Herkullista joulukuun ensimmäistä päivää! Tänään on taas aika käynnistää blogin joulukalenteri. Luvassa on joka päivä jouluisia herkkuja blogissa ja instagramissa, joten kannattaa ottaa seurantaan myös @liisawesterberg instagramtilini. Kannattaa myös muistaa edellisvuosien jouluherkut, joita löydät helposti täältä.
Joulukuun alussa on ihana suunnitella pieniä herkkulahjoja läheisille ja siksi päätinkin avata kalenterin tällä maapähkinämakeisella. Jenkeissä herkku kulkee nimellä peanut brittle, mutta suomenkielistä nimeä tälle en oikein löytänyt. Itse nimeäisin sen maapähkinärouskeeksi sillä kyseessä on hieman daimin tyylinen rouskuva makeinen, rakenne on kuitenkin ilmavampi massaan lisättävän soodan ansiosta (ei siis ihan sellainen hampaantappaja). Herkku menee jonnekin daimin ja hunajakennomakeisen välimaastoon ja on mielestäni aivan ihanaa. Paahtuneet pähkinät antavat tähän ihan oman makunsa ja karamellisoitunut sokeri on todella herkullista.
Makeisten teossa lämpötilat ovat todella tärkeitä, joten suosittelen hankkimaan mittarin näitä varten. Itselläni on käytössä muutaman euron digitaalinen, lihankin paistoon sopiva mittari (muista tarkistaa, että lämpötilarajat ovat riittävät) ja se toimii oikein mainiosti. Seoksen lämpötilaa voi tutkia myös pudottamalla tipan kylmään vesilasiin (pitäisi muodostua kovia puikkoja), mutta loppuvaiheessa lämpötilat nousevat niin nopeasti, että sokeri luultavasti palaa sillä välin, en siis suosittele.
Tämän herkun säilyvyys on aivan loistava, kunhan vain suojaat sen kosteudelta, joten se sopii hyvin jo joulukuun alussa valmistettavaksi. Se ei myöskään vaadi kylmäsäilytystä, joten se on helppo antaa vaikka lahjaksi.
Peanut brittle
25 annosta / 30 – 60 min / keskitaso GMU
Ainesosat
- ½ dl vettä
- 1 dl glukoosisiirappia
- 2 dl sokeria
- ¼ tl suolaa
- 2 dl suolapähkinöitä
- 30 g pehmeää voita
- 1 tl ruokasoodaa
Ohjeet
Vuoraa noin 20×20 cm uunivuoka leivinpaperilla. Mittaa vesi, glukoosisiirappi, sokeri ja suola kattilaan. Mittaa myös muut ainekset valmiiksi, jotta lopussa ei tule kiire ja sokeri pääse palamaan.
Kuumenna sokeriliemi kiehuvaksi ja jatka välillä sekoitellen, kunnes sokerikiteet ovat sulaneet. Lisää joukkoon pähkinät ja laita sokerilämpömittaripaikalleen. Jatka keittämistä välillä sekoittaen, kunnes lämpötila saavuttaa 150 astetta (huomioi, että lämpötila nousee ensin hitaammin, mutta loppuvaiheessa sokeri palaa todella helposti, joten ole tarkkana!). Sekoita nopeasti joukkoon pehmeä voi ja sooda, varo kuohahtavaa seosta. Kaada massa esivalmisteltuun vuokaan ja levitä nopeasti levyksi, varo polttavan kuumaa seosta.
Anna jäähtyä ja taittele jäähtyneenä paloiksi. Säilytä palat tiiviissä astiassa huoneenlämmössä.






Vastaa