Vaniljajäätelö ja karamellisoidut hedelmät

Vaniljajäätelö ja karamellisoidut hedelmät

16. 06. 2011
Hankimme viime kesänä jäätelökoneen ja sen jälkeen olenkin innostunut tekemään jäätelöä itse. Uusia makuyhdistelmiä on aivan ihana kehitellä ja maistella. En yleensä ole ollut mikään vaniljajäätelön ystävä, mutta kotona tehty jäätelö aidosta vaniljasta on noussut yllättäen yhdeksi suosikeistani. Tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa tarjottuna se vie kyllä kielen mennessään.

Viime viikonloppuna päätin taas tehdä jäätelöä, jota oli tarkoitus syödä grillattujen hedelmien kanssa. Talven jäljiltä en ollut kuitenkaan tarkistanut kaasupulloa, joka oli tietysti ihan tyhjä. Päädyttiin sitten kokeilemaan hedelmien karamellisointia pannulla, mikä osoittautuikin oikein hyväksi vaihtoehdoksi.

Tässä ohje hyväksi havaitsemaani jäätelöpohjaan, mihin voi lisätä oman maun mukaan vaikka mitä. Ohje on helppotekoinen, en itse jaksa keitellä noita seoksia, kun vaativat sitten niin pitkän jäähdytysajan.

Vaniljajäätelö

2 kananmunaa

1 3/4 dl sokeria

4 dl vispikermaa

2 dl kevytkermaa

1 vaniljatangon siemenet

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kermat varovaisemmin sekoittaen. Mausta vaniljalla tai haluamallasi maulla. Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista koneen ohjeen mukaan.

Karamellisoidut hedelmät

2 persikkaa

1 omena

1/2 ananasta

2 rkl voita

2 rkl sokeria

Pese, kuori ja pilko hedelmät. Sulata voi pannulla. Lisää sokeri ja hedelmät. Paista hedelmiä välillä käännellen, kunnes ne saavat vähän väriä pintaan. Tarjoa hedelmät jäätelön ja pannulle muodostuneen siirapin kanssa.

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia