Jäätelökeksit

Jäätelökeksit

23. 09. 2021
Superhelpot jäätelökeksit valmistuvat vain neljästä raaka-aineesta. Pieni leivos on helppo napata pakastimesta makeanhimon yllättäessä.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kantolan kanssa.

Kahvia ja jäätelöä, mikäs sen ihanampi yhdistelmä? Nimittäin täällä iski kelien viilenemisestä huolimatta ihan mieletön jäätelönhimo. Meillä syödään jäätelöä kyllä aika tasaisesti keskellä talveakin, mutta ehkä vähän eri tyyliin kuin kesällä. Kesällä kaipaan usein marjaisen raikkaita makuja, mehujäätä tai hyvää vaniljajäätelöä valtavalla marjavuorella. Syksyn kynnyksellä marjaherkut alkavat vaihtua kinuskiin ja suklaaseen ja muihin täyteläisimpiin makuihin. Syksyllä usein jäätelön kaveriksi leivotaan mutakakkua tai vaikka omenapiirakkaa, mutta jos herkuttelen kaupan jäätelöillä, valitsen mieluiten sandwich-mallisia jäätelöitä. Jotenkin tuo keksin ja jäätelön yhdistelmä vain on niin vastustamaton.

jäätelökeksi
Jäätelöleivos

Päätin siis lähteä kehittelemään tällaista kahden keksin väliin puristettua jäätelökeksiä tai jäätelöleivosta myös itse. Halusin jäätelöä ympäröivistä kekseistä oikein rapeita, joten valitsin tähän Kantolan suklaa-kaurakeksit. Nämä keksit ovat muutenkin ihan suosikkejani, tuo Kantolan kaurakeksipohja on jotenkin todella jyväinen ja erityisen herkullinen. Ja pieni suklaakuorrutehan on aina paikallaan. Keksi pitää rapeutensa myös pakastimessa ja siitä saa ihanaa kontrastia jäätelölle. Liian kovaksi keksi ei kuitenkaan muuttunut ja leivokset olivat oikein hyvin syötävissä heti pakastimesta oton jälkeen.

Jäätelötäytteeseen halusin myös tuoda herkullisuutta kekseillä (kotitekoinen keksijäätelö on ihan parasta) ja murskasin jäätelön joukkoon paketillisen Ballerina -toffeekeksejä. Vaihtoehtoisesti tähän kävisivät myös loistavasti Ballerina suolainen kinuski tai vaikka uutuusmaku Vaniljakaakao ja merisuola. Jäätelöön en lisännyt mitään ylimääräistä, vaan se syntyy ainoastaan kolmesta raaka-aineesta. Ja maku on silti täydellisen herkullinen. Jäätelö kannattaa pakastaa levynä, jolloin siitä on helppo ottaa muotilla sopivia paloja keksien väliin (ylijäävät palat voi sitten herkutella suoraan vuoasta). Valmiit jäätelöleivokset kannattaa pakastaa rasiassa, jolloin jäätelö ei ala kuorettua.

Ja tuo leivoksen kokoaminen; jos pelkäät suklaan sulavan sormiin, käännä keksin suklaapuoli kohti jäätelöä. Jos taas leivos katoaa yllättävän nopeasti, ei puolella ole väliä.

keksijäätelö
jäätelökeksi

Jäätelökeksit

20 annosta / yli 60 min / erittäin helppo

Ainesosat

Jäätelö

  • 1 pkt Kantolan Ballerina toffee, suolainen kinuski, kanelipulla tai nougat -keksejä
  • 6 dl vispikermaa
  • 1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa

Pohja

  • 2 pkt (400 g) Kantolan Suklaa Kaurakeksejä

Ohjeet

Murskaa Ballerina keksit jäätelöä varten rouheeksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon kondensoitu maito. Lisää keksimurska. Levitä massa noin 3 cm:n paksuiseksi kerrokseksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Laita pakastimeen vähintään viideksi tunniksi.

Ota jäätelöstä pyöreällä muotilla paloja ja purista ne kahden suklaakaurakeksin väliin. Jos et tarjoile keksejä heti, voit säilyttää ne pakastimessa suljetussa rasiassa.

Keksijäätelö
jäätelökeksi

Yhteistyössä

Kategoriat

Jälkiruoat Yhteistyö

Avainsanat

jäätelö keksi

Kommentit(2)

  
  • Maija-Liisa sanoo:

    Apua! Miten olis gluteenittomista ja laktoosittomista kekseistätehty versio? Auta minua!

    • Hei Maija-Liisa. Keksejä voi kyllä vaihtaa gluteenittomiin. Kantolan gluteenittomista kaurakekseistä saa ihanat kuoret ja leivokset ovat ihanan pieniä suupaloja. Keksit ovat myös laktoosittomia. Täytteeseen voit valita gluteenittoman suklaatäytekeksin (taitaa olla ainakin Pirkan valikoimissa). Jos haluat tehdä myös laktoosittoman jäätelön, voit käyttää kondensoidun maidon sijasta kondensoitua kookosmaitoa.

Samankaltaisia kirjoituksia