Neljän kerroksen suklaakakku

Neljän kerroksen suklaakakku

14. 08. 2019
Rapeaa, pehmeää, kuohkeaa ja mehevää; neljä kerrosta ihanaa suklaata! Tämä kakku on jokaisen suklaanystävän unelma.

Ulkona sataa vettä, joten taitaa olla aika nauttia taas ihanista suklaaherkuista. Vaikka marja-aikakin on aivan mahtavasti käynnissä, mieli alkoi kovasti halajamaan jotain todella suklaista. Niinpä ajatuksiin palautui tämä ihana neljän kerroksen suklaaunelma, jonka suunnittelin jo keväällä Juhlaherkut-lehteen. Resepti kuului vegaanisten juhlaherkkujen kokonaisuuteen, joten se on täysin vegaaninen, mutta voin todella lämpimästi suositella tätä ihan kaikille muillekin suklaan ystäville. Kauramaitopohjainen mousse ja ganache ovat ihanan pehmeitä ja samettisia. Paatunein kerman kannattaja voi tarvittaessa vaihtaa maitotuotteet kuohukermaan, mutta suosittelen antamaan tälle mahdollisuuden. Mutakakun lopputuloksessa kauramaidolla tosin on oma merkityksensä, se toimii eritavoin kuin perinteiset maitotuotteet ja antaa pohjalle ihanan mehevyyden ja jopa hieman toffeemaisen maun.

Osia kakusta voi kokeilla myös erikseen; keksipohja toimii loistavasti moussekakuissa, mutakakku on herkullista jäätelön kanssa, mousse toimii sellaisenaan jälkkärinä ja ganache on loistava kastike oikeastaan mille tahansa. Mutta toisaalta: miksi valita yksi, jos voi saada kaikki?

Nyt nauttimaan vesisateesta suklaayliannostuksen siivittelemänä. Loppuviikosta palaan kuitenkin mahtavien marjaherkkujen kanssa.

Neljän kerroksen suklaakakku

20 annosta / yli 60 min / keskitaso MMUV

Resepti ja kuvat julkaistu aiemmin Juhlaherkut 2019 -lehdessä

Ainesosat

Pohja

  • 200 g vegaanisia suklaatäytekeksejä
  • 50 g maidotonta margariinia

Mutakakku

  • 100 g tummaa suklaata
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • ¼ tl suolaa
  • 1½ tl leivinjauhetta
  • ¾ dl öljyä
  • 2 dl kauramaitoa

Suklaamousse

  • 150 g tummaa suklaata
  • 2½ dl kauravispiä
  • ½ dl sokeria

Suklaaganache

  • 1 dl kauramaitoa
  • 150 g tummaa suklaata

Ohjeet

Pohja

Kuumenna uuni 175 °C:seen. Vuoraa uunivuoka (noin 25 x 25 cm) leivinpaperilla. Murskaa keksit hienoksi rouheeksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos uunivuoan pohjalle ja paista noin 5–10 minuuttia.

Mutakakku

Sulata suklaa. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, kaakao, suola ja leivinjauhe yhteen. Lisää öljy, kauramaito ja sulatettu suklaa ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle ja paista noin 15–20 minuuttia tai kunnes taikina on asettunut reunoilta, mutta on keskeltä vielä hieman hyllyvää. Jäähdytä.

Suklaamousse

Sulata suklaa. Vatkaa kauravispi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon sulatettu suklaa. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita jääkaappiin asettumaan.

Suklaaganache

Rouhi suklaa kulhoon. Kuumenna kauramaito ja kaada suklaan päälle. Anna seistä hetki ja sekoita sitten tasaiseksi. Levitä hieman jäähtyneenä moussekerroksen päälle ja anna vetäytyä kylmässä vähintään tunnin ajan.

Kategoriat

Juustokakut Jälkiruoat

Avainsanat

suklaa

Kommentit(16)

  
  • Heli sanoo:

    Tämä näyttää hyvältä! Mitä kauravispiä olet käyttänyt tässä reseptissä?

    • Oliskohan ollut ihan aito kauravispiä. Sen koostumusta on tosin taidettu muuttaa reseptin tekemisen jälkeen.

  • M sanoo:

    Näyttääpä herkulliselle! Onko sinulla antaa jotain vinkkiä, miten onnistua noin kauniiden palojen leikkaamiseen? Missä vaiheessa kakku on paras leikata paloiksi; kun ganache on vetäytynyt hetken jääkaapissa vai esim. vasta juuri ennen tarjoilua?

    • Heippa M ja kiitos! Kakku kannattaa leikata vasta tarjoiltaessa. Paloja leikatessa kannattaa huolehtia, että veitsi on puhdas joka leikkauksella (eli pyyhkäise veitsi puhtaaksi leikkausten välillä). Jos oikein haluat hifistellä, voit kastaa veitsen kuumaan veteen, jolloin palat leikkaantuvat parhaiten.

  • Carita sanoo:

    Olen tehnyt tätä useamman kerran myös gluteenittomana ja kahden kerroksen taktiikalla; mutakakkupohja ja päälle vain tuo suklaamousse. Pohja jää kuitenkin niin tahmeaksi (mutaisaa kun on), että on hankala leikata paloja ja irrotella niitä leivinpaperista. Irtoaako paremmin jos jaksaa tehdä sen keksipohjan?

    Tosiaan todella ihana ja suklainen resepti, on kyllä mun suklaaherkku top ykkönen. Ei olisi uskonut että joku vege herkku voi olla näin hyvää! ❤️

    • Hei Carita! Ihana, että pidät tästä. Tosiaan vegaaninen suklaakakku on hieman tahmeampaa ja kauramaito tekee siitä todella mehevän. Tuo keksipohja auttaa pohjan rakenteen kasassa pitämisessä, voit myös hieman lisätä paistoaikaa, jotta leivonnainen kypsyy hieman pidempään.

  • Eeva sanoo:

    Moikka! Näyttää herkulliselle Osaatko sanoa, Voiko tän tehdä edeltävänä päivänä vai kärsiikö maku tai rakenne?

    • Hei Eeva! Tämän voi oikein hyvin tehdä jo edellisenä päivänä, säilytys kannattaa tehdä vuoassa jolloin reunat eivät pääse kuorettumaan.

  • Uv sanoo:

    oletko kokeillut tehdä tämän kakkuvuokaan KAKUKSI? Näyttää Herkulliselta!

    • Liisa sanoo:

      Olen tehnyt tämän ainoastaan suorakaiteen muotoiseen vuokaan, mutta aivan yhtä hyvinhän voit tehdä kakun pyöreään kakkuvuokaan ja leikata paloja vasta tarjoiltaessa.

  • Susanna sanoo:

    Kuulostaa hyvältä! Pitääpä Kokeilla seuraaviin synttärijuhliin 😛 mitä ölJyä olet käyttänyt Leivonnassa?

    • Liisa sanoo:

      Hei Susanna! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Leivonnassa kannattaa yleensä käyttää mahdollisimman neutraalin makuista öljyä, rypsiöljy toimii yleensä loistavasti. Kannattaa kuitenkin välttää kylmäpuristettua rypsiöljyä, siinä on todella voimakas maku.

  • Josamer93 sanoo:

    Tohon mousseen Kait voi laittaa tuorejuuston Joukkoon, kärsiiköhän rakenne?

    • Liisa sanoo:

      Halutessasi voit toki laittaa mousseen tuorejuustoa, mutta silloin rakenteesta tulee hieman tiiviimpi ja makuun happamuutta.

  • leipuri sanoo:

    Onko tuo mutakakun öljymäärä dl, kun on vahingossa tainnut jäädä pois :)?

Samankaltaisia kirjoituksia