Numerokakku

Numerokakku

01. 03. 2018
Keksipohjaan tehdyt ja kirjaimien muotoon leikatut kakut ovat kakkurintaman uusin ja suosituin uutuus.

Olen jo pitkään ihaillut Pinterestissä upeita numero-, kirjain ja monogrammikakkuja. Päivänsankarin nimikirjaimen tai iän muotoiseksi leikattu kakku on saanut paljon huomiota ja villitys on selvästi levinnyt jo Suomeenkin. 

Kakussa kahden rapean, yleensä murotaikinasta tehdyn keksipohjan väliin ja päälle pursotetaan kermavaahtoa tai herkullista kreemiä tai kermavaahtoa. Kermavaahdon ongelmana kuitenkin on pehmeys, jolloin kakku painuu leikattaessa helposti kasaan. Keksien paksuudella on myös leikkaamisen kannalta tärkeä osa, keksien on oltava mahdollisimman ohuita, jolloin ne tuovat kakkuun ihanaa rapeutta, mutta eivät tuhoa kakkua täysin ensimmäistä palaa leikattaessa.

Minulla on ollut leivontalistallani jo vuosia bebe-leivokset, jotka kuitenkin aina siirtyvät jonkin muun tieltä sivuun. Nyt päätin käyttää tilaisuutta hyväksi, sillä ajattelin bebe-täytteen olevan aivan mainiota tähän kakkuun. Ja niinhän se olikin. Ihanan pehmeää voikreemiä (jota vähän ilmavoitin vielä kermalla) ja herkullista vadelmahilloa. Kaiken kaikkiaan tämä kakku oli oikea menestys ja samalla sain leivontalistaani hieman kevennettyä, tuosta ylijäämä taikinasta ja kreemistä kun sai vielä hyvin pyöräytettyä muutamat bebe-leivokset.

Ja pienenä varoituksen sanana vielä, kakku on tuhtia, joten pieni pala riittää. Maltillisilla annoksilla ohjeesta riittää useammallekin kuin kahdelletoista. 

Kirjainkakku

12 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 200 g voita
  • 1 dl tomusokeria
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 1 muna

Täyte

  • 1½ dl sokeria
  • ½ dl glukoosisiirappia
  • ¾ dl vettä
  • 200 g voita
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 dl vadelmahilloa

Koristelu

  • makeisia
  • marjoja
  • marenkeja

Ohjeet

Siivilöi vehnäjauhot, tomusokeri ja leivinjauhe kulhoon. Nypi joukkoon kylmä voi. Lisää muna ja pyöräytä taikina tasaiseksi, älä vaivaa, ettei taikinaan synny sitkoa. Kääri taikina leivinpaperiin ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi.

Kuumenna uuni 200 °C:seen. Piirrä haluamasi numero, kirjain tai kuvio paperille ja leikkaa se irti. Kauli murotaikina mahdollisimman ohueksi levyksi. Ota taikinasta tekemäsi sabluunan avulla kaksi pohjaa.

Paista pohjia 10–15 minuuttia tai kunnes ne saavat kauniin, kullanruskean värin.

Kiehauta sokeri, siirappi ja vesi kattilassa. Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi. Vatkaa pehmeä voi vaaleaksi, erittäin kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada sokerilimei ohuena nauhana voivaahtoon. Jatka vaahdottamista, kunnes kreemi on erittäin vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää huoneenlämpöinen kerma (kylmä juoksettaa kreemin) ja vatkaa tasaiseksi. Siirrä kreemi pursotinpussiin. Pursota kreemiä ensimmäiselle pohjalle suuriksi pisaroiksi. Pursota vadelmahilloa kreemin väleihin. Aseta toinen pohja päälle ja pursota vielä toinen kerros kreemiä. Viimeistele kakku halaumillasi koristeilla.

Kategoriat

Keksit Täytekakut

Kommentit(4)

  

Samankaltaisia kirjoituksia