Korvapuusti-juustokakku

Korvapuusti-juustokakku

29. 12. 2016
Täydellisen mehevää juustokakkua, joka maistuu korvapuustille. Tästä ei jälkiruoka enää parane.

Muutama viikko sitten, tehtyäni tätä ihanaa korvapuusti-pokekakkua sain lukijalta toiveen muuntaa kakku myös juustokakun muotoon. Idea oli mielestäni aivan loistava ja halusinkin lähteä tuota ideaa toteuttamaan. Rakastan juustokakkuja, mutta mikään ei voita perinteistä korvapuustia. Mikä siis voisikaan olla parempaa, kuin näiden kahden yhdistelmä?

Mietin kakkuun erilaisia pohjia, mutta päädyin kuitenkin maustettuun keksipohjaan, joka antaa kakun suussa sulavan pehmeälle rakenteelle juuri sopivaa vastapainoa. Perinteinen Digestive-pohja olisi ollut kakussa hieman liian hallitseva ja tylsä, joten maustoin pohjan kanelilla ja fariinisokerilla, jolloin siitäkin saadaan jo sopivaa pullanmakua. Kakkumassaan lisäsin kardemummaa ja vaniljaa (koska tässä keittiössä kaikkeen tarvitaan vaniljaa), jolloin perusmassa muistuttaa pullataikinaa ja tuo kanelikastike korvapuustin täytettä.

Ihanan kermainen rakenne säilyy, kun kakku paistetaan suhteellisen matalassa lämmössä ja jätetään kypsymään uunin jälkilämmölle. Tämä estää myös juustokakun pinnan repeilemisen, joka usein aiheutuu liian kuumasta uunista, pitkästä kypsytyksestä tai liian nopeasta jäähtymisestä.

Jo kakun paistuessa kotiin levisi ihana pullan tuoksu ja oli vaikea pidätellä itseään maistelemasta kakkua heti uunituoreena. Suosittelen kuitenkin odottamaan seuraavaan päivään, jolloin kakku on vetäytynyt sopivasti ja mausteiden maku on imeytynyt kakkuun täydellisesti. Koko perheen mielestä kakku oli täydellinen menestys. Jopa lapset, jotka eivät yleensä niin paistetuista juustokakuista välitä, söivät tätä monta palaa maiskutellen ja nautiskellen.

Korvapuusti-juustokakku

15 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Pohja

  • 300 g Digestive-keksejä
  • 150 g voita
  • 2 rkl fariinisokeria
  • 1 tl kanelia

Täyte:

  • 600 g maustamatonta tuorejuustoa (suosittelen philadelhiaa, ei kevyt)
  • 150 g creme fraichea
  • 1 rkl kardemummaa
  • 1 tl vaniljatahnaa (esim. Dr. Oetker) tai 2 tl luontaista vaniljasokeria
  • 1½ dl sokeria
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 4 munaa

Kastike:

  • 50 g voita
  • 1½ dl fariinisokeria
  • 1 rkl kanelia

Ohjeet

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halk. 24 cm). Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi, sokeri ja kaneli. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille (painelu sujuu helpoiten suorareunaisella juomalasilla). Esipaista pohjaa 160°c:ssa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä täytteen valmistuksen ajan.

Mittaa tuorejuusto kulhoon ja pehmitä sitä sekoittamalla hetki. Lisää creme fraiche, kardemumma, vanilja, sokeri ja maissitärkkelys ja sekoita tasaiseksi. Lisää munat yksitellen, sekoita taikina tasaiseksi aina ennen seuraavan munan lisäystä. Jätä täyte odottamaan ja valmista kastike.

Sulata voi ja sekoita siihen fariinisokeri ja kaneli. Kaada puolet juustotäytteestä pohjan päälle. Lusikoi päälle noin puolet kastikkeesta ja kuvioi pintaa veitsellä, jotta täyte ja kastike sekoittuvat hieman. Kaada päälle loput juustotäytteestä ja kastikkeesta. Kuvioi vielä veitsellä, jotta saat marmoroidun pinnan.

Paista kakkua 160°C:ssa 45 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä kakku vielä tunniksi kypsymään jälkilämmöllä. Anna kakun jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin vetäytymään seuraavaan päivään.

Kommentit(57)

  
  • Ninsku sanoo:

    Hei. Omalla pojalla olisi kuukauden päästä synttärit niin voiko tätä pakastaa?

    • Hei Ninsku! Kakku sopii pakastettavaksi. Suojaa se huolellisesti vahvoilta hajuilta. Itse teen niin, että pakastan kakun ensin ilman käärettä ja kun pinta on kovettunut, käärin sen kelmuun ja sitten folioon. Kakku kannattaa sulattaa mahdollisimman hitaasti, eli ota se mieluiten edeltävänä iltana jääkaappiin sulamaan, silloin rakenne pysyy parhaana.

  • Johanna sanoo:

    Hei Liisa ja kiitos ihanista juustokakku resepteistäsi Olen gluteiinittomassa leivonnassa vielä vasta-alkaja ja siksi kysynkin, että mikä olisi paras keksi korvaamaan tuo digestive?

    • Gluteenittomia digestivekeksejä on saatavilla paljon. Jos kaura soveltuu ruokavalioon, pirkan kauradigestivet ovat hyviä. Olen käyttänyt myös semperin digestiveä ja sekin toimi ihan hyvin. Tämän kakun makuun sopii hyvin myös piparkakut, joten voit halutessasi käyttää myös gluteenittomia piparkakkuja. Mukavia leivontahetkiä!

  • T.s sanoo:

    Apua multa unohtui maiSsitärkkelus

    • Liisa sanoo:

      Ei hätää, kakku pysyy siitä huolimatta kasassa, kunhan se on vain paistettu tarpeeksi.

  • Kotikokki sanoo:

    Ei löytynyt kaikkia aineksia joten korvasin cremen kermaviilillä ja osan fiksuista kandisokeri pareilla. Eikä ollut kun 3 Munaa. Saapas nähdä. Tää ohje vaikutti kuitenkin paremmalta kun pullataikinapohja.

  • Nimetön sanoo:

    moi, meni kAsTIke ja poHja ohje sekaisin fariinisokerin ja kanelin kanssa PoHjankin kerkesin laittaa uuniin onko mitään tEhtävissä

    • Liisa sanoo:

      Hei! Kävikö siis niin, että laitoit pohjaan 1½ dl fariinisokeria? Tuo vaikuttanee pohjan rakenteeseen ja tekeee siitä tietysti paljon makeamman. Maut eivät tämän jälkeen ole aivan tasapainossa, mutta kyllä tuon varmasti syödä voi.

  • NinSku sanoo:

    Voiko tämän pakastaa ja miten?

    • Liisa sanoo:

      Hei Ninsku! Kakku sopii hyvin pakastettavaksi. Anna sen ensin asettua jääkaapissa. Voit pakastaa kakun rasiassa tai kelmuun ja sen jälkeen folioon käärittynä. Kakku säilyy pakastimessa noin kuukauden.

  • ilkka sanoo:

    48v ukko USAsta. Kokeilin just tehdä kakun vaimolle Valentines päivän kunniaksi.
    Ei löytynyt kaupasta creme fraichee, jotin laiton marscaponee, se on hiukan
    jämäkämpää kamaa, joten seos oli hiukan paksumpaa, mut hyvin pysy kastike
    pinnalla, ainii, ei ollut digestivejäkään, jotein laitoin 200g graham cracker ja
    100g annie’s piparkakkuja. Se on nyt uunissa, taidan paistaa melkein tunnin
    verran, kun mun uuni jäähdyttää automaattisesti kun sen kytkee pois päältä eli
    jälkilämpö ei toimi ihan samalla tavalla. Nyt jännittää mitä sieltä tulee.
    Se marmorointi, en ole leipuri, lastalla vetelin hiukan vasemmalle ja sitten
    oikealle ja sikin sokin, kun en tarkalleen tiedä miten tuon marmoroidun kuvion
    pitäisi siihen vedellä. No panic, (try to) understand and get creative and improvise!
    Talo tuoksuu hemmetin hyvälle.

    • Liisa sanoo:

      Mahtava kuulla Ilkka, toivottavasti vaimo yllättyy iloisesti! Hyvin olet luovinut noiden puuttuvien ainesten kanssa, lopputulos on varmasti oikein mainio. Digestiven voi oikein hyvin korvata graham kekseillä ja piparkakut antavat tuohon kivasti lisämakua. Marmorointi tarkoittaa juuri tuota mitä teit, eli sikin sokin ja vähän suditaan sinne tänne. Kakusta tulee varmasti mainio. Makeaa ystävänpäivää teille.

  • Riitta sanoo:

    Kiitos ohjeesta! Ekaa kertaa uunissa tänä ja tuoksu ihana! Osaatko sanoa, onnistuisiko tämä muffinssipellillä? Ja jos, niin paljonko lyhempi paistoaika olisi? Sillä mietin, kun yhdessä tilaisuudessa olisi kätevämpi, jos jokaisella olisi oma kakkunsa.

    • Liisa sanoo:

      Hei Riitta! Tästä tulee tosiaan ihana pullantuoksu kotiin. Kyllä kakun voi halutessaan paistaa myös muffinivuoissa jos haluaa annoskokoisia kakkuja. Muffinipellin syvennykset kannattaa vuorata paperivuoilla tai leivinpaperilla, jotta kakkujen poistaminen vuoasta on mahdollisimman helppoa. Paistoaika lyhenee huomattavasti, ihan tarkkaa aikaa en osaa sanoa, mutta 160 asteen lämmössä se on jotain 20–30 minuutin väliltä.

  • Leipuri sanoo:

    Kiitos ohjeesta, tätä on pitänyt jo kahdesti tehdä (ja tehdään uudestaankin), kun maistuu niin hyvin lapsille ja aikuisille. Pari kommenttia tosin.

    – En ymmärrä 20 cm vuoan käyttöä. Ekalla kerralla tein noin 19,5 cm leveään, enkä saanut kaikkea juustomassaa mahtumaan ja silti tuli vähän yli. Toisella kerralla tein 24 cm vuokaan ja mahtui juuri hyvin, yhtään liikaa ei jäänyt tilaa yli. Onko mulla matalammat kakkuvuoat vai miten tuo on mahdollista?

    – Kommentit liikaa uppoavasta kastikkeesta voisi selittyä ainakin osin erilaisilla fariinisokerin mittaustavoilla. Totesin itse nyt leipoessa etten tiedä miten sitä kuuluisi mitata, löyhästi mitaten kun tulee helposti vain puolet siitä mitä mitta täyteen pakaten. Ja noin isoissa määrin on tuolla jo merkitystä. Yleensähän ei kuuluisi painella mitattavia kasaan, mutta fariinisokerin kanssa tekee kovasti mieli… Itse taisin laittaa ekalla kertaa enemmän fariinisokeria kuin toisella, kun nyt toisella kertaa marmorointi oli helpompaa. Nyt kastike oli kastikemaista, ekalla kerralla kökköisempää. Fariinisokerin määrä (myös) grammoina ohjeeseen?

    • Liisa sanoo:

      Kiitos kommentistasi Leipuri! Mukava että pidät kakusta. Pahoittelen virhettä ohjeessa, kakku oli kuin olikin tehty 24 cm:n vuokaan, virhe on nyt korjattu. Teen yleensä 20 cm:n vuokaan ja tottumuksesta olin laittanut saman vuoan koon. Olen pahoillani virheestäni.

      Olen testailemassa tuon kakun ja kastikkeen koostumusta lähiaikoina hieman tarkemmin ja lisäilen ohjetta myös tänne. Fariinisokeri tulisi aina mitattaessa painaa hieman muottiin. Toki kastikkeen koostumukseen vaikuttaa myös sokerin tuoreus. Avatussa pussissa syntyy helposti pieniä kökköjä, jotka eivät välttämättä sula kunnolla kastikkeeseen. Myös lämpötilaerot vaikuttavat kastikkeen koostumukseen.

  • Elina sanoo:

    Moikka!
    Leivoin eilen kakkuasi ja herkku onnistui kaikinpuolin hienosti ja maku on mainio, mutta luin paisto-ohjeen huolimattomasti enkä jättänyt kakkua jälkilämmöille. Nyt kakku on keskeltä melko löysää, vaikka oli yön jääkaapissa. Onko mahdollista jatkaa paistoa miedolla lämmöllä vielä tänään? Vai tarjoanko kakun mutakakkumaisena 😉

    • Liisa sanoo:

      Moi Elina! Voi harmi, että tuo jälkilämmöllä kypsytys unohtui. Näin pitkän ajan jälkeen uudelleen paisto voi olla kyllä hieman ongelmallista, kananmunat eivät välttämättä enää lähde kypsymään samalla tavoin. Aina voi toki kokeilla, mutta en ole varma vaikuttaako se enää kakun rakenteeseen positiivisesti. Itse tarjoilisin kakun ehkä mieluummin hieman pehmeänä.

  • mamma sanoo:

    Kylläpä on hyvää , olen tehnyt 3 kertaa ja kaikki syöjät kehuu.

    • Liisa sanoo:

      Voi miten mahtava kuulla <3 Tätä täytyy itsekin tehdä ihan pian uudestaan.

  • Henna sanoo:

    Kuulosti niin herkulliselta että oli pakko kokeilla! Myös minulla oli ongelmana se, että kastike upposi massan sekaan. Pysyi pinnalla kyllä kun pieniksi pisaroiksi levittelin päälle, mutta heti kun koetin kuvioida veitsellä niin lähti uppoamaan massan sekaan kokonaan 🙁 Uunissa muhimassa, parhaillaan ja huomenissa maistamaan.

    • Liisa sanoo:

      Toivottavasti pidät mausta. Vähänhän tuo massa väkisinkin uppoaa. Teen itse kakun parin viikon sisällä uudestaan ja yritän selvittää samalla tarkemmin vielä mistä tuo painuminen johtuu.

  • Korhoska sanoo:

    Hei vaan!
    Minulla oli kyllä tämän kakun kanssa täysi epäonnistuminen. Juustomassa ihan löysää ja koko fariinikastike upposi totaalisesti vuoan pohjaan :(. En ymmärrä mitä tein väärin. Fariininkin annoin sulaa voin kanssa mutta kastike oli todella tönkköä juustomassaan verrattuna. Vaikka kuinka pieniä täpliä tiputtelin niin ei vaan auttanut. Juustona oli Philadelphia ja kananmunatkin normaalia M-kokoa. Olisiko juuston ja creme fraichen pitänyt olla myös huoneenlämpöistä? Munat on itselläni aina huoneenlämpöisiä kun aloitan leipomukset. Millä olet itse sekoittanut juustomassan?

    • Liisa sanoo:

      Hei Korhoska! Voi miten harmi kuulla. Sekoitan juustokakkumassan aina ihan käsivispilällä, sitä on turha vatkata liikaa ja tietysti tuorejuusto voi myös juoksettua liiasta vatkaamisesta. Juusto ja creme fraiche voi olla ihan jääkaappilämpöisiä, sillä ei ole suurta vaikutusta koostumukseen. Munat onkin parempi säilyttää huoneenlämmössä, silloin ne vaahtoutuvat parhaiten. Tosin tässä kakussa ei silläkään ole ihan niin paljon väliä, koska munia ei vatkata. Olen tekemässä videota kakun tekemisestä lähiaikoina, kunhan saan vaan kakkukirjan painoon.

  • Niina sanoo:

    Hei!
    Testaan ihanaa ohjettasi piakkoin. Kysyisin, että voisikohan tämän pakastaa vai kärsiikö rakenne siitä?

    • Liisa sanoo:

      Hei Niina! En ole koskaan kokeillut tämän juustokakun pakastamista, mutta sen pitäisi onnistua hyvin. Jäähdytä kakku jääkaappikylmäksi ennen pakastamista. Siirrä se kakkupahvin päälle ja kääri kelmuun. Laita kelmun päälle vielä kerros foliota, ettei kakku ime itseensä kosteutta ja hajuja pakastimesta. Kun haluat käyttää kakun, ota se edellisenä iltana jääkaappiin ja anna sen sulaa rauhassa seuraavaan päivään. Kakkua ei kannata säilyttää pakastimessa yli kuukautta, sillä silloin sen rakenne saattaa kärsiä.

  • Elina sanoo:

    Ainekset odottavat jo jääkaapissa, mutta onko reseptissä kerrottu vuoan koko (20cm) oikea? Ajattelin vain, kun olen tehnyt paljon uunijuustokakkuja ja niissä on yhtä paljon munia ja tuorejuustoa ja 24cm vuoka on aina melkein täynnä..

    • Liisa sanoo:

      Hei Elina! Ohjeessa oli tosiaan virhe vuoan koossa, kiitos korjauksesta 😀

  • Kirsikka sanoo:

    Hei, minun juustokakkuni pintaan tuli ruskea kuori uunissa, mitä tein väärin? 🙁

    • Liisa sanoo:

      Hei Kirsikka! Olisiko uuni voinut olla liian kovalla lämmöllä tai uunin ylälämpö liian kovalla? Tummuvatko kakut yleensä uunissasi helposti pinnalta? Silloin voisit tarkistaa uunin lämpötilat mittarilla. Jos lämpö on oikea, mutta pinta tummuu, kokeile paistaa kakku uunin alatasolla. Pinnan ruskistumisen saattaa aiheuttaa myös liikaa kohoava taikina. Tällä ohjeella taikinan ei pitäisi suuremmin kohota, mutta ethän vaahdottanut kananmunia tai tuorejuustoa?

  • Tiia sanoo:

    Tein ohjeen puolikkaana ja huomasin vasta myöhemmin, että “taikinaa” piti levitellä myös vuoan reunoille. Noh, pohja on nyt hiekan paksumpi.
    Kastikkeen kanssa jäin pähkäilemään, kun jäi kovin kiinteäksi eikä ollenkaan kastikemaiseksi, jolloin myös upposi lahjakkaasti juustotäytteeseen. Olisiko fariinisokerin pitänyt sulaa täysin siihen voisulaan? Ei nimittäin sulanut, jolloin jäi kiinteäksi massaksi. Eli kannattaisiko vielä lämmittää voin sulatuksen jälkeen niin, että sokerikin sulaa?

    • Liisa sanoo:

      Hei Tiia! Pohjan paksuus ei juuri haittaa, kakku saattaa olla vain hieman hankalampi leikata, mutta se pysyy hyvin kasassa ilman reunojakin. Fariinisokerin voi laittaa halutessaan vaikka voin kanssa sulamaan. Sulaminen tosiaan riippuu jonkin verran myös siitä, kuinka paljon voita on lämmitetty sulamisen yhteydessä. Täysin sulanutta sokerin ei kuitenkaan tarvitse olla. Uppoamiseen vaikuttaa luonollisesti myös se, mmiten isoina pisaroina seoksen laittaa ja miten paksu juustokakkumassa on alun alkaen ollut. Selityksiä juustokakkumassan löysyyteen löydät kommenteista hieman alempaa.

  • Kirsimarja sanoo:

    Keräsin pelkkää kiitosta tällä kakulla ja resepti lähti jakoon useammallekin
    jauhopeukalolle!

  • Anna sanoo:

    Hei!! Olen melkoinen korvapuustien ystävä ja kokeilin kakkua! Onkin juuri uunissa… komppaan aiempaa ja huomasin täytteen olevan todella löysää ja vielä 30 min uunin jälkeenkin vielä aivan juoksevaa. Yöksi siis jääkaappiin? Kannattaako laittaa pakkaseenkin vai jähmettyykö varmasti yön yli ajalla jääkaapissa?

    • Liisa sanoo:

      Hei Anna! Kakku kyllä alkaa reunoilta vähitellen jähmettymään siinä puolen tunnin paiston jälkeen, keskikohta on vielä hyvin löysää. Muista jättää kakku kypsymään jälkilämmölle tunniksi, äläkä avaa uunin luukkua, jotta lämpö pysyy vielä uunissa. Yön aikana kakku kyllä jähmettyy jääkaapissa.

  • Merja sanoo:

    Hei Liisa,

    kiitos tästä ihanasta reseptistä. Meinas mennä koko kakku yksin…..ei vaan voi vastustaa

    • Liisa sanoo:

      Hei Merja! Ihana, että pidit kakusta. Meilläkin viimeisestä palasta oli pientä vääntöä, niin herkullista se oli 😀

  • Henna sanoo:

    Hei

    Tätät kakkua lupasin työkavereille tuoda ohjeen luettuamme. Tällä viikolla pitäisi kakku nimipäiväkseni leipasta. Hiukan laiskaa kokematonta leipuria ihmetyttää, että miksi pohjaa pitää paistaa pelkiltään uunissa? Ainesosista mikää ei kuitenkaan itsessään vaadi kypsymistä. Voiko vaiheen oikaista?

    • Liisa sanoo:

      Hei Henna! Vaikka esipaistaminen ei täysin välttämätöntä ole, suosittelen sen silti tekemään. Esipaistaminen parantaa rakennetta, sillä sulava sokeri auttaa sitomaan pohjan ja tekee siitä kestävämmän, myös maut vahvistuvat esipaistossa. Esipaisto ja pohjan “kovettaminen” estää myös täytettä imeytymästä pohjaan, jolloin se säilyy rapeampana. Jos jätät pohjan paistamatta, huomaat sen vettyvän nopeammin. Toisaalta tuo vaihe ei vaadi tekijältä myöskään mitään lisätyötä, kun pohjan voit paistaa valmistaessasi täytettä.

  • Irina Saraykina sanoo:

    Hei. Kiitos ohjeesta! Kokeilin sitä tänään ensimmäistä kertaa. Nyt on jäähtymässä. Maistamme illalla.

    • Liisa sanoo:

      Hei Irina! Hienoa, ole hyvä vain. Toivottavasti palaat kertomaan mitä piditte.

  • Kakkumonsteri sanoo:

    Korvapuustileivonnaiset on ihania! Tämä menee testaukseen, kiitos ohjeesta!

    • Liisa sanoo:

      Mahtavaa jos täältä löytyy sullekin testattavaa 😀 Tätä suosittelen kyllä todella lämpimästi.

  • Marja sanoo:

    Tein tätä uudeksi vuodeksi gluteenittomana, maidottomana ja soijattomana. Todella hyvää!

    • Liisa sanoo:

      Hei Marja! Kiva kuulla, että kakku maistui noinkin moneen ruokavalioon sovitettuna. Mitä “tuorejuustoa” -käytit. Olen miettinyt vegaanisia vaihtoehtoja, mutta etsiskelen vielä parhaita vaihtoehtoja tavallisille tuorejuustoille.

  • Paula sanoo:

    Hei!
    Taikina on uunissa. Juustokakkumassa oli tosi löysää ja siirappi upposi siihen täysin. En saanut mitään kuvioita pintaan vaan siinä on vain pieniä ruskeita täpliä. Teinkö jotain väärin?

    • Liisa sanoo:

      Hei Paula! Juustokakkumassa on aika löysää, toki se voi olla entistä löysempää, jos olet käyttänyt esimerkiksi isoja kananmunia, tällöin kakku kyllä jämäköityy uunissa oikein hyvin. Tuorejuuston rakenne vaikuttaa toki myös kakun rakenteeseen. Itse käytän aina philadelphiaa, myös kevytversiot kaikista tuorejuustoista tekevät kakusta vetisemmän ja vähemmän maukkaan. Täyte on lusikoimisen jälkeen luonnollisesti pieninä täplinä, muistithan kuvioida sen vielä vetämällä veitsellä kuvioita kakkumassaan ohjeen mukaisesti?

  • Roosa sanoo:

    Ah mikä yhdistelmä, nam! <3

  • Marttah sanoo:

    Hei,
    tätä aion ehdottomasti kokeilla Uudeksi Vuodeksi… Mutta, meitä on tulossa lähes 30, niin entäpä jos teen sen 26-28 cm vuokaan, onko puolet suurempi määrä jo liikkaa…

    • Liisa sanoo:

      Hei Marttah. Voit hyvin tehdä kakun suurempaan vuokaan, mutta huomaa, että silloin myös paistoaika pitenee hieman ja kakku saattaa kuivua reunoilta. Parempi olisi tehdä kaksi pienempää kakkua, mutta jos teet yhden suuren, niin 20cm:n vuoan tilavuus on noin 1,9 litraa ,26 cm 3,2 litraa ja 28 cm noin 3,7 litraa. Eli kaksinkertainen annos mahtuisi tuohon 28 cm:n vuokaan, sillä pienempi vuoka ei ollut aivan täynnä.

    • Petra sanoo:

      Tein juuri äsken tuolla samalla ohjeella ja määrällä 24cm irtovuokaan. Tuli täyteen ja siis mukavan korkea lisäämättä yhtään määriä

  • Teija sanoo:

    Tätä täytyy testata, näyttää niin herkulliselta!

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Teija! Tämä oli kyllä todella herkullista ja lisäksi aika vaivatonta tehdäkin.

Samankaltaisia kirjoituksia