Mango-banaani jäätelö

Mango-banaani jäätelö

31. 03. 2016
Mangosta ja banaanista valmistettu jäätelö on hyvä välipala ja ihana raikastus suklaisen pääsiäisen jälkeen.

Pääsiäisenä tuli herkuteltua suklaalla sen verran, että nyt aloin kaipaamaan jotain oikein raikasta. Jääkaapista löytyi muutama täysin ylikypsä banaani ja kaksi jo vähän kolhuista mangoa. Ajatukset lennähtivätkin heti viime vuonna somessa huomiota herättäneeseen baanaanijäätelöön eli nice creamiin. Jos et ole vielä kuullut, niin nice cream on siis pelkästä jäädytetystä banaanista tehty jäätelö, jota voi maustaa mielensä mukaan. Tähän voi loistavasti käyttää täysin ylikypsyneet banaanit ja niitä kannattaakin aina pakastaa jo varmuuden varalle.

Kaiken rehellisyyden nimissä ei tämä nyt tietenkään ihan jäätelölle maistu, mutta hyvälle kuitenkin. Rakenne on yllättävän kermainen ja maku tietysti ylikypsien banaanien vuoksi aika makea. Makeus taittuu parhaiten pienellä määrällä sitrusmehua, kirpeää marjaa tai jotain suolaista.

Kolme herkullista nice cream makua löytyy muuten myös ensi viikolla kauppoihin tupsahtavasta kirjastani, Makeaa marjoista ja hedelmistä.

Mango-banaani nice cream

6 annosta / yli 60 min / erittäin helppo GMMUV

Ainesosat

  • 6 ylikypsää banaania
  • 2 kypsää mangoa tai 300g mangokuutioita (pakaste)
  • 1 appelsiini

Ohjeet

Kuori ja paloittele banaanit pakastuksen kestävään rasiaan. Halkaise mango, varo sisällä olevaa suurta ja litteää kiveä. Irrota hedelmäliha ja paloittele se rasiaan banaanin kanssa. Pakasta noin 8 tuntia tai pidempään.

Laita jäädytetyt hedelmät tehokkaaseen blenderiin tai yleiskoneeseen. Purista joukkoon appelsiinin mehu. Surruuttele, kunnes seos muuttuu jäätelömäisen kermaiseksi. Tarjoile heti.

Kategoriat

Muut

Kommentit(2)

  
  • Jasmin Alisa sanoo:

    Ihanan herkullisen kermaisenkin näköistä! Täytyy kokeilla kunhan saa taas hyvän blenderin käyttöön. 🙂 Kiitti reseptistä!

    • Liisa sanoo:

      Tämä on tosiaan ihanaa ja herkullisen raikasta. Ohjetta voi tuunata halutessaan myös jäisillä marjoilla tms.

Samankaltaisia kirjoituksia