Piparkakkuvaahtokarkit

Piparkakkuvaahtokarkit

07. 12. 2016
Piparkakulta maistuvat vaahtokarkit kruunaavat jouluisen herkutteluhetken. Pehmeät karkit saavat ylleen kaksinkertaisen kuorrutuksen, sillä suklaaseen kastetut makeiset dipataan vielä rouhittuihin piparkakkuihin.

Kotona tehdyt vaahtokarkit vaativat hieman vaivannäköä, mutta ovat ehdottomasti sen arvoisia. Vaahtokarkkeissa on unelmaisen pehmeä rakenne ja maustamisessa vain mielikuvitus on rajana. Nämä jouluiset vaahtokarkit maustetaan piparkakkumausteilla ja kuorrutetaan vieläkin herkullisemmiksi suklaalla ja piparin muruilla.

Ohje on uudesta kirjastani Makeaa Joulua, jota voit tilata Adlibrikseltä. Tilaamalla kirjan linkin kautta, saan myynnistä pienen provision.

Piparkakkuvaahtokarkit

40 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Vuokaan

  • 1 rkl öljyä
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 2 rkl tomusokeria

Vaahtokarkit

  • 8 liivatetta
  • 2 valkuaista
  • 2½ dl vettä
  • 3 dl sokeria
  • 2 dl fariinisokeria
  • 1 vaniljatanko
  • ½ tl inkivääriä
  • ½ tl kanelia
  • ¼ tl neilikkaa

Kuorrute

  • 200 g tummaa suklaata
  • 10 piparkakkua

Ohjeet

Vaahtokarkit

Öljyä uunivuoan (noin 20 x 30 cm) pohja ja reunat. Sekoita maissitärkkelys ja tomusokeri yhteen ja jauhota uunivuoka seoksella.

Laita liivatelehdet turpoamaan kylmään veteen. Vaahdota valkuaiset erittäin kuohkeaksi vaahdoksi jätä odottamaan. Mittaa vesi ja sokerit kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä kunnes sokerit ovat sulaneet. Nosta lämpöä ja kuumenna sekoittamatta 121 asteeseen.

Kaada kuuma sokeriliemi valkuaisvaahtoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne valkuaisvaahtoon. Vatkaa vaahto huoneenlämpöiseksi (noin 10-15 minuuttia).

Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet vaahdon joukkoon. Lisää mausteet ja vatkaa sekaisin. Levitä massa esivalmisteltuun vuokaan. Anna vaahtokarkkien asettua huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Kuorrute

Leikkaa vaahtokarkit paloiksi. Murskaa piparkakut paloiksi ja sulata suklaa (jos säilytät vaahtokarkit huoneenlämmössä, tulee suklaa temperoida). Kasta palat ensin sulatettuun suklaaseen ja sen jälkeen piparkakun muruihin. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa.
Säilytä vaahtokarkit tiiviissä rasiassa.

Kategoriat

Joulu Makeiset

Avainsanat

piparkakku vaahtokarkku

Kommentit(2)

  
  • Paula sanoo:

    Osaatko arvioida kuinka kauan vaahtokarkit säilyvät syömäkelpoisina? Sikäli jos malttaa olla syÖmättä niitä siis

Samankaltaisia kirjoituksia