Tiramisu

Tiramisu

04. 02. 2014
Perinteinen tiramisu on takuuvarma jälkiruoka. Valmistaminen on helppoa ja tämän voi tehdä jääkaappiin hyvissä ajoin vetäytymään. Silti herkku tuntuu kelpaavan vaativampaankin makuun ja se kruunaa ruuan kuin ruuan. Vaahdotetujen kananmunien kuohkeus yhdistettynä mascarponen kermaisuuteen luo samettisen pehmeän vaahdon, joka suorastaan sulaa suuhun, tätä tahtoo aina lisää.

Tiramisusta näkyy muunnoksia jos jonkinlaiseksi kakuksi ja eri tavoin maustetuiksi misuiksi, mutta minä nautin omani mieluiten ihan ilman suurempia muutoksia. Tosin käytän kostutuksessa usein Amaretto-likööriä perinteisen Marsalan sijaan, (eli pitihän sitä jotain keksiä).

Tämän reseptin sain joskus ystävältäni ja minusta on ihanaa kun tämän voi rouheasti lusikoida suoraan tarjoiluvuuasta lautaselle, eikä tarvitse miettiä, kuka onnistuu leikkaamisessa siisteiten. Ulkonäkö ei ehkä ole kaunein mahdollinen, mutta maku korvaa sen kyllä. Meillä tämäkin katosi niin nopeasti, että juuri sain viimeisistä rippeistä napattua kuvan.

Tiramisu

3 kananmunaa

1 prk mascarpone-tuorejuustoa

~3rkl sokeria

1pkt savoyard-keksejä

1kkp marsalaa (tai amarettoa)

2kkp vahvaa kahvia

pinnalle kaakaojauhetta

Sekoita mascarponea, jotta se hieman pehmenee. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset ja 2 rkl sokeria vaahdoksi. Kääntele vaahto mascarponen joukkoon. Vatkaa valkuaiset ja 1 rkl sokeria kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto mascarpone-keltuaisvaahtoon.

Sekoita kahvi ja marsala. Kaada seosta lautaselle ja dippaa  keksit siinä (Huom. keksit vettyvät nopeasti joten pelkkä pyöräytys riittää). Asettele keksejä noin 20*30 cm vuuan pohjalle. Levitä päälle puolet vaahdosta. Lisää toinen kerros kostutettuja keksejä ja päälle loput vaahdosta. Anna vetäytyä jääkaapissa, mielellään yön yli. Koristele kaakaojauheella ennen tarjoilua

 

Kategoriat

Muut

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia