Harjoittelun kohokohta

03. 12. 2014
Viikko on kulunut vauhdilla. Oman leivoksen suunnittelu ja toteutus on vienyt leijonan osan ajasta. Onneksi välillä ehtii ainakin olan yli kurkkimaan, mitä muuta tuolla konditoriossa tapahtuukaan.

ekberg

Huomenna on ehdottomasti Ekbergin työharjoitteluviikkoni jännittävin päivä; pääsen esittelemään suunnittelemani leivoksen. Kovin paljon en vielä paljasta, jotta jännitys säilyisi. Sen verran voin kertoa, että luvassa on vahvoja makuja ja eleganttia ulkonäköä. Jännityksellä odotan asiakkaiden mielipidettä.

Leivoksen suunnittelu oli kyllä uskomattoman hauskaa. Vein maanantaina mukanani leivoksen, jota olin suunnitellut ja esittelin sen Mika Parviaiselle. Hänen kanssaan tuunasimme leivoksen täyteen loistoonsa ja oli kyllä todella upeaa saada työskennellä mestarin kanssa. Yleensä tuotekehitys ei etene näin nopeasti ja aika kiirettä on pitänyt tänäänkin, mutta saatiin leivokset kuorrutusta ja koristelua vaille valmiiksi.

Eli huomenna iltapäivällä kun liikutte kaupungilla, niin kannattaa käydä paikan päällä syömässä tai napata mukaan suunnittelemani leivos. Samalla teet vähän hyvää, sillä osa tuotosta lahjoitetaan lastensairaalalle. Ja muistathan tulla tänne kertomaan mielipiteesi. Leivos tulee myyntiin ilmeisesti lehdistötilaisuuden jälkeen, noin kello 14.

Viikon aikana minun oli tarkoitus kuvata blogiin kaikkea tekemääni. Aika on kuitenkin mennyt niin pikavauhdilla, että olen huomannut kamerankin unohtuneen kaappiin. Huomenna lupaan kuitenkin kuvata ainakin tuon leivoksen.

Olen 12.00 Ekbergin myymälässä signeeraamassa Koko Suomi leipoo-kirjoja Mikan kanssa. Samalla voi siis laittaa joululahjat kuntoon.

Kategoriat

Muut

Kommentit(1)

  
  • Äiti sanoo:

    Upeaa ! Toivottavasti pääsemme paikan päälle nauttimaan uudesta herkusta. Huippu juttu!

Samankaltaisia kirjoituksia