Tiramisukakku

Tiramisukakku

18. 08. 2015
Perinteinen tiramisu maistuu herkulliselta myös juhlavana kakkuna. Unelmaisen pehmeä kakku sopii sekä jälkiruuaksi, että kahvitarjottavaksi.

Viikko sitten vietettiin ystäväni polttareita. Aamu aloitettiin piknikillä tulevan morsiamen luona, jotta hän ehtisi rauhassa pakata tavarat (ja selvitä järkytyksestä). Lupasin tietenkin tehdä piknikelle tarjottavaksi jotain makeaa. Ensin suunnittelin tekeväni kauniita leivoksia, mutta koska menin paikalle pyörällä päädyin tekemään kakkua, joka olisi helpompi kuljettaa. Kuljetin kakun omassa vuoassaan ja koristeetkin säilyi ihan kauniina perille.

 Polttariporukalle piti tietysti olla jotain aikuiseen makuun sopivaa. Päädyin tiramisuun, josta tiedän morsiamen kovasti pitävän. Kakun muotoon tehty tiramisu on hauska, hieman juhlavampi versio tavallisesta tiramisusta.

Kakku on hyvin pehmeä, joten se kannattaa tehdä suoraan tarjoilulautaselle. Silloin säästytään turhilta kakun siirtelyiltä ja nosteluilta.

Tiramisukakku
tiramisukakku

Tiramisukakku

12 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 1 pkt savoyard -keksejä

Kostutus

  • 2 dl erittäin vahvaa kahvia
  • 1 dl amarettoa tai irish cream -siirappia (modo)

Täyte

  • 250 g mascarpone -juustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1/2 dl amarettoa tai irish cream -siirappia
  • 3 liivatetta
  • 3 keltuaista
  • 3 valkuaista
  • 3 rkl sokeria
  • ~3 rkl kaakaojauhetta

Koristelu

  • 1 dl kuohukermaa
  • suklaakoristeita

Ohjeet

Aseta kakkurengas (halk. 20  cm) suoraan tarjoilualustalle (voit käyttää myös pelkkää irtopohjavuoan reunusta).

Aloita täytteen valmistus. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa mascarpone ja kerma kuohkeaksi, pehmeäksi vaahdoksi. Kuumenna amaretto tai siirappi ja liuoita liivatelehdet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mascarpone-kermavaahtoon koko ajan vatkaten. Vaahdota keltuaiset omassa kulhossaan ja kääntele vaahto mascarponevaahtoon. Vatkaa lopuksi valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen. Vatkaa kunnes vaahto on erittäin kuohkeaa ja sokerikiteet ovat sulaneet. Kääntele vaahdot kevyesti sekaisin.

Mittaa kostutusliemen ainekset matalalle lautaselle ja sekoita. Pyöräytä keksit molemmin puolin kostutusliemessä ja aseta puolet kekseistä vuokaan kakun pohjaksi. Kaada pohjalle puolet täytteestä ja siivilöi päälle kaakaota. Kostuta loput keksit ja asettele ne vuokaan toiseksi kerrokseksi. Kaada päälle loppu vaahto ja anna hyytyä kylmässä vähintään 3 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

Irrota kakkurengas varovasti. Koristele kakku kaakaojauheella, kermalla ja suklaakoristeilla.

Kategoriat

Juustokakut Jälkiruoat Täytekakut

Avainsanat

kahvi

Kommentit(3)

  

Samankaltaisia kirjoituksia