Punavalkoinen joulukakku

Punavalkoinen joulukakku

19. 12. 2019
Karkkikepistä inspiraationsa saava kakku on joulun jälkiruokapöydän keskipiste. Kakun sisään kätkeytyy mehevä taatelipohja ja raikas karpalomousse.

Tämä kakku oli tarkoitus julkaista blogissa heti maanantain Koko Suomi leipoo -joulujakson jälkeen, mutta huomasin että aikapaineen puuttuessa kakun valmistuminen vei pidemmän ajan. Suunnittelin siis tämän reseptin alunperin kesällä kuvattuun Koko Suomi leipoo jaksoon, jossa leivoimme tuomareiden ja edellisten kausien voittajien kanssa jouluisia herkkuja. Oli todella hauskaa (ja ehkä vähän jännittävääkin) palata pitkästä aikaa leivontatelttaan. Päivä oli aivan käsittämättömän kuuma, mutta joulutunnelmaan pääsy ei siitä huolimatta ollut ongelma. Teltta oli koristeltu ihanan jouluisaksi ja joulumausteiden tuoksu leijaili kuvauspaikalla jatkuvasti.

Saimme suunnitella päivän pääleivonnaisen jo hyvissä ajoin ja päädyin oman jouluni klassikkoon, nimittäin taatelikakkuun. Halusin toki tehdä kakusta paljon juhlavamman, joten täytin kakun moussella ja koristelin karkkikepin innoittamana punavalkoisin värein. Aikaa leivonnaisen valmistamiseen oli 2½ tuntia. En halunnut arvailla moussen jähmettymisen kanssa (tämä on usein ollut ongelmana teltassa kun aikaa on vähän), joten päädyin mousseen, joka ei vaadi lainkaan liivatetta ja pysyy heti kasassa. Koko kakku on siis alusta loppuun koristeineen kaikkineen toteutettavissa tuossa aikarajassa, vähän aikaa jäi jopa yli.

Jos et tee kakkua yhdeltä istumalta, voit jakaa komponentit useammallekin päivälle. Taatelipohjat voi tehdä monta vuorokautta ennen kätyttöä, ne vain mehevöityvät tuorekelmuun käärittynä jääkaapissa. Karpalososeen voit myös keittää hyvissä ajoin ja koristeista lumihiutaleiden kannattaakin antaa kuivua vaikka seuraavaan päivään.

Taatelikakku karpalomoussella

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 250 g kuivattuja taateleita
  • 2½ dl vettä
  • 200 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl kermaviiliä
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl soodaa
  • 3½ dl vehnäjauhoja

Täyte

  • 400 g karpaloita
  • 3 dl sokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 250 g mascarpone-tuorejuustoa
  • ½ dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljatahnaa

Kuorrute

  • 300 g voita
  • 5 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 4 rkl maitoa
  • geelimäistä elintarvikeväriä (punaista ja valkoista)

Koristelu

  • 3 valkuaista
  • 1½ dl sokeria
  • 50 g valkoista sokerimassaa
  • noin 100 g punaisia ja valkoisia candy melts -nappeja
  • punaisia ja valkoisia koristerakeita

Ohjeet

Pohja

Lämmitä uuni 175 °C:n. Pingota leivinpaperi kahteen irtopohjavuokaan (halk. 15 cm). Vuoraa myös vuokien reunat leivinpaperilla.

Mittaa taatelit ja vesi kattilaan. Keitä seosta, kunnes taatelit ovat pehmenneet ja hajonneet. Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voi. Sekoita välillä, kunnes voi on sulanut. Jätä odottamaan. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele varovasti joukkoon kermaviili. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää kevyesti käännellen munavaahtoon. Kääntele lopuksi joukkoon taateliseos. Kaada taikina esivalmisteltuihin vuokiin ja paista 40 minuuttia tai kunnes pohjiin painettuun puutikkuun ei tartu enää taikinaa. Anna pohjien jäähtyä vuoissaan kuvulla peitettynä. Halkaise jäähtyneet pohjat kahteen osaan.

Täyte

Mittaa karpalot ja sokeri kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes karpaloista alkaa irrota nestettä. Nosta lämpöä ja keitä muutama minuutti. Paseeraa karpalot siivilän läpi, jotta saat sileää sosetta. Jäähdytä sose jääkaappikylmäksi.

Vatkaa täytettä varten mascarpone, kerma, tomusokeri ja vaniljatahna kuohkeaksi, paksuksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon puolet kylmästä karpalososeesta. Älä vatkaa, ettei seos juoksetu.

Nosta ensimmäinen kakkupohja tarjoiluvadille korkean kakkurenkaan sisään. Levitä päälle kolmasosa jäljelle jääneestä karpalososeesta ja kolmasosa karpalomoussesta. Nosta päälle seuraava pohja ja toista sama vielä kaksi kertaa. Laita viimeisen pohjan päälle kevyt paino ja anna kakun asettua jääkaapissa kuorrutteen valmistamisen ajan.

Kuorrute

Vatkaa kuorrutetta varten pehmeä voi kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri, maito ja vanilja ja vatkaa vielä muutama minuutti. Jaa kuorrute kolmeen osaan ja värjää yksi osa valkoisella ja yksi punaisella. Kuorruta kakku ensin kevyesti värjäämättömällä kuorrutteella ja laita jääkaappiin vähintään 15 minuutiksi. Siirrä värjätyt kuorrutteet pursotinpusseihin. Pursota punainen ja valkoinen kuorrute vuorotellen renkaiksi kakun ympärille. Tasoita pinta.

Koristelu

Mittaa valkuaiset ja sokeri kuumuutta kestävään kulhoon. Aseta kulho vesihauteeseen ja lämmitä seosta kevyesti vatkaten, kunnes sen lämpötila on 65 astetta. Siirrä kulho pois vesihauteesta ja vatkaa marenki huoneenlämpöiseksi. Lusikoi marenki kakun päälle ja ruskista kaasupolttimella. Viimeistele kakku koristerakeilla ja candymelts lastuilla ja sokerimassalumihiutaleilla.

Kategoriat

Joulu Täytekakut

Kommentit(2)

  

Samankaltaisia kirjoituksia