Joulun helppo lahjakakku

Joulun helppo lahjakakku

20. 12. 2017
Helppo ja maukas joulukakku syntyy piparinmakuisesta pohjasta ja tuorejuustokuorrutteesta. Kakku viimeistellään hauskoilla sokerimassakoristeilla.

Vielä on pari päivää aikaa suunnitella joulupöydän jälkiruokia. Aika tuntuu vaan kuluvan koko ajan kiihtyvää vauhtia ja illat alkavat väkisinkin venyä. Olen silti päättänyt nauttia joka hetkestä (ainakin melkein). Välillä pitää muistaa hengittää syvään ja poistaa muutama suunniteltu homma to do-listalta. Mieluummin keskityn fiilistelyn ja nauttimiseen kun pingotan siitä, onko keittiön kaapin ovet pesty. 

Suklaakonvehteja on tullut maisteltua jo hyvissä ajoin ja ruokalahjatkin ovat ainakin hyvin suunnitteilla. Vähän vielä fudgea ystäville ja muutama kahvikakku pitäisi paistaa, niin sitten ollaan jo voiton puolella. Jälkiruokien suunnittelu on vielä vähän kesken, mutta olen kovasti suunnitellut kokeilevani paria uutta moussekakkua kahta jäätelöä. Meillä on aina tapana syödä pieni jälkiruoka (jäätelö, rahka tms.) heti ruoan päätteeksi ja kahvit keitetään sitten vähän myöhemmin. Kahvin kanssa tarjoillaan perinteisiä hillosilmiä, piparkakkuja ja taatelikakkua sekä jotain hyvää kakkua.

Joulupöydän kakku saa olla näyttävä ja olenkin tänä vuonna ehtinyt jo ajoissa suunnitella koristeluitakin. Aiemmin tekemäni Petteri Punakuono -kakku sopii loistavasti joulupöytään. Toinen suunnnittelemani joulukakku on koristeluiltaan ainakin yhtä helppo kuin Petteri, vaikka tämäkin on mielestäni todella hauska. Lahjapaketteja on mukava muovailla myös lasten kanssa, paketithan voivat olla minkä muotoisia tahansa.

Sisäänsä kakku kätkee ihanan piparkakkupohjan, jonka voi muuten huoletta tehdä jo  pari päivää ennen täyttämistä, kunhan säilytät sen kelmuun käärittynä tai muovipussisa jääkaapissa. Piparkakkupohja kuorrutetaan vaniljaisella tuorejuustokreemillä ja sokerimassalla. Periaatteessa koristeet voi tehdä suoraan tuorejuustokreemin päälle, mutta sokerimassa lisää kakun säilyvyyttä, sillä tuorejuusto ei pääse kuivumaan sen alla yhtä nopeasti. Helppo koristelu tehdään leikkaamalla paloja erivärisistä sokerimassoista ja liimaamalla ne kakun reunoihin. Sokerimassoja voit myös maustaa erilaisilla aromeilla ja mausteilla, jolloin ne tuovat kakkuun oman lisänsä myös maun saralla. Lahjanarut syntyvät valmiilla koristelugeeleillä (joiden käyttöä muuten vieroksuin monta vuotta, mutta nyt olen ihastunut niihin).

Lahjakakku

12 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 175 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 munaa
  • 3½ dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl ruokasoodaa
  • 2 tl kanelia
  • ½ tl kardemumma
  • ½ tl neilikkaa
  • 50 g Mantelirouhetta
  • 150 g ranskankermaa

Kuorrutus

  • 200 g pehmeää voita
  • 3 dl tomusokeria
  • 1 tl Dr. Oetker vaniljatahnaa
  • 300 g maustamatonta tuorejuustoa

 Koristelu

  • 450 g Dr. Oetker Valkoista Sokerimassaa
  • 250 g Dr. Oetker Punaista Sokerimassaa
  • 250 g Dr. Oetker Vihreä sokerimassaa
  • Dr. Oetker Elintarvikeliimaa (Baking glue)
  • Dr. Oetker Koristelugeelejä

Ohjeet

Pohja

Pingota leivinpaperi kahteen irtopohjavuokaan (halk. 15 cm). Vuoraa myös vuokien reunat leivinpaperilla. Kuumenna uuni 170 °C:seen.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Siivilöi vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda ja mausteet kulhoon ja sekoita yhteen. Lisää mantelirouhe. Kääntele jauhoseos voivaahtoon vuorotellen ranskankerman kanssa.

Levitä taikina tasaisesti vuokiin ja paista kunnes pohjaan painettuun puutikkuun ei tartu enää taikinaa. Jäähdytä pohjat kuvun alla, jolloin ne säilyttävät mehevyytensä.

Kuorrutus

Vaahdota kuorrutetta varten voi ja tomusokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaniljatahna ja tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi.

Kokoa kakku levittämällä kuorrutetta ensimmäiselle pohjalle. Nosta päälle seuraava pohja ja toista kunnes kaikki pohjat on käytetty. Kuorruta koko kakku tuorejuustokuorrutteella. Laita kakku kylmään 15 minuutiksi.

Koristelu

Kauli valkoinen sokerimassa tomusokeroidulla alustalla noin 3 mm paksuksi levyksi. Levitä massa kakun päälle. Kauli vihreä ja punainen sokerimassa levyiksi ja leikkaa levyistä erikokoisia, suorakaiteen muotoisia paloja.

Kiinnitä palat kakun alareunaan elintarvikeliiman avulla. Ylijääneestä massasta voit muotoilla vielä lahjapaketteja kakun päälle. Viimeistele paketit piirtämällä niihin nauhat koristelugeeleillä.

Yhteistyössä:

Kommentit(2)

  

Samankaltaisia kirjoituksia