Amerikkalainen mustikkapiirakka

Amerikkalainen mustikkapiirakka

19. 07. 2019
Mustikat kypsyvät vauhdilla, joten on aika leipoa täydellinen mustikkapiirakka. Jos kyykkiminen metsässä ei houkuta, mustikat voi onneksi noukkia myös kaupan pakastealtaasta.

Nam, mustikoita! Metsäretkeilyn ja mökkeilyn tuloksena olen ilokseni huomannut, että mustikat ovat jo ainakin täällä etelässä kypsyneet ihanasti. Keräily on tuottanut juuri sen verran tulosta, että kieli ja huulet on saatu kunnolla sinisiksi, mutta piirakkamarjoihin asti ei tämän poimijan viitseliäisyys ole riittänyt. Mustikkapiirakkaa oli silti saatava ja koska nälkä kasvaa syödessä (ja mustikanhimo maistellessa), päätin tehdä mustikkaisimman piirakan, jonka pystyin kuvittelemaan. Ajatus paksusta kerroksesta ihanan mehevää mustikkatäytettä herkullisen rapean kuoren välissä herautti veden kielelle, joten päätin metsän sijaan suunnata reilusti pakastealtaalle.

Nappasin varmuudeksi mukaan neljä pussia mustikoita ja kotiin päästessä päätin lyödä ne kaikki kattilaan. Ensin mietin perinteistä pullataikinapohjaan tehtyä piirakkaa, mutta se ei tällä kertaa houkutellut, joten päädyin amerikkaiseen malliin. Halusin silti tuota tuttua mummolamaista makua, joten maustoin pohjan reilusti kardemummalla. Tämä olikin aivan loistava idea, sillä piiraan paistuessa uunista levisi ihana kardemumman tuoksu. Jo piiraan paistumisen odottaminen tuntui ikuisuudelta, mutta maltoin mieleni ja annoin sen vielä jäähtyäkin hetken paiston jälkeen, jolloin tuo ihana täyte pysyi juuri mainiosti piiraan sisällä leikattaessa. Jos siis olet esteetikko ja haluat kauniita paloja, malta mielesi. Jos täytteen valuminen ei ole mielestäsi kovin vakava ongelma, voit aloittaa nauttimisen heti. Ja tarjoiluehdotuksena oleva vaniljajäätelö auttaa myös siihen palaneeseen kieleen.

Amerikkalainen mustikkapiirakka

12 annosta / yli 60 min / helppo MMUV

Ainesosat

Pohja

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kardemummaa
  • 200 g voita tai maidotonta margariinia
  • 4–5 rkl kylmää vettä

Täyte

Lisäksi

  • vettä tai 1 kananmuna
  • 3 rkl ruokokidesokeria
  • vaniljajäätelöä tai -vaahtoa

Ohjeet

Pohja

Mittaa vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma kulhoon. Nypi joukkoon kylmä voi, jotta saat murumaisen seoksen. Lisää kylmä vesi ja pyöräytä taikina tasaiseksi. Älä vaivaa, ettei taikinaan muodostu sitkoa. Kääri taikina kelmuun ja anna levähtää jääkaapissa 30 minuuttia.

Täyte

Laita mustikat ja sokeri kattilaan. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori ohuelti mustikoiden joukkoon. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä, kunnes nestettä alkaa irrota. Nosta lämpöä ja keitä seosta muutama minuutti, jotta nestettä haihtuu hieman. Purista sitruunasta mehu kulhoon ja sekoita joukkoon maissitärkkelys. Kaada mehu mustikoiden joukkoon ja jatka keittämistä miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee. Anna jäähtyä hetki.

Vuoraa syvä piirakkavuoka (halk. noin 22 cm) leivinpaperilla. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ensimmäinen osa ohueksi levyksi. Painele levy vuokaan ja kaada päälle hieman jäähtynyt täyte. Kauli taikinan toinen puoli levyksi ja leikkaa levy suikaleiksi. Puno suikaleista verkko ja nosta se varovasti täytteen päälle kanneksi. Voit halutessasi tehdä kannen myös kokonaisesta levystä ja pistellä siihen reikiä veitsellä, jotta höyry pääsee ulos. Voitele piirakka kevyesti vedellä tai kananmunalla ja ripottele pinnalle kidesokeria.

Paista uunin alatasolla 200 ℃:ssa noin 25–30 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua, jotta täyte ehtii asettua. Tarjoile vaniljajäätelön tai -vaahdon kanssa.

Yhteistyössä:

Kategoriat

Piirakat Yhteistyö

Avainsanat

mustikka

Kommentit(2)

  

Samankaltaisia kirjoituksia