Hävettävän helppo nyhtöpitko

Hävettävän helppo nyhtöpitko

08. 11. 2017
Valmispitkosta syntyy hetkessä täydellinen kahviherkku, kun se täytetään kanelivoilla ja paistetaan uunissa. Samalla kotiinkin leviää ihana pullantuoksu.

Tiedättekö sen tunteen kun olet kehitellyt mahtavaa reseptiä pitkään mielessäsi ja oikein hykertelet nerokkuuttasi? Juuri sellainen olo minulla oli tätä pitkoa kehitellessäni. Ajattelin nimittäin että olen keksinyt mahtireseptin, jota monet ei-niin-leipomisesta-nauttivatkin voisivat lähteä ilolla toteuttamaan.

Miten kukaan ei sitten ollut aiemmin keksinyt tällaista uskomattoman hyvää ideaa? Pullavanukkaita, köyhiä ritareita ja muita valmispitkosta tehtäviä herkkuja kyllä löytyy, mutta tällainen nyhtöpitko toteutus on vain odottanut minun keksivän sen. Ah, miten fiksu olenkaan. Tai sitten en. Putosin alas mahtavuuden vuoreltani, kun törmäsin korvapuustipäivänä Metro(?)-lehden sivuilla juuri samantyyliseen nyhtöpitko reseptiin. Joku muu ehti ensin (ja varmaan joku ennen sitäkin). Hautasin ideani surumielisenä ja jätin koko pitkon toteuttamatta.

Nyt se kuitenkin hiipi uudelleen mieleeni ja minun oli pakko päästä toteuttamaan ideaa omalla tavallani, kyllä maailmaan usempikin nyhtöpitko mahtuu. Tein kunnon annoksen kaneli-sokerivoita, johon laitoin sidosaineeksi hieman jauhoja. Tällöin voi ei valu pitkin peltiä, vaan pysyy pullan sisällä ja mehevöittää sen täydellisesti. Ja siis tarkoitan todellakin täydellisesti. Tässä pullassa kaikki on hyvää. Ihanan kanelinen täyte mehevöittää jo hieman kuivahtaneenkin pitkon ja kotiin leijailee herkullinen pullan tuoksu. Yleensä pullanleivonnassa odotus palkitaan, mutta toisaalta on välillä mahtava saada palkintoja odottamatta.

Korvapuusti-nyhtöpitko

8 annosta / alle 30 min / erittäin helppo

Ainesosat

  • 1 tavallinen pullapitko (esim. sokerileipurin pitko)
  • 100 g voita
  • 2 tl kanelia
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 rkl vehnäjauhoja

Ohjeet

Kuumenna uuni 175 °C:seen. Aseta pitko leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja leikkaa siihen ristiviillot. Mittaa huoneenlämpöinen voi, kaneli, sokeri ja vehnäjauhot kulhoon ja vatkaa tasaiseksi. Työnnä täytettä pullan viiltoihin. Paista pullaa, kunnes se on saanut väriä ja täyte kuplii (noin 10–15 minuuttia).

Kategoriat

Pullat

Avainsanat

korvapuusti

Kommentit(2)

  
  • MERJA sanoo:

    HEI

    KIITOS IHANISTA OHJEISTA JA HERKULLISISTA KUVISTA. mINUSTA TÄMÄ ON SUOME PARAS LEIVONTABLOGI.
    AIKA MONTA RESEPTIÄ TULLUT KOKEILTUA.

Samankaltaisia kirjoituksia