Hääkakkutasting

15. 06. 2015
Mehevä suklaakakkupohja ja maukkaat marjamousset ovat herkullinen yhdistelmä kesän hääjuhlaan.

haakakku

Serkkuni menee kesällä naimisiin ja lupasin tehdä juhlaan kerroskakun. Tuleva hääpari kävi viikko sitten maistelemassa ja miettimässä millainen pohja ja täyte kakkuun laitettaisiin.

Etukäteen olimme keskustelleet, että kakussa saisi olla ainakin marjoja ja suklaata ja sen tulisi ehdottomasti olla kerroskakku. Tämä mielessä lähdin tekemään maistelua varten mehevää suklaakakkupohjaa ja tavallista sokerikakkupohjaa sekä muutamaa eri moussetäytettä. Ajattelin tehdä vain pienen maistiaiskakun, jossa eri maut ovat omissa kerroksissaan, mutta tapani mukaan kakku ei tälläkään kertaa jäänyt kovin pieneksi. Tällä halkaisijaltaan 15 cm:n maistiaisella korkeutta oli nimittäin lähes 20 cm. Ja tietysti toisena oli vielä sokerikakkupohjaan tehty mansikkakakku. Kuorrutus ja koristelu jää sitten varsinaiseen hääkakkuun, tämä kakku tarjottiin vain kesän marjoilla ja upeasti kukkivilla syreeneillä koristeltuna.

Hääpari päätyikin juuri tähän mehevään suklaakakkupohjaan, joka on hyvin maukas. Pohja on myös hieman sokerikakkupohjaa tukevampi, joten se sopii kerroskakkuun oikein mainiosti. Täytteeksi valittiin punaherukkaa ja valkosuklaata, mitkä täydentävätkin toisiaan sopivasti. Kakku kuorrutetaan marenkikreemillä ja koristellaan maltillisen romanttisesti. Heinäkuun lopussa sitten blogista nähdään millainen kakusta lopulta tuli.

haakakku3haakakku2

Mehevä suklaakakkupohja:

  • 175 g voita
  • 1dl sokeria
  • 1dl fariinisokeria
  • 1 rkl luontaista vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • 3 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl kaakaota
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl soodaa
  • 150 g ranskankermaa

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. 20 cm) pohjalle. Voitele ja jauhota vuoan reunat.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vaahtoon hyvin sekoittaen. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja sooda keskenään ja lisää vaahtoon. Kääntele viimeisenä joukkoon ranskankerma. Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi. Paina lusikalla keskelle kuoppa, jolloin kakku nousee tasaisemmin. Paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia tai kunnes kakkuun painettuun puutikkuun ei tartu enää taikinaa.

Anna kakun jäähtyä vuuassa hetki ja kumoa sen jälkeen ritilälle jäähtymään. Nosta vuoka takaisin kakun päälle ja anna jäähtyä vuuan alla. Tällöin kakusta tuleva höyry ei pääse haihtumaan ja kakusta tulee mehevämpi. Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

Punaherukkamousse: (20 cm vuuan kahteen väliin)
300 g herukkaa
1 dl sokeria
200 g mascarponejuustoa
3 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
2 liivatetta

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kiehauta marjat ja sokeri kattilassa. Soseuta sauvasekottimella ja paseeraa seos siivilän läpi, jolloin saat sileää marjasosetta. Liuota liivatelehdet lämpimään soseeseen ja jätä odottamaan.

Laita mascarpone, kerma ja vaniljasokeri kulhoon ja vatkaa pehmeäksi vaahdoksi. Kaada marjasose vaahtoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten.

HUOM! Jos käytät pelkkää punaherukkaa kakussa voit lisätä hieman sokeria. Jos laitat toiseen väliin esimerkiksi valkosuklaamoussea, lisämakeutta ei tarvita.

Kuningatarmousse (20 cm vuoan kahteen väliin)
200 g vadelmia
100 g mustikkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g mascarponea
3 dl kermaa
2 liivatetta

Valmista kuten punaherukkamousse.

Valkosuklaamousse:

2 liivatelehteä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 rkl kiehuvaa vettä
200 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita yhteen tuorejuusto ja sokeri. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa, anna jäähtyä hetken. Vatkaa kerma vaahdoksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuoita ne kuumaan vesitilkkaan. Sekoita ne vatkaten tuorejuusto seokseen, lisää sulatettu suklaa. Kääntele joukkoon kerma.

Kuvan maistiaiskakun paistoin kahdessa vuuassa (halk. 15 cm). Täytteeksi tein puolikkaan annoksen jokaisesta moussesta.

Kategoriat

Täytekakut

Kommentit(4)

  
  • Vaimoleipoo sanoo:

    Hei!

    Ajattelin kokeilla kyseistä kakkua tulevana viikonloppuna 28 halkaisijan vuokaan kuningatar ja valkosuklaa täytteillä. Riittäisikö jos teen pohjan 1.5 kertaisena ja molemnat täytteet tuplana?

    Kiitos!

    • Liisa sanoo:

      Hei! Voit vertailla kakkuvuokien tilavuuksia täällä: https://www.makeaa.fi/kaikki-sokerikakkupohjasta/ . 28cm:n vuoan tilavuus on jo lähes kaksinkertainen verrattuna 20 cm:n vuokaan. Tuon pohjan pitäisi 1,5-kertaisena riittää niin, että saat sen halkaistua kolmeen osaan, mutta kerroksista tulee hieman ohuemmat. Täytteitä on varmasti riittävästi, saattaa jopa olla, että voi tehdä tiukkaa vuokaan mahtumisen kannalta.

  • Liisa sanoo:

    Heippa Päivi ja anteeksi, että vastaaminen kesti. Selvästi olen ollut hyvin lomatunnelmissa jo reseptiä kirjoitettaessa, sillä tuosta pohjasta tosiaan puuttui aineet. Olen todella pahoillani, asia on nyt korjattu.

  • iskä sanoo:

    On ne niin hyviä, jos onni on mennä naimisiin, niin onni on myös saada tuollaista kakkua

Samankaltaisia kirjoituksia