:

      Moi Mari! Kiva kun kyselit näin tarkkaan, sinulla olikin paljon hyviä huomioita.

      Mansikka sisältää paljon nestettä, joten käytetään marjaa 800g ja keitetään seosta kasaan 10-15 minuuttia. Muita marjoja käytettäessä riittää se 600g. Mustikan ja vadelman kohdalla pitkä keittäminen ei ole tarpeen. Jos käytät kotimaisia marjoja, voit sulattaa ne ja survoa marjat sauvasekoittimella sokerin kanssa ilman kiehautusta (ulkomaiset marjat keitetään 3 minuuttia listeriavaaran vuoksi). Sen jälkeen paseeraus siivilän läpi ja lämmität vain pienen osuuden, johon liuotat liivatteet. Älä kuitenkaan käytä marjoja jäisinä, sillä ne tekevät moussesta liian kylmän ja liivate jähmettyy liian kylmään massaan lisättäessä klönteiksi.

      Tämän kokoiseen kakkuun käyttäisin 400 g vadelmaa ja 200 g mustikkaa. Käytä nesteestä huolimatta kaikki, täyte voi olla hieman juoksevampaa, mutta jämähtää kyllä oltuaan yön yli kaapissa.

      Tuorejuuston käyttö on mielestäni aika makuasia, käytän itse yleensä philadelphiaa, sillä sen rakenne on ihanan kermainen. Kevytversioita ei kannata käyttää, sillä rakenne ei ole yhtä hyvä kuin rasvaisemmassa versiossa. Vuokaan kaadettaessa suklaamousse on paksumpaa kuin marjamousse, mutta ero tasottuu kakun jähmettyessä ja lopputulos on tasainen kakku.

      Suklaamoussea tehtäessä kannattaa välttää turhaa sekoittamista. Kun kerma on lisätty vaahto saatta juoksettua, jos sekoittamista jatkaa liian pitkään. Olen tehnyt täytettä sekoittamalla suklaan joko kermaan tai tuorejuustoseokseen ja mielestäni kermaan sekoittamalla vaahto on alttiimpi juoksettumiselle. Jos siis sekoitat suklaan tuorejuustoseokseen ja viimeisenä kääntelet joukkoon vaahdotetun kerman vältyt varmasti juoksettumiselta.

      Kakku onkin hyvä tehdä vaikka paria päivää ennen, maut mielestäni voimistuvat. Voit säilyttää kakun vuossaan jääkaapissa, jos käytät reunakalvoa, jolloin vuoasta ei irtoa pidemmässäkään säilytyksessä mitään. Suojaa kakku voimakkailta hajuilta laittamalla esimerkiksi sopivan kokoinen kattilan kansi tai kupu vuoan päälle.

      Tsemppiä ja oikein mukavia juhlia!

Samankaltaisia kirjoituksia