Viime kuukaudet ovat kuluneet kuin siivillä ja vaikka blogissa on leivottu kevyeen tahtiin, ei tässä keittiössä ole levätty. Viime kevät ja kesä on nimittäin kulunut entistä ahkerammin leipoessa ja reseptejä suunnitellessa. Nyt kaikki on valmista ja voin viimein hengähtää, sillä Makeaa-leivontakirjani löytyy kirjakauppojen ja suurimpien markettien hyllyiltä.
Aloitin kirjan valmistelun jo viime kesänä Koko Suomi leipoo-ohjelman kuvausten loputtua. Keräilin pitkään reseptejä ”pöytälaatikkoon” ja mietin millaisen kirjan haluaisin tehdä jos tällainen mahdollisuus joskus avautuisi.
Olen lapsesta asti rakastanut leivontakirjoja. Olin viisivuotias kun äiti osti Valittujen Palojen rakkaudesta ruokaan -kirjan. Tämä kirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Selailimme kirjaa siskoni kanssa ja tahdoimme ehdottomasti syntymäpäiväjuhliin kirjassa ollutta kummituskakkua. Silloin ei vielä varsinaisia fantasiakakkuja ollut näkynyt ja kakut koristeltiin viinirypäleillä ja suklaanapeilla, joten vihreä kummituskakku oli hienointa ikinä.
Ensimmäisten kakkublogien löydyttyä aloin tutkimaan reseptejä ja kuvia paljon myös netissä. Perustin oman blogin ja innostuin kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta. Aloin seuraamaan monia erittäin visuaalisia leivontablogeja ja rakastuin niihin ja niiden rustiikkiseen ja huolettomaan tyyliin. Vähitellen heräsi haave myös oman kirjan tekemisestä, sillä vaikka suunnaton määrä upeita reseptejä ja inspiroivia kuvia on vain napin painalluksen päässä, mikään ei kuitenkaan voita painettuja leivontakirjoja. Jauhopölyssä ja taikinatahroissa oleva kirja, täynnä omia merkintöjä ja lempireseptit hiirenkorville taitettuna, sisältää muistoja hyvistä hetkistä. Rakastan käpertyä nojatuoliin kahvikupin ja kauniin leivontakirjan kanssa, fiilistellä leivonnaisia ja suunnitella omia reseptejä.
Keräilen leivontakirjoja ja ehkä juuri siksi haave oman kirjan tekemisestä on elänyt jo pitkään. Olin jo todella onnellinen saadessani osallistua Koko Suomi leipoo-kirjan tekemiseen, mutta oman kustannussopimuksen kirjoittamisen jälkeen olo on ollut jopa hieman epätodellinen. Koko kirjaprojekti ensimmäisten reseptien leipomisesta kirjan valmistumiseen on ollut aivan mahtavaa. Reseptejä on leivottu, maisteltu, korjailtu ja taas leivottu ja maisteltu. Onneksi kaikkea ei ole tullut syötyä vaan oman perheen kesken, sillä ystävät ja sukulaiset ovat tässä asiassa kantaneet tunnollisesti oman kortensa kekoon. Koska jokainen leivonnainen on testattu useampaan kertaan, on kevään aikana kuitenkin tehty (ja syöty) noin 150 leivonnaista. Nam.
Kirjan kuudesta kategoriasta löytyy apu niin pieneen, kuin suurempaankin makeannälkään. Herkullisilla täytekakuilla kruunaat juhlapöydän ja helpoilla ja nopeilla piirakoilla tai pikku makeilla ilahdutat myös yllätysvierasta. Kirja sisältää myös paljon vinkkejä ja yleisiä ohjeita leivontaan, joten vähemmän kokeneenkin leipurin on helppo päästä alkuun. Tottuneempi kotileipuri voi kokeilla myös vaativampia reseptejä, kuten Cafe Ekbergillä myynnissä ollutta Elegance-leivosta.
Kirjan reseptit heräävät eloon tunnelmallisissa kuvissa. Olen todella onnellinen, että sain kuvata kirjan itse. Kakut ovat kuvissa juuri herkullisimmillaan, sillä ne säästyivät kuljetuksilta ja pitkiltä odotuksilta valokuvausstudion ollessa takapihallamme. Uunituoreet leivonnaiset kannettiin suoraan pihalle, kuvattavaksi kevään ja kesän parhaassa luonnonvalossa. Muutaman kerran tosin kakut jouduttiin kärräämään pikavauhtia takaisin sisälle, kun kesän sadekuurot pääsivät yllättämään.
Kuvaamiseen kuului tietysti myös kuvausrekvisiitan hankkiminen. Kauniiden tarvikkeiden haaliminen kuvauksia varten oli suunnattoman mukavaa. Kolusin sekä kirpputorit että äitini kaapit ja etsiskelin jatkuvasti esineitä sekä taustoja kuvissa käytettäviksi. Kuvien stailaus vei mukanaan ja monesti mietin seuraavan päivän kuvia jo illalla valmiiksi. Aina valmiiksi mietityt tyylit eivät toimineetkaan käytännössä, mutta ideat jalostuivat lennossa ja stailauksen sekä valojen osuessa kohdalleen hihkuin ilosta ja juhlistin hetkeä herkuttelemalla kuvattavat leivonnaiset hyvän kahvin seurana.
Kaiken kaikkiaan koko projekti on ollut parempaa kuin olin koskaan kuvitellutkaan. Reseptien valmistuessa herkullisiksi leivonnaisiksi ja kuvien nivoutuessa kauniiksi kirjaksi, tunnen suurta ylpeyttä. Kirja on jopa hienompi kuin uskalsin toivoakaan. Kaunis, selkeä ja ennen kaikkea herkullinen.
Toivon että lukijat viettävät monta iloista luku- ja leivontahetkeä kirjani parissa, ja että vähitellen jokainen kirja saa ylleen jauhopölyä, tahriintuu taikinaan ja taittuu hiirenkorville lempireseptien kohdalta.







Vastaa