Kinderpiirakka

Kinderpiirakka

Pääsiäinen kolkuttelee ovelle ja ajatukset pyörivät ainakin kauppareissuilla jatkuvasti suklaassa. Pääsiäisen suosikkiherkku on tietysti (mignonin jälkeen) Kinder-munat, jotka ovat toimineet tämänkin piirakan esikuvana.

Tein piiraan noin 20×30 cm:n kokoiseen vuokaan, tuplaamalla ohjeen saat uunipellille sopivan määrän. Tein pohjaksi taikinan, jota olen miettinyt suklaista täytekakkua varten. Sain siis testauksen hoidettua samalla ja hyvin toimi. Päällisen ohjeen otin suoraan ihanasta Tarun taikakakut- blogista, puolitin sen vain tähän määrään sopivaksi.

Kinderpiirakka

15 annosta / 30 – 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 100 g voita
  • 3 munaa
  • 2½ dl sokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • ½ dl kaakaojauhetta

Kuorrute

  • 75 g voita
  • 2½ dl tomusokeria
  • ½ tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
  • 1 kananmunan keltuainen
  • 150 g maitosuklaata
  • 50 g valkosuklaata

Ohjeet

Pohja

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa noin 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla. Sulata voi ja jätä odottamaan. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele muna-sokerivaahtoon varovasti sulatettu voi ja siivilöidyt vehnäjauhot sekä kaakaojauhe. Paista noin 25 minuuttia. Valmista pohjan jäähtyessä kuorrute.

Kuorrute

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vanilja ja keltuainen ja vatkaa tasaiseksi. Levitä kreemi pohjan päälle ja laita hetkeksi kylmään. Sulata suklaat omissa kulhoissaan ja anna jäähtyä hetki.

Laita valkosuklaa pursotinpussiin. Levitä maitosuklaa voikreemin päälle. Älä silottele suklaata liikaa, jottei se sekoitu voikreemin kanssa. Pursota valkosuklaalla ohuet raidat piirakan poikki tasaisin välein. Vedä hammastikulla viivojen poikki, jotta saat marmoroidun pinnan. Napauta peltiä pari kertaa pöytää vasten, jotta hammastikun jäljet tasoittuvat ja saat kauniin sielän pinnan. Anna suklaan jähmettyä kylmässä. Piiraan leikkaaminen on helpointa hieman lämmitetyllä veitsellä.

Kategoriat

Piirakat Pääsiäinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 vastausta artikkeliin “Kinderpiirakka”

  1. JohannaL

    Tein tätä eilen ja tuli kyllä todella hyvää! Laitoin maitosuklaata 200g, sillä tykkään, että täytettä on aina reilusti. Lopputulos nyt ei ollut niin nätti kuin sulla, mutta makuhan se aina ratkaisee 😉

    1. Ihanaa Johanna! Tuohon tosiaan sopii varmasti suurempikin määrä suklaata, eikä välttämättä haittaisi, vaikka voikreemiäkin olisi paksumpi kerros 😉

  2. Pia

    Aivan mahtavan näköiset! Pakko vaan kysyä, käytitkö tavallista kaakaojauhetta vai tummaa leivontakaakaojauhetta?

    1. Kiitos Pia! Käytän aina leivonnassa sitä tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta. Se antaa voimakkaamman maun ja värin kuin kaakaojuomajauhe.

  3. Kauniita! Itselläni on vielä kinderpiirakka kokeilematta mutta asia täytyy korjata pian, sen verran hyvän kuuloisia nämä ovat! Itse voisin kokeilla tehdä pohjasta brownie-tyylisen ihan vaan siksi että rakastan tahmeita suklaapohjia 😀 vaikka on tämäkin pohja aivan täydellisen näköinen 🙂

    1. Brownie-pohja kuulostaa herkulliselta ja muutenkin tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen leivonnainen.

  4. Aivan upeita! Heti jäin ihmettelemään tuota täydellistä marmorointia! Kiitos vinkistä!
    Paketti saapui ja oli aivan ihana, kiitokset sinulle 🙂

    1. Ihanaa, että se löysi tiensä perille näin nopeasti. Kiitos loistavasta ohjeesta myös sinnepäin!

  5. Näyttääpä hyvältä! Ja ihailen näitä valokuvia, todella kauniita 🙂

    1. Kiitos Anu! Tuo valokuvaus vie kyllä ihan mennessään ja asetelmien sommittelu on kiva lisä bloggaamiseen.

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Perinteiset omenaleivokset Perinteiset omenaleivokset

    Perinteiset omenaleivokset

    Herkullisen lehtevää ja rapeaa voitaikinaa, jonka välissä kerros omenamarmeladia. Tämä klassinen leivos hurmaa yksinkertaisuudellaan.

  • Kinder-brownie Kinder-brownie

    Kinder-brownie

    Herkullista brownieta, pehmeää maitokreemiä ja suklaakuorrutetta, tästä browniesta ei puutu kuin yllätyslelu!

  • Karhunvadelma-tuorejuustopiiras Karhunvadelma-tuorejuustopiiras

    Karhunvadelma-tuorejuustopiiras

    Suurin osa marjoista on jo kerätty talteen kun karhunvatukat vasta aloittelevat kypsymistään. Herkulliset marjat houkuttelevat syömään ja leipomaan.