Raparperikakku

Raparperikakku

16. 05. 2017
Kardemummalla maustettu raparperikakku on herkullinen tarjottava kevään kahvihetkissä. Kauniisti pakattuna ja koristeltuna kakusta saa myös mainion lahjan opettajalle.

Raparperikausi on viimeinkin aluillaan. Meidän varjoisalla pihalla varret ovat vielä liian pieniä korjattavaksi, mutta onneksi tuoretta raparperia on jo bongattu kaupasta. Ilahduin myös muutama viikko sitten positiivisesti, kun törmäsin lähikaupassa pakkasmarjan pakastettuihin raparperin paloihin. Omat varastot olivat jo aikaa sitten huvenneet ja olin pitkään elänyt siinä luulossa, ettei raparperia ole saatavilla lainkaan sesongin ulkopuolella.  Tämä oli siis suunnaton helpotus, koska raparperipiirakkahan kuuluu kevääseen, oli sitten lämpötila nollan ala- tai yläpuolella. Nyt ensimmäisten kunnolla lämpimien päivien jälkeen on siis nautittu jo useampikin piiras ja kakku.

Perinteisen piirakan lisäksi erilaiset raparperikakut kuuluvat ehdottomasti kevään suosikkeihin. Raparperi maistuu hyydyke- ja täytekakuissa, mutta tällä kertaa testasin sitä maustekakkuun. Kakusta tulikin todella herkullinen ja nuo pehmeät raparperinpalat toimivat loistavasti kakun mehevöittäjänä. Sopivasti kardemummalla ja vaniljalla maustettu kakku on ihana tarjottava kevään kahvihetkellä. Hyvän säilyvyytensä ansiosta kakku on loistava tuliainen mökkivierailulle ja kauniisti pakattuna se sopii lahjaksi vaikkapa opettajalle.

Tein kakun yhteistyönä SAGA:n kanssa ja mitoitin kakun juuri sopivaksi heidän kertakäyttöiseen SAGA-paistovuokaan. Ohjeesta riittää yhteen vuokaan, mutta koska vuoat tulavat kolmen kappaleen paketissa, voi kerralla tehdä vaikka kolminkertaisen taikinan ja täyttää kaikki vuoat. Tällöin usemmankin opettajan lahjonta sujuu helposti. Paistovuoat ovat mielestäni todella kauniita, joten sellofaaniin pakattuna tämä on varmasti monelle opettajalle mieluinen lahja. Paketin päälle voi kiinnittää vaikka kukan tai lapsen taiteileman kortin. Ja tietysti lapset kannattaa ottaa mukaan leipomaankin, sillä meillä ainakin puhkutaan ylpeyttä, kun saa viedä opettajalle itsetehdyn lahjan.

Raparperimaustekakku

8 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

  • 115 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 munaa
  • 4½ dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ½ tl soodaa
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl jauhettua kardemummaa
  • 2 tl luontaista vaniljasokeria
  • 1 dl kermaviiliä
  • ½ dl maitoa
  • 3½ dl raparperia pieninä paloina

Ohjeet

Kuumenna uuni 175 °C:seen. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Mittaa vehnäjauhot toiseen kulhoon ja sekoita joukkoon leivinjauhe, sooda, suola, kardemumma ja vaniljasokeri. Sekoita maito ja kermaviili yhteen ja lisää voivaahtoon vuorotellen jauhoseoksen kanssa. sekoita 1 rkl vehnäjauhoja raparperin paloihin ja kääntele palat taikinaan.

Kaada taikina SAGA paistovuokaan ja paista kakkua uunin alatasolla noin 60–70 minuuttia tai kunnes kakkuun painettuun puutikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Jos kakun pinta uhkaa tummua liikaa, suojaa se peittämällä kakku paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla.

Yhteistyössä

Kategoriat

Kahvikakut

Kommentit(6)

  
  • Mari sanoo:

    Voi että miten loistava lahjaidea!
    Olisko sinulla muita ohjeita mitoitettuna tähän vuokaan?
    Itse rakastan raparperia, mutta lapset ei siitä välitä, niin mietin, että tekisivät varmaan mieluummin mieleisensä kakun.
    Tämän kakun kyllä testaan heti kunhan varret työntyvät esiin!

    • Liisa sanoo:

      Halutessasi voit hyvin korvata ohjeessa olevan raparperin esimerkiksi tuoreilla mansikoilla tai omenalla. Blogin kahvikakut-kategoriasta kannattaa katsoa mieluisia vinkkejä, esimerkiksi perinteinen tiikerikakun resepti voisi olla mitoiltaan hyvin sopiva tähän vuokaan. Voit hyvin korvata myös ohjeessa olevan raparperin esimerkiksi mansikoilla tai omenalla. Huomasin eilen myös kaupassa käydessäni, että vuoasta oli ainakin k-supermarketissa kampanja, jonka mukana sai pienen ohjevihkosen juuri vuokaan mitoitettuja ohjeita.

  • Heidi sanoo:

    pystyyköhän tekemään pakasteraparpereista?

    • Liisa sanoo:

      Voi hyvin tehdä myös pakasteesta, silloin on hyvä antaa raparperin sulaa hieman ja valuttaa ylimääräinen neste pois. Jos palat laittaa jääkylmänä paistoaika pitenee hieman ja pinta saattaa kuivua ennen sisuksen kypsymistä.

  • Kiitos muunnan sen gluteenittomaksi .

Samankaltaisia kirjoituksia