Appelsiini-suklaakääretorttu

28. 08. 2014
Kääretorttu on varsin perinteinen leivonnainen ja vaikka kesän marjakääretorttu onkin aivan mahtavaa, on hauska tämäkin leivonnainen tuunata joskus ihan uusiksi.

appelsiini-suklaa-kaaretorttu

Viime aikoina monissa blogeissa on näkynyt mitä hienoimpia kuvioituja kääretorttuja. Nyt kun illan Koko Suomi leipoo- jakson aiheena olivat kääretortut, päätin myös lähteä kokeilemaan tuota kuviointia. Ihan mitään pientä pipertelyä en illan pikkutunteina viitsinyt enää pakertaa, vaan päädyin rouheaan raitakuviointiin. Täytteiksi päätyi “mitä kaapista löytyy”-periaatteella suklaa ja appelsiini. Raidallinen kääretorttu ruskean ja vaaleankeltaisen väreissä korostaa vielä tuota makuparia.

Herkkua päästiinkin maistelemaan hyvässä seurassa, kun Irman Ihannekakku -blogia pitävä Irma tuli kyläilemään.

Appelsiini-suklaakääretorttu

Pohja:

  • 4 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 dl perunajauhoja
  • 0,25 dl kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Jaa vaahto kahteen osaan. Sekoita toisessa kulhossa 0,5 dl vehnäjauhoja, 0,5dl perunajauhoja ja 0,5 tl leivinjauhetta yhteen. Siivilöi seos puolikkaaseen kananmunavaahtoon ja kääntele tasaiseksi. Siirrä vaahto pursotinpussiin.

Sekoita seuraavaksi 0,5 dl vehnäjauhoja, 0,25 dl perunajauhoja, 0,25 dl kaakaojauhetta ja 0,5 tl leivinjauhetta yhteen ja siivilöi jäljellä olevaan kananmunavaahtoon. Sekoita tasaiseksi ja laita omaan pursotin pussiin.

Aloita pursottamalla viiva vaaleaa taikinaa leivinpaperille yläkulmasta vastakkaiseen alakulmaan. Pursota sen jälkeen samansuuntaisia viivoja kohti reunoja, jättäen väliin noin kahden sentin raot. Täytä raot pursottamalla tummaa taikinaa vaalean väleihin. Paista kääretorttua noin 7-10 minuuttia tai kunnes se tuntuu sormella painettaessa joustavalta. Irrota kääretorttu leivinpaperista. Rullaa torttu puhtaan leivinpaperin kanssa niin, että kauniimpi puoli jää ulospäin. Anna jäähtyä rullattuna.

appelsiini-suklaa-kaaretorttu2appelsiini-suklaa-kaaretorttu3appelsiini-suklaa-kaaretorttu4

Täyte:

  • 2 isoa appelsiinia
  • 175 g maustamatonta (tai appelsiini) tuorejuustoa
  • 0,5 dl tomusokeria
  • 2 dl kermaa
  • 150 g tummaa suklaata

Leikkaa appelsiineista kuori pois. Leikkaa hedelmäliha väliseinien välistä irti, niin että saat kuorettomia lohkoja. Kuutioi lohkot ja jätä odottamaan.

Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri yhteen. Vaahdota kerma ja lisää tuorejuusto seokseen. Hienonna suklaa ja lisää seokseen.

Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle. Ripottele päälle appelsiinit. Rullaa torttu leivinpaperia apuna käyttäen. Laita torttu kylmään, jotta täyte saa asettua, eikä valu leikattaessa ulos.

Päälle:

  • 1 dl kermaa
  • appelsiinin siivuja
  • suklaata

Vaahdota kerma ja pursota vetäytyneen kääretortun päälle ruusukkeita tähtityllalla. Koristele appelsiinin siivuilla ja suklaaviukoilla.

Kategoriat

Muut

Kommentit(6)

  
  • Roosa sanoo:

    Vautsi vau miten kaunis kääretorttu!:o <3

  • Linnea sanoo:

    Onpas ihanan näköinen!! <3 Kääretorttu on kyllä herkku jota tulee tehtyä liian harvoin….
    Tämän tyylinen taitaakin olla seuraavaksi vuorossa.
    Kiitos 🙂

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Kakkumonsteri ja Linnea! Mikähän siinä tosiaan on, että kääretortut tuppaa aina unohtumaan kun lähtee kahvitarjottavia miettimään? Niistä saa aika helpolla kauniita ja kyllä tällainen voisi ihan hyvin juhlapöydässäkin paikkansa ansaita.

  • kakkumonsteri sanoo:

    Oi miten kaunis! 🙂

  • Taru sanoo:

    Ihan mahdottoman upean näköinen kääretorttu! 🙂 Otsikosta jo kerkesin luulemaan, että olet käyttänyt mun reseptiä, mutta sulla olikin oma ihanuus kehiteltynä 🙂 Olen kanssa pari kertaa (ennen blogia) tehnyt raitakääretorttua vaaleanpunaisesta ja vaaleasta taikinasta ja on se kyllä kivan näköinen ja mukavaa vaihtelua. Minä käytin miestä apuna ja molemmilla oli oma taikina pursotuspussissa ja nopsasti vuorotellen pursoteltiin taikinaraitoja, näppärää ;D

    • Liisa sanoo:

      Kiitos 😀 Tuo neljän käden tekniikka kuulostaa kyllä lyömättömältä.. Mietinkin hetken, miten teen nuo raidat, kun en jaksanut pussien kanssa vuorotella. Mutta aika siistit niistä tuli, vaikka tumma taikina pursotettiin rakoihin.

Samankaltaisia kirjoituksia