Cookies ‘n’ cream -brownie

29. 03. 2016
Tämä mahtava herkku nousi heti brownie-listani kärkeen. Mascarpone-vaahdolla kuorrutettu brownie ei kaipaa mitään lisää.

cookies_brownie2

Scroll down for english recipe. 

Erilaiset browniet on viimeaikoina olleet ehdottomasti suosiossani. Suklainen leivonnainen pehmeän sitkeällä sisuksella on jo sinällään aivan ihana ja erityisen herkulliseksi se muuttuu, kun sen tarjoaa kerman ja marjojen tai vaniljajäätelön kera. Brownien tuunaaminen erilaisin lisäkkein on ollut ihan mahtavaa. Marmoroitua juustokakkubrownieta sain maistaa ensimmäistä kertaa jo 15-vuotta sitten, kun siskoni hankki Ihana suklaa- kirjan, jossa kyseinen ohje herätti silloin suurta ihmetystä ja ihastusta.

Viime vuosien aikana ihastusta on herättänyt myös keksitaikinan yhdistäminen brownie-pohjaan, kuten tässä mahtavassa brookiessa. Överimpi versio brookiesta, eli tämä slutty brownie sai aikaan myös suurta innostusta. Monista brownie-resepteistäni huolimatta innostun aina, kun näen jotain uutta. Selailin taas yhtenä päivänä pinterestiä ja törmäsin aivan suunnattoman mahtavaan brownie-ideaan.

Kuvissa loisteli ihana keksinpaloilla höystetty brownie, jonka päällä oli mahtava kerros valkoista kuorrutetta, lisää keksinpaloja ja suklaakastiketta. Koska tavallinen brownie usein kaipaa seurakseen jotain suklaan makua hieman keventävää, oli idea mielestäni mitä parhain. Valmiiksi brownien päälle levitetty kuorrute tekee tästä täysin  valmiin herkun, joka ei kaipaa enää mitään. Tai no, ehkä kahvikupillinen täydellistää nautinnon.

Koska pidän suloisen pehmeästä ja makeasta mascarponesta niin paljon, päätin kuorruttaa brownieni herkullisella mascarpone vaahdolla. Nam.

Cookies ‘n’ cream Brownie

Pohja:

  • 100 g tummaa suklaata
  • 100 g voita
  • 2 munaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl fariinisokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl luontaista vaniljasokeria
  • 1 pkt (110 g) Oreo-keksejä

Sulata voi ja suklaa. Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Sekoita joukkoon voi-suklaaseos. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri yhteen ja lisää taikinaan.  Levitä taikina leivinpaperilla vuoratun uunivuoan (noin 20 x 30 cm) pohjalle. Paloittele oreot ja levitä taikinan päälle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.

Kuorrute:

  • 250 g mascarpone- tuorejuustoa
  • 3 dl kuohukermaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl luontaista vaniljasokeria
  • vajaa 1 pkt (noin 75g) oreioita

Mittaa mascarpone, kerma ja sokerit kulhoon. Vatkaa seos kuohkeaksi vaahdoksi. Levitä vaahto jäähtyneen pohjan päälle. Painele vaahtoon oreo-paloja.

Suklaakastike:

  • 50 g tummaa suklaata
  • 1/2 dl kuohukermaa

Pilko suklaa kulhoon. Lämmitä kerma ja kaada suklaan päälle. Sekoittele kunnes suklaa sulaa ja saat tasaisen kastikkeen. Kaada kastiketta kermakerroksen päälle raidoiksi.

cookies_brownie3cookies_brownie

Cookies ‘n’ cream brownie

If you need to convert the measurements into cups you can use this converter.

Brownie:

  • 100 g dark chocolate (60 % cocoa)
  • 100 g unsalted butter
  • 2 eggs
  • 1 dl caster sugar
  • 1 dl soft brown sugar
  • 2 dl all-purpose flour
  • 1 tsp baking powder
  • 1/2 tsp salt
  • 1 tbsp natural vanilla sugar
  • 110 g oreos

Line a 20×30 cm baking tin with parchment paper. Melt the chocolate and butter in a bowl. Lightly beat the eggs and sugars in another bowl. Mix together the chocolate mixture and the beaten eggs.

Whisk together the flour, baking powder, salt and vanilla. Stir it into the egg mixture. Scrape the batter into the prepared tin and top with crushed cookie crumbs. Bake at 175°C for 25-30 minutes. Cool completely on a wire rack.

Frosting:

  • 250 g mascarpone
  • 3 dl double cream
  • 1 tbsp caster sugar
  • 1 tbsp natural vanilla sugar
  • 75 g oreos

Whip the mascarpone, cream and sugars together. Continue whipping until firm. Spread over the cooled brownie. Top with crushed oreos.

Chocolate ganache:

  • 50 g dark chocolate (60% cocoa)
  • 1/2 dl double cream

Chop the chocolate into a bowl. Heat up the cream and pour over the chopped chocolate. Stir until chocolate has melted. Pour the ganache over the mascarpone layer and slice the brownie into squares.

 

 

 

Kategoriat

Piirakat

Avainsanat

brownie

Kommentit(18)

  
  • Nina sanoo:

    Hei minkä kokoiseen astiaan tuo Cookies ’n’ cream brownie on tarkoitus tehdä?

    • Liisa sanoo:

      Moi Nina! Brownie tehdään noin 20 x 30 cm:n vuokaan. Vuoan koko lukee tuolla pohjan kohdalla.

  • Virpi sanoo:

    Oon tehny tätä kerran ja oli kyllä aivan ihanaa! Nyt haluisin tehdä tätä lauantai-illaksi, mutta ainut mahdollinen aika tehdä se on jo perjantaina päivällä. Onko ajatus täysin mahdoton? Lähinnä mietityttää toi mascarpone-vaahto, että säilyykö se hyvänä vai nahkistuuko pinta?

    • Liisa sanoo:

      Hei Virpi! Kyllä tuo hyvin säilyy lauantaihin asti, muista vaan suojata se jääkaapissa voimakkailta hajuilta, sillä tuo vaahto imee helposti makuja itseensä. Myös pinnan nahistumiselta välttyy kun suojaa brownien kuvulla tai kelmulla.

  • Erja sanoo:

    Oletko kokeillut pakastaa ‘pohjaa’? Ajattelin tehdä tytön synttäreille, mutta aika on rajallinen joten mietin täällä voisiko pohjan tehdä etukäteen ja pakastaa ja ‘kuorruttaa’ sitten juhlapäivänä.

    • Liisa sanoo:

      Heippa Erja! Olen pakastanut brownieta aiemmin. Omien kokemusten mukaan rakenne tiivistyy jonkin verran ja brownie on hieman kuivempaa pakastuksen jälkeen, mehevyys siis kärsii hieman. Muuten pakastamisessa ei ole mitään ongelmaa.

  • Oi miten herkullisen näköinen. Vaikka Oreoita on ollutkin saatavilla niin ikinä niitä en ole maistanut ja nyt kun tämän ohjeen sain niin menee kylä testattavaksi! Jos vaikka tarjoaisi tyttären 1-v pirskeissä.

    • Liisa sanoo:

      Hienoa Tiina! Ja jos oreot eivät maistamisen jälkeen miellyttä, niin tähän käy kyllä ihan loistavasti myös perinteiset dominot ja muut.

  • Miia sanoo:

    Oletko huomannut, että suomen- ja englanninkieliset reseptit eivät täsmää. 😉

    • Liisa sanoo:

      Heippa Miia! Jos tarkoitat tuota voin ja suolan osalta, niin se on tehty ihan tarkoituksella. Jenkeissä voin suolapitoisuudet vaihtelevat ainakin joidenkin lähteiden mukaan todella paljon, joten usein ohjeissa neuvotaan käyttämään suolatatonta voita ja lisäämään suola itse. Käytän itse kuitenkin normaalisuolaista voita, joten suomeksi ohjeet teen aina sillä.

  • Hei!

    Kiitos inspiraatiosta. Toteutin saman piirakan kananmunattomana, oli oikein hyvää. Ohje löytyy blogistani!

    http://allergialeivonta.blogspot.fi/2016/04/munaton-cookiesn-cream-brownie-oreo.html

    • Liisa sanoo:

      vau, hienoa. Allergialeivonta on aina ihan oma juttunsa, täytyy käydä tutustumassa.

  • Elsi sanoo:

    Heipsan. Tuliskohan tuplaamalla pellillinen? 🙂

  • Maiju sanoo:

    Voi, kun olisin saanut olla maistamassa tätä ihanuutta! Näyttää aivan uskomattoman herkulliselta! Linkitin sivusi blogiini, toivottavasti on ok…

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Maiju, tämä teki kyllä kauppansa ihan loistavasti 😀 Ja kiitos linkityksestä se on tietysti aina vain positiivista.

Samankaltaisia kirjoituksia