Sitruunainen vuokapulla

Sitruunainen vuokapulla

Sitruunakreemillä täytetty vuokapulla hurmaa herkullisuudellaan. Kolmen vuokapullan annoksesta riittää jaettavaksikin.

Ystävänpäivä lähestyy, joten on aika keskittyä tärkeimpään eli siihen, kuka ystävä pääsee silloin kahville ja millä herkutellaan?

Tänä vuonna halusin suunnitella hieman erilaisen ystävänpäiväleivonnaisen hempeiden kakkujen ja leivosten sijaan. Perinteinen pulla on ehdottomasti yksi suosikkileivonnaisistani ja sitruuna lempiraaka-aineeni. Ihmettelenkin siis, miksi en ole aiemmin yhdistänyt näitä kahta? No olen toki täyttänyt laskiaispullia lemon curd -tahnalla, mutta varsinaista sitruunapullaa en ole koskaan tehnyt.

Nyt mahtavan sitruunapullaidean synnyttyä sitä oli heti pakko päästä testaamaan. En jaksanut/halunnut/viitsinyt alkaa pyörittelemään yksittäisiä pullia, vaan halusin päästä mahdollisimman helpolla. Niinpä leikkasinkin vain täytetyn pullatangon kolmeen osaan ja nostelin osat SAGAn paistovuokiin. Tässä muodossa pullasta tuli entistäkin mehevämpää, sillä täytettä ei pääse paistovuoasta valumaan tippaakaan hukkaan. Viimeistelin pullan vielä ihan varmuudeksi tuorejuustokuorrutteella, jotta herkutteluhetki olisi varmasti täydellinen.

Ja annoksesta tosiaan tulee kolme pullaa: yksi itselle heti, toinen kahville ystävän kanssa ja kolmas lahjaksi. Pullan voi myös pakastaa paistovuoassa, mutta täytteen ansioista se säilyy mehevänä jääkaapissakin ainakin pari päivää.

Sitruunainen vuokapulla

3 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Pullataikina

  • 5 dl maitoa
  • 2 pss kuivahiivaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl kardemummaa
  • 13 dl vehnäjauhoja
  • 150 g voita

Täyte

  • 400 g sitruunarahkaa
  • 200 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl paistonkestävää vaniljakreemijauhetta
  • 1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

Kuorrute

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2½ dl tomusokeria
  • 1 sitruunan mehu
  • 1–2 rkl maitoa
  • sydän koristerakeita

Ohjeet

Pullataikina

Lämmitä maito noin 40 asteiseksi. Lisää hiiva, sokeri, suola, ja kardemumma ja anna seistä noin 5 minuuttia tai kunnes pinnalle alkaa muodostumaan kuplia. Alusta vehnäjauhot taikinaan vähän kerrallaan. Lisää pehmeä voi ja vaivaa taikinaa, kunnes siihen muodostuu hyvä sitko (noin 10 minuuttia). Peitä taikinakulho tuorekelmulla ja anna kohota 30 minuuttia.

Täyte

Sekoita huoneenlämpöinen rahka, pehmeä voi ja sokeri yhteen. Lisää vaniljakreemijauhe ja sekoita tasaiseksi. Mausta sitruunankuorella ja -mehulla.

Kauli kohonnut pullataikina suureksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi (50×60 cm). Levitä täyte taikinalle ja kieritä taikina rullalle. Leikkaa taikina kolmeen SAGA paistovuoan pituiseen palaan. Aseta palat paistovuokiin. Leikkaa rulliin saksilla pitkät viillot noin 2 cm:n välein. Käännä viillot vuorotellen eri suuntiin. Nosta vuoat uunipellille ja kohota liinan alla noin 45 minuuttia.

Kuumenna uuni 175 °C:seen. Voitele pullien pinta kananmunalla ja paista uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorrutteen valmistamista.

Kuorrute

Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja sitruunamehu yhteen. Ohenna tarvittaessa maidolla. Valuta kuorrutetta pullien päälle. Viimeistele sydän-koristerakeilla.

Yhteistyössä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Spinny-pullat Spinny-pullat

    Spinny-pullat

    Nämä amerikkalais-tyyliset, ihanan mehevät ja tuorejuustolla kuorrutetut pullat katosivat meillä alta aikayksikön. Innoitus näihin löytyi Arnoldsin Spinny-pullista, jotka on kyseisen kahvilan valikoiman ehdotonta aatelia. Nämä ovat esikuvaansa pienempiä ja sisältävät kanelitäytteen lisäksi myös rusinoita, mutta kokoa voi halutessaan toki kasvattaa ja rusinat jättää pois. Nämä olivat meidän makuun kuitenkin juuri sopivia. Tuo sitruunainen tuorejuustokuorrute toi…

  • Makeat hot dogit Makeat hot dogit

    Makeat hot dogit

    Vapun parhaat hot dogit leivotaan pullasta ja täytetään mitä makeimmilla täytteillä. Keksi oma yhdistelmä tai kurkkaa vinkit parhaisiin täytteisiin.

  • Luumutortun uudet vaatteet Luumutortun uudet vaatteet

    Luumutortun uudet vaatteet

    Tavallinen tähtitorttu saa tänä jouluna väistyä, kun pöytään nostetaan herkullinen, tuoreista luumuista leivottu torttu. Herkullisuudesta huolimatta valmistus ei vie juuri enempää aikaa kuin tavallinen tähtitorttukaan.