Omenajuustokakkuruudut

Omenajuustokakkuruudut

10. 10. 2019
Mehevää blondiepohjaa, kermaista juustokakkua, karamellisoituja omenoita ja rapeaa kauramurua. Syksyn herkullisin jälkiruoka on tässä.

Tätä ohjetta olen suunnitellut ja himoinnut jo puolen syksyä. Jääkaappi on kuitenkin jatkuvasti notkunut leivonnaisia, joten tämän tekeminen on saanut aina siirtyä kiireisempien töiden alta. Mutta niinkuin usein sanotaan, hyvää kannattaa odottaa ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niin oli myös tämän leivonnaisen kohdalla, sillä idea jalostui vähitellen juuri tähän muotoon.

Olen usein ihaillut pinterestissä amerikkalaisia juustokakkuruutuja, milloin omenasta, milloin esimerkiksi mustikasta tehtynä. Ruudut ovat vähän kuin piirakan ja kakun sekoitus ja mielestäni tietenkin aivan ihana ja monikäyttöinen idea. Ruutujen pohjana on usein piirakkapohja tai keksimuruseos, mutta minä halusin viedä leivonnaisen vielä vähän kovemmalle tasolle. Niinpä kehitinkin pohjaksi herkullisen mehevän ja makean blondien. Blondien päälle laitetaan kunnon kerros sitruunalla raikastettua juustokakkua.

Herkkuhan olisi jo tuossa vaiheessa varmasti oikein toimiva ja maukas, mutta olin jo omenien keräysreissusta asti haaveillut ihanista karamellisoiduista ja hieman kinuskisista omenakuutoista, jotka halusin ehdottomasti yhdistää tähän komeuteen. Paistoin siis suurehkoja omenakuutioita ensin pannulla voin, kanelin ja fariinisokerin seoksessa. Kuutiot kannattaa tosiaan jättää aika suureksi, jotta ne säilyttävät keskiosassaan hieman rapeutta, eivätkä paistu ihan muhjuksi. Omenat ripotellaan juustokakkumassan päälle (muista kaataa myös se ihana pannulle muodostunut kanelisiirappi mukaan!). Viimeiseksi pinnalle ripotellaan vielä kauramurua, joka paistuu uunissa ihanan rapeaksi. Leivonnainen on valmis, kun kauramuru saa väriä pintaan ja juustokakkumassa alkaa kiinteytyä reunoilta. Jos muruseos ei ruskistu lainkaan, käännä uunin lämpötila paiston loppuvaiheessa ihan hetkeksi kovemmalle.

Ja kuten aina juustokakuissa, joudut odottamaan jäähtymistä tuskallisen pitkään, sillä hyvin paistetun kakun rakenne kiinteytyy vasta jäähtyessään.

Omenajuustokakkuruudut

20 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 50 g voita
  • 150 g valkosuklaata
  • 2 munaa
  • 1½ dl fariinisokeria
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa

Täyte

  • 600 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vanilja-aromia
  • 1 sitruuna
  • 4 munaa
  • 4 suurta omenaa
  • 25 g voita
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1–2 tl kanelia

Kuorrute

  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 75 g voita

Ohjeet

Pohja

Vuoraa uunivuoka (noin 25x30 cm) leivinpaperilla. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Sulata voi ja suklaa. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti vaahdoksi. Lisää joukkoon voi-suklaasula. Sekoita leivinjauhe ja suola vehnäjauhoihin ja kääntele taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes pohja on reunoilta hieman paistunut, mutta keskeltä vielä pehmeä. Anna jäähtyä hetki.

Täyte

Sekoita tuorejuusto, sokeri ja vanilja yhteen. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori ohuelti täytteen joukkoon. Purista puolen sitruunan mehu täytteeseen. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen.

Kuori ja leikkaa omenat suuriksi kuutioiksi. Sulata voi kuumalla pannulla, lisää joukkoon omenakuutiot fariinisokeri ja kaneli. Paista kunnes omenat pehmenevät ja karamelisoituvat hieman.

Kaada tuorejuusto hieman jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele omenat pinnalle.

Kuorrute

Sekoita kaurahiutaleet, sokeri ja vehnäjauhot kulhossa. Nypi joukkoon kylmä voi. Ripottele kauramuru omenatäytteen päälle. Paista ruutuja noin 40 minuuttia tai kunnes juustokakkutäyte on asettunut reunoilta. Jäähdytä ensin huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin jäähtymään täysin.

Kategoriat

Juustokakut Piirakat

Avainsanat

syksy

Kommentit(8)

  
  • Nimetön sanoo:

    Hei! Luuletko Tupla-annoksen onnistuvan?:) sopisi siten isommalle uunipellille

    • Liisa sanoo:

      Hei! Kyllä tupla-annoksen pitäisi uunipellille onnistua. Paistoaika saattaa hieman pidentyä, mutta muista kuitenkin tarkkailla etteivät reunat pääse kuivumaan.

  • Piona sanoo:

    Hei. Voikohan Nämä OmenajuustOkakkuruudut tehdä jo edellisenä päivänä vai meneekö kAuRamuru pehmeäksi?

    Huomisille syntTäReille AjattElin tehdä, ja GluteeniTtomana kokeilla 🙂

    • Liisa sanoo:

      Moi! Voi hyvin tehdä edellisenä päivänä. Toki tuo kauramuru vähän menettää rapeuttaan, mutta todella herkullisia nämä silti ovat.

  • Mimmi sanoo:

    Iiihaanooo….

    • Liisa sanoo:

      No sitä nämä todella olivat, tuli tehtyä jo toinenkin annos ja aivan yhtä hyvin tekivät kauppansa.

  • Tita sanoo:

    ihanaa herkkua! Pakko testailla mahdollisimman pian, nam.

    • Liisa sanoo:

      Loistavaa, suosittelen lämpimästi ja mitä pikemmin sen parempi.

Samankaltaisia kirjoituksia