Kookospusut

19. 12. 2016
Pehmeät marenkisuukot ovat kuin suoraan sadusta. Kookoksella kuorrutetut suukot ovat juuri sopivia joulupäivien makeisiin hetkiin.

kookossuukot

Rapean suklaakuoren alta paljastuu samettisen pehmeää sveitsiläistä marenkia, joka on maustettu aidolla vaniljalla. Nämä suukot muistuttavat Brunbergin perinteisiä pusuja, mutta maun voi muokata juuri omaan makuun sopivaksi. Massaa voi maustaa erilaisilla aromeilla ja sitrushedelmien kuorilla. Näissä pusuissa pohjana toimivat Tigerista löytämäni pienet belgialaiset vohvelit, jotka sisälsivät hunajatäytettä. Vohvelit olivat hieman sitkeitä, mutta maistuivat todella herkullisilta. Pusuihin sopii loistavasti pohjaksi myös muro- ja kaurakeksit ja joulun kunniaksi kannattaa kokeilla myös piparkakkuja.

Kookossuukot
20 kpl   |   yli 60 min   |   keskitaso

Pohja

  • 20 kpl minivohveleita tai keksejä (esim. Marie)

Täyte

  • 3 valkuaista
  • 2 dl erikoishienoa sokeria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 vaniljatanko

Mittaa täytettä varten valkuaiset, sokeri ja sitruunamehu kuumuutta kestävään kulhoon. Aseta kulho vesihauteeseen, niin ettei vesi osu kulhon pohjaan. Vatkaa valkuaisia vesihauteessa, kunnes vaahdon lämpötila on noin 65 astetta. Jos et omista sokerilämpömittaria voit kokeilla hieroa vaahtoa sormien välissä. Se on valmista, kun kaikki sokerikiteet ovat sulaneet ja vaahto tuntuu sileältä. Ota kulho vesihauteesta ja vatkaa vaahto huoneenlämpöiseksi. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet vaahdon sekaan. Sekoita, jotta siemenet leviävät tasaisesti. Siirrä vaahto pursotinpussiin ja pursota heti pohjien päälle. Anna asettua jääkaapissa noin tunti ennen kuorruttamista.

Kuorrute

  • 300 g tummaa suklaata
  • 1 tl rypsiöljyä
  • 1 dl kookoshiutaleita

Sulata suklaa öljyn kanssa. Kasta pusut suklaaseen ja ripottele pinnalle reilusti kookoshiutaleita. Anna jähmettyä kylmässä.

kookossuukot2kookossuukot3

Kategoriat

Joulu Makeiset

Kommentit(2)

  
  • Niina sanoo:

    Hei, Onnistuuko sokerin korvaus makutomusokerilla? Missä suhteessa? Kauniita suuKkoja 🙂

    • Liisa sanoo:

      Hei Niina! En ole itse testannut pusuja makutomusokerilla, mutta en näe syytä miksi se ei toimisi. Hieman sitkeämpää marengista saattaa tomusokerilla tulla, mutta uskoisin sen kuitenkin toimivan. Lähtisin testaamaan niin, että korvaisin sokerin määrästä noin puolet makutomusokerilla.

Samankaltaisia kirjoituksia