Metsäkakku

18. 07. 2014
Fantasiakakkua omaan tyyliin, lempiohjelman innoittamana. Metsäteemaisen kakun täytteenä löytyy daim-täytettä ja limemoussea, päällä voikreemistä tehtyä ruohikkoa ja keksimurumultaa.

metsafantasia

Koko Suomi leipoo-ohjelman 1. kauden uusinnat alkoivat tänään mtv3:lla. Olen tuon ohjelman todellinen fani. Se on oikea hyvänmielen ohjelma, ketään ei nolata eikä mollata, tuomareilla on sopivan asiallinen ja kannustava linja ja kilpailijoillakin vaikutti olevan mukavaa. Tällaisia ohjelmia tuntuu harvemmin enää näkevän, joten ihastuin heti ensimmäisen jakson nähdessäni. Uusinnatkin on tullut katsottua jo ainakin kerran, mutta silti odotin ohjelman alkua taas kuin kuuta nousevaa. Viime vuonna minulla oli tapana istahtaa sohvalle kahvikupin ja jonkun hyvän leivonnaisen kanssa, mutta tänä vuonna päätin viedä innostukseni vielä vähän pidemmälle. Aion leipoa joka jakson mukana omat reseptini, jotka julkaisen ohjelman jälkeen. Erona vaan, että minä leivon mukavasti tutussa kotikeittiössä ja arvostelijoina on vaan ruokakuntaan kuuluvat (hekin kyllä pistävät välillä tämän leipurin lujille). Mutta hengessä olen siis mukana ihan täysillä. Eli jippii, taas se alkaa.

Ensimmäisessä jaksossa kilpailijoilla oli haasteena tehdä fantasiakakku. Täytyy sanoa, että tuo innostus on kohdallani päässyt pikkuisen hiipumaan, mutta eihän kaikki tehtävät varmaan kilpailijoitakaan miellyttänyt, eli hihat vaan heilumaan. Aikarajaa en löytänyt mistään, mutta jotain se taisi olla kahden ja kolmen tunnin väliltä. Asetin siis itselleni aikarajaksi 2.5 tuntia, mikä on muuten todella niukasti fantasiakakun tekoon, niiden koristeita kun voisi vääntää vaikka miten monta tuntia. No kilpailun hengessä kiirehän tässä tuli. Innoittajana toimi muuten joku aika sitten kummipojalleni tekemä kakku, se kun oli aika nopea toteuttaa, mutta mielestäni kuitenkin hauskan näköinen. Täytteiksi päätin valita ilman hyydytystä kasassa pysyvät täytteet, ihan vaan ettei kävisi kuten osalla kilpailussa. Vähän retroiluakin tässä on, sillä tuo Daim-kakkuhan oli muutama vuosi sitten jokaisessa blogissa. Nyt muutin sen vaan kakun täytteeksi.

Täältä löydät kilpailussa oikeasti mukana olleiden reseptit ja kakut. Ja tässä oma kakkuni: Liisan metsäfantasia.

metsafantasia7metsafantasia5metsafantasia6

Suklaakakkupohja:

  • 4 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1.5 dl vehnäjauhoja
  • 0.5 dl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kermaviiliä
  • 50 g voita

Laita uuni kuumenenmmaan 200 asteeseen. Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Käänetele joukkoon kermaviili ja sulatettu voi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

1/2 annosta cookies-taikinaa, korvaa M&M karkit suklaarouheella tai -hipuilla

Valmista cookiestaikina kakkupohjien paistuessa. Paista keksit kakkupohjien jäähtyessä.

Lime curd:

  • 3 limeä
  • 1 kananmuna
  • 1 kananmuna keltuainen
  • 0, 5 dl sokeria
  • 20 g voita
  • 1 rkl maissitärkkelystä

Raasta 3 limen kuori ja purista mehut kahdesta limestä kattilaan. Lisää sokeri ja voi ja kiehauta seos. Vaahdota munat kevyesti ja sekoita maissitärkkelys kolmannen limen mehuun. Yhdistä maissitärkkelys ja kananmunat. Kaada munaseos kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee selvästi. Siivilöi seos kulhoon jäähtymään.

Täytteet:

  • 375 g mascarponejuustoa
  • 1 rkl sokeria
  • 4 dl kermaa
  • lime curdiä (oman maun mukaan)
  • 3 daim patukkaa (~150 g)

Sekoita sokeri ja mascarpone yhteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä se mascarponen kanssa. Ota vaadosta 1/3 sivuun ja mausta se lime curdillä. Sekoita loppuun vaahtoon hienoksi rouhitut daim-patukat.

Kostutukseen ja koristeluun:

  • 2 dl limelimonadia
  • sokerimassaa
  • väriaineita

Voikreemi:

  • 500 g tomusokeria
  • 160 g voita
  • 0.5 dl täysmaitoa
  • 1 tl vanilja-aromia

Vatkaa huoneenlömpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää maito ja vanilja ja vatkaa hyvin sekaisin. Värjää noin puolet kreemistä vihreäksi ja jätä toinen puoli vaaleaksi. Siirrä vihreä kreemi ruohotyllalla varustettuun pursotinpussiin.

Kakun kasaaminen:

leikkaa pohjasta neljä halkaisijaltaan 15 cm kokoista ympyrää. Kostuta levyt limelimulla.  Laita 15 cm irtopohjavuuan pohjalle ensimmäinen levy. Laita päälle puolet daim-täytteestä ja seuraava pohja. Levitä seuraavaan kerrokseen lime-täyte ja nosta päälle kolmas pohja. Täytä viimeinen väli lopulla daim-täytteellä ja lisää neljäs pohja. Käännä kakku ja poista vuoka. Päällystä ohuesti voikreemillä ja taputtele reunoille cookies-murskaa. Pursota päälle ruohikkoa vihreästä voikreemistä. Muotoile sokerimassasta sieniä, etanoita ja leppäkerttuja. Nostele koristeet kakun päälle.

metsafantasia3metsafantasia4

Mitähän olisi tästä kakusta sanottu? Omaan mieleen oli ainakin maultaan ja sopivasti hassu ulkonäöltään. Viikonloppuna herkutellaan sitten tiikerikakulla.

Kategoriat

Täytekakut

Kommentit(4)

  
  • Jaana sanoo:

    Äitisi tunnusti mulle, että olisi ihan helposti voinut syödä koko kakun yksin 😉
    Niin herkullista se oli.

    • Liisa sanoo:

      Ihanaa Jaana! Tämä katosi meilläkin aika pikavauhtia, jäi äidille aika maltillinen pala. Pakko oli viedä se vaan nopeasti pois tai olisin syönyt senkin itse 😀

  • Äiti sanoo:

    Aivan ihanan makuinen.Sain tosi ison maistiaispalan ja ajattelin että siitä riittää kahteen kahvihetken,mutta ihana maku vei mennessään ja söin koko herkkupalan kerralla! Mmm…..

    • Liisa sanoo:

      Ihanaa äiti! Täälläkin kakku teki kauppansa, eikä muruakaan oo enää jäljellä 😀

Samankaltaisia kirjoituksia