Mangokuppikakut

13. 04. 2017
Ihanat mangomuffinit saavat kuorrutteekseen marenkikreemistä pursotettuja herkkiä kukkia.

Ihan kohta startataan pääsiäisvapaille, jee! Viime aikoina on ollut niin kiirettä, että parin päivän vapaat koko perheelle tekee oikein hyvää. Sovittiin jopa ettei järjestä mitään suurta ohjelmaa, vaan otetaan rennosti kotona. Jos sää sallii, käydään keräilemässä pokemoneja lähimetsissä, katsellaan pari hyvää elokuvaa ja nautiskellaan löhöilystä. Harrastuksetkin on pääsiäistauolla, joten mitään aikatauluja ei ole.

Ennen vapaita teen vielä visiitin Fazerin vierailukeskukseen bloggaajakavereiden kanssa. Vapaatahan sekin oikeastaan on ja olenkin jo pitkään halunnut käydä tutustumassa keskuksessa. Muistan miten kiva oli lapsena käydä kiertämässä Fazerin tehtaalla (lue syömässä rajattomasti karkkia) ja jotenkin kadehtien olen kuullut kun koululaiset tekevät retkiä Fazerilaan. Nyt en siis voinut kieltäytyä mahdollisuudesta, vaikka tehdaskierrokselle vieraita ei enää päästetäkään. Maistiaisia tuolla kuitenkin on vielä tarjolla ja meille järjestetään myös pienimuotoinen suklaatasting. Tunnelmia vierailulta löydät ensi viikolla blogista ja tänään jo jotain pientä Instagramin puolelta @liisawesterberg .

Nyt kuitenkin pääsiäisleivonnan kimppuun. Lupailin leipovani jotain mangosta, joten tässäpä herkulliset mangokuppikakut marenkikreemillä kuorrutettuna.

Mangokuppikakut
12–16 kpl

Pohja

  • 3 munaa
  • 1¾ dl sokeria
  • 100 g voita
  • 4½ dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ½ tl soodaa
  • 2 tl luontaista vaniljasokeria
  • 2 dl mangojogurttia
  • 300 g mangoa kuutioina

Aseta paperiset muffinivuoat muffinipellille. Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada sulatettu voi munavaahtoon varovasti sekoittaen. Sekoita leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja siivilöi taikinaan. Kääntele joukkoon viimeisenä jogurtti ja mangokuutiot.

Jaa taikina vuokiin ja paista 175 °C:ssa noin 25–30 minuuttia tai kunnes pohjaan painettuun puutikkuun ei tartu enää taikinaa.

 
Marenkikreemi

  • 5 valkuaista
  • 2½ dl sokeria
  • vanilja-aromia
  • 225 g voita
  • elintarvikevärejä

Kuutioi voi paloiksi ja jätä huoneenlämpöön lämpenemään. Laita valkuaiset ja sokeri kuumuutta kestävään kulhoon. Aseta liedelle hieman vatkauskulhoa pienempi kattila, jossa on vettä. Laita vatkauskulho kattilan päälle. Kattilassa olevan veden tulee olla kuumaa, muttei kuitenkaan kiehuvaa. Vesi ei myöskään saa koskettaa kattilan pohjaa. Kuumenna seos kevyesti vatkaten 65 asteeseen (jos et omista lämpömittaria, voit kokeilla sormella. Hieromalla massaa sormien välissä sen pitäisi tuntua kunnolla lämpimältä ja sokeri kiteiden pitää olla sulaneita). Siirrä kulho pois vesihauteesta ja vatkaa vaahto huoneenlämpöiseksi. 

Lisää voi muutama pala kerrallaan. Vatkaa kreemi tasaiseksi ja mausta vanilja-aromilla. Jos kreemi näyttää juoksettuneelta, älä hätäänny, se on helposti korjattavissa. Vinkkejä korjaamiseen löydät täältä. Jaa kreemi neljään osaan ja värjää haluamillasi väreillä. Pursota kreemistä kukkia.

Kategoriat

Kuppikakut

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia