Vadelma-valkosuklaa­juustokakku

Vadelma-valkosuklaa­juustokakku

06. 04. 2015
Tämä hyydytetty juustokakku on ehdottomasti blogini käytetyin ohje. Raikas marjamousse yhdistettynä suklaaseen on takuuvarma hitti.

 

Tällä mousseohjeella teen kakun aina, jos en ehdi testailla mitään uutta. Se onnistuu satavarmasti aina ja koskaan eitarvitsee jännittää onko kakku nyt varmasti hyvää tai pysyykö se kasassa (joskus reseptejä testatessa näin kun ei aina ole). Jos sukulaiset pyytävät tekemään kakkua se on lähes aina tämän tyylinen kaksikerroksinen juustokakku.

Ohje on minulle hyvin rakas, sillä tällainen oli myös hääkakkumme. Muistan sen ulkoa vaikka unissani ja pystyn tekemään sen todella nopeasti. Lisäksi tällaisen kakun ainekset löytyvät meiltä lähes aina kotona, sillä usein kaupassa käydessäni ostan ihan vaan varmuudeksi vähän tuorejuustoa ja paljon kermaa. Suklaalevyjä laskin eilen (niitä pitää aina ostaa pari kaupasta, ettei vaan ole loppu, kun jotain pitäisi leipoa) ja kas kummaa, kaappien kätköistä löytyi 18 levyä suklaata. No puolustukseni sanon, että olin varannut suklaata ekstra paljon tämän päiväisiä juhlia varten. Juhlat jouduin tosin perumaan uusiutuneen angiinan takia ja pääsiäisleipominenkin sai väistyä, joten suklaata on nyt sitten varastossa aika paljon. Eiköhän se tule kuitenkin pian käytettyä.

Ja koska en päässyt leipomaan, piti arkistojen kätköistä kaivella vanhoja kuvia ja katsella löytyisikö sieltä mitään kivaa blogiin. Ja hupsis, tästä muutama viikko tekemästäni kakusta en ollutkaan muistanut tehdä minkäänlaista postausta vielä, koska ajattelin sen ohjeen jo olevan blogissa. Periaatteessahan se onkin, mutta ei vielä vadelmaisena versiona.

Ohje on sama kuin Punaherukka-valkosuklaakakussa, vaihdoin vain herukat vadelmaan. Jos käytät ulkomaisia vadelmia, muista keittää niitä vähintään kolme minuuttia. Kotimaiset voi sen sijaan survoa ja paseerata suoraan.

On muuten kiva katsoa noita vanhoja blogikuvia, kyllä tässä on jotain vuosien aikana oppinut. Olen myös yrittänyt viimeaikoina panostaa enemmän koristeluun ja etenkin nuo marenkikoristeet ovat ihan huippuja. Tosin ne pitää nostaa vasta juuri ennen tarjoilua kakun päälle, muuten ne alkavat sulaa. Tämän raidallisen marenkivinkin sain ollessani tekemässä mallikakkua Dr. Oetkerille. Raidat piirretään elintarvikevärillä tyllan sisäpuolelle ennen kuuin se asetetaan pursotinpussiin ja pussi täytetään marenkivaahdolla. Tämä on hauskaa vaihtelua kokonaan värjättyihin marenkeihin. Marenkejen ohje löytyy täältä.

Tuo Oetkerille tekemäni pöllökakku löytyy muuten Dr. Oetkerin uusimmasta reseptivihosta. Suunnittelin mallin mahdollisimman helpoksi toteuttaa ja silti kakku on hauskan näköinen.

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja:

  • 200 g Digestive- tai kaurakeksejä
  • 100 g voita sulatettuna

Valkosuklaatäyte

  • 3 liivatelehteä
  • ½ tlk (125 g) maitorahkaa
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  • 2 rkl kiehuvaa vettä
  • 200 g valkosuklaata
  • 2 dl kuohukermaa

Vadelmatäyte

  • 300 g vadelmia
  • 1 dl sokeria
  • 4 liivatelehteä
  • 2 dl kuohukermaa
  • ½ tlk (125 g ) maitorahkaa
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa

Ohjeet

Pohja

Vuoraa 20–24 cm:n irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Öljyä ja tomusokeroi reunat tai käytä leivinpaperireunusta tai reunakalvoa. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele seos kevyesti irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan. Huom! Jos käytät reseptissä kuohukerman sijasta vispikermaa, tarvitset suuremman vuoan (24 cm).

Valkosuklaatäyte

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita yhteen rahka, tuorejuusto ja sokeri. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa, anna jäähtyä hetken. Vatkaa kerma vaahdoksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan. Sekoita ne vatkaten tuorejuusto seokseen, lisää sulatettu suklaa. Kääntele joukkoon kerma ja kaada täyte pohjan päälle. Laita jääkaappiin vadelmatäytteen valmistuksen ajaksi.

Vadelmatäyte

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vadelmat ja sokeri kattilassa. Paseeraa vadelmat siivilän läpi, jotta saat sileää sosetta. Sekoita pehmenneet liivatelehdet lämpimän marjasoseen joukkoon. Vaahdota kerma. Sekoita rahka ja tuorejuustoa marjaseokseen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada seos valkosuklaakerroksen päälle ja anna hyytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään.

Koristele kakku haluamallasi tavalla. Jos käytät koristelussa marenkeja, asettele marengit kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua tai dippaa marenkien pohja suklaaseen, jotta ne eivät sula kakun päälle jääkaapissa.

Kategoriat

Juustokakut

Avainsanat

vadelma Valkosuklaa

Kommentit(314)

  
  • Ak sanoo:

    Molempiin kerroksiin tulee 1/2 prk maitorahkaa niin onko se 125g per kerros vai puolet 125g purkista per kerros?
    Nimim.äitiaivot

  • Nimetön sanoo:

    Hei! Olen tehnyt tällä ohjeella juustokakkua useampaan otteeseen, eri variaatioilla. Ihan huippu ja helposti muunneltava perusohje, kiitokset siitä! Kysyisinkin, että mikäli valkosuklaakerroksen haluaisi valmistaa paahdetusta valkosuklaasta, miten se käytännössä onnistuisi? Täytyykö paahdettu valkosuklaa sulattaa kerman joukkoon tms. tai täytyykö ohjeeseen tehdä muita muutoksia? Mukavaa syksyä!

    • Hei ja ihnaa kuulla, että pidät kakusta! Olen tehnyt kakku myös paahdetulla valkosuklaalla ja löydät siihen ohjeen blogin juustokakut kategoriasta, ohjeesta paahdettu valkosuklaa-salmiakkikakku.

  • Melina sanoo:

    Hei, minun pitäisi leipoa gluteenittomalle ruokavaliolle sopiva kakku. Mitkä keksit olisivat parhaita tämän reseptin kakun pohjaan kun pitää olla gluteeniton?

    • Hei Melina! Olen käyttänyt ihan gluteenittomia kaura- tai digestivekeksejä. Joskus myös gluteenittomia vaniljatäytekeksejä ja niilläkin tulee ihana. TÄytekakeksien kanssa kannattaa hieman vähentää voin määrää, koska täyte auttaa sitoutumisessa.

  • Henna sanoo:

    Hei! Vaikuttaako vadelmakerrokseen se, että käyttääkö tuoreita vai pakastevadelmia?

    • Hei Henna! Mielestäni kotimaisista pakastevadelmista saat parhaan maun, niistä irtoaa reilusti nestettä. Silloin täyte saattaa olla hiamn löysempää, mutta ohjeessa on sen verran liivatetta, että kakku pysyy näinkin hyvin kasassa.

  • Anu sanoo:

    Hei, toimiiko tämä kakku ilman valkosuklaakerrosta, jos tekee vadelmatäytteen kaksinkertaise a? Tuleeko yksistään liian raikas? Päälle laittaisin vielä kinuskikiilteen. Kiitos vastauksesta!

    • Hei! Voit tehdä kakun kyllä ilman valkosuklaatakin, tarkista silloin mausta kaipaako hieman lisää sokeria. Kinuskikiille toki tuo lisämakeutta myös.

  • Minna sanoo:

    Heippa! Osaatko sanoa, paljonko aineksia pitäisi pienentää, jos tästä haluaisi 10hlö:n kakun? Tarkoitus olisi tehdä 20cm vuokaan, mutta toiveena olisi, että kakku olisi hieman matalampi.

Samankaltaisia kirjoituksia