Syötävät kukat

09. 05. 2016
Erilaiset syötäväksi kelpaavat kukat ovat upea ja hauska tapa viimeistellä kakkuja ja leivonnaisia. Syötäviä kukkia löytyy kaupoista valmiina, mutta niitä on helppo kasvattaa myös itse pienelläkin pihalla tai parvekkeella.

kukat

Auringon paistaessa ajatukset harhailevat väkisinkin pihalle ja lehtien puhjetessa on pakko päästä istuttamaan jo ensimmäisiä kukkia ja yrttejä. Kesän juhlia silmällä pitäen kannattaa pihaan ja parvekkeelle valita erityisesti syötäviä kukkia, joilla kakkujen koristelu käy sekä nopeasti että hauskasti.

Rakastan leipomista ja kakkujen koristelua oman pihan antimilla. Marjoja ja omenia pihassamme on kasvanut jo pitkään, mutta viime vuosina olen innostunut myös syötävistä kukista. Kukkainnostukseni kasvoi jopa siinä määrin, että ensimmäisestä kirjastani löytyy juttu syötävistä kukista. Nyt haluan kuitenkin jakaa jutun myös blogissa.

Olen harrastanut kasvitunnistusta jo pitkään ja nautin edelleen kasvien keräämisestä ja erityisesti villiyrttien ja luonnon kukkien yhdistämisestä leivontaan. Luonnosta löytää paljon kauniita ja myös maukkaita kukkia ja yrttejä, jotka sopivat loistavasti koristeluun. Myös monet kesäkukat antavat upeaa väriä kakkuihin, joten nyt onkin juuri oikea aika istuttaa siemeniä.

kukat3kukat4

Syötävät kukat

Apilat
Herkät apilat ovat kokonaisuudessaan syötäviä, joten voit käyttää koristeina sekä lehtiä, että kukkia. Suuret puna-apilan kukat ovat näyttäviä jo yksittäin kun taas pienet valkoapilat ovat parhaimmillaan ryhmissä. Maku on hento, aavistuksen pähkinäinen.

Kehäkukka
Kehäkukkaa voi käyttää sekä maustamisessa, värjäämisessä että koristeena. Kokonaiset kukat ovat kauniita koristeina, mutta syöminen on kovan keskiön takia epämiellyttävää. Kehäkukan terälehtiä voi käyttää myös strösseleiden tapaan. Maku on miellyttävän sitruunainen.

Krassit
Mahtavan kirkkaan väriset ja suurikukkaiset krassit ovat kesäkakun pelastus. Maku on mausteinen ja vaihtelee lajikkeiden ja jopa värien välillä. Krassia on helppo kasvattaa siemenestä, eikä se vaadi paljon tilaa, joten sen viljely onnistuu pienelläkin pihalla tai parvekkeella. Siemeniä voi säilöä etikkaliemeen ja käyttää kapristen tavoin.

Malva
Miedon makuiset malvat sopivat erinomaisesti kakun koristeluun. Kauniin vaaleanpunaiset kukat tuovat kakkuihin romanttisen ilmeen.

Orvokki
Orvokki on monikäyttöinen koristeena, värivalikoima on laaja ja luomutaimia on kohtuullisen hyvin saatavilla. Kukat voi kandeerata sivelemällä ne ensin valkuaisella ja ripottelemalla päälle sokeria. Myös tuoreet kukat sopivat loistavasti koristeeksi.

Ruiskaunokki
Sinisävyiset ruiskaunokit antavat kauniin kontrastin kakuille. Herkkä kukinto on suloinen koriste ja se sopii tuomaan väriä esimerkiksi punaisten marjojen joukkoon. Maku on mieto, joten se sopii hyvin koristeeksi. Ruiskaunokkia on saatavilla myös valkoisena ja vaaleanpunasävyisenä.

Ruusu
Ruusu on upea koriste kakuille, mutta siitä voidaan valmistaa myös suloista ruususokeria ja -vettä, jolla voidaan maustaa kakkuja ja kuorrutteita. Ruusun terälehdet voidaan kandeerata orvokin tapaan ja niistä voi keittää myös hilloa. Kaupoissa myytävät ruusut on usein käsitelty torjunta aineilla, ne eivät sovellu syötäväksi.

Syreeni
Voimakkaan tuoksuinen syreeni maistuu hieman parfyymiselle. Se sopii sellaisenaan koristeeksi, mutta suurina määrinä haju peittää alleen hienovaraiset maut. Kukilla voi myös maustaa sokeria, jolloin maku on miedompi. Sokeri sopii leivontaan ja antaa kakuille ja kekseille vienon kukkaisen maun.

Muita syötäviä kukkia
Kurkkuyrtti, laventeli, pelargonit, päivänkakkara, samettikukat, verenpisara

kukat2

Huomio nämä asiat hankkiessasi kukkia kakunkoristeeksi:

  • Käytä koristeeksi vain myrkyttömiä ja torjunta-aineettomia kukkia, kaupan leikkokukat saattavat sisältää koviakin myrkkyjä.
  • Jos käytät luonnon kukkia, kerää ne puhtaasta ympäristöstä
  • Huuhtele kukat ennen kakun päälle laittamista
  • Käytä kukkia jotka tunnistat varmasti (erilaiset kasviot ovat hyvä apu tunnistamiseen)
  • Asettele kukat kakun päälle vasta hieman ennen tarjoilua tai käytä erillisiä kukkaputkia, jotta kukat pysyvät tuoreena mahdollisimman pitkään
  • Myös hedelmäosastolta löytyy ajoittain valmiiksi kerättyjä ja pakattuja koristelutarkoituksiin olevia kukkia.
  • Kukkakauppiaalta voi kysyä luomukukkia, niitä on jo todella runsaasti saatavilla.
  • Syötäviä kukkia on helppo kasvattaa itsekkin ja nyt on juuri oikea aika kylvää kukat kesän juhlia silmällä pitäen.

Kommentit(5)

  
  • Päivi sanoo:

    Juttusi mukaan Malvaa saisi syödä mutta saako tosiaan? Ainakin tämän jutun mukaan etenkin myskimalva on myrkyllinen. Miten on? https://puutarha.net/kasvikortisto/perennat/myskimalva_474.htm

    • Hei Päivi! Tämä olikin erikoinen tieto ja löysin myös HUS:in sivuilta, että Malva saattaa aiheuttaa joillain oireita. Malva on vanha rohdoskasvi ja sitä on käytetty limaa irrottavana lääkkeenä sekä vatsavaivoihin. Monissa lähteissä se luokitellaan syötäväksi. Toisaalta malva sisältää myös oksitosiinia, joka voi aiheuttaa supistelua, minkä vuoksi sitä voitaisiin ehkä pitää myös myrkyllisenä. Syvennyn tähän asiaan vielä hieman enemmän ajan salliessa.

  • Taru sanoo:

    Tulipa sitten kysyttyä kukista oikealta henkilöltä ainakin! ;D Kiitos tiedosta Liisa!

  • Taru sanoo:

    Hyödyllistä tietoa! Kiitos Liisa tästä postauksesta! Tässä tuli paljon sellaisia kukkia vastaan joiden en tiennyt olevan syötäviä 🙂 Olen jonkun verran kokeillut kukkia koristeena, mutta harvoin niitä syön kuitenkaan. No tuota syreeniä mulla oli viime kesänä brita-kakun päällä ja ne oli kyllä ihan liian voimakkaan makuisia mulle, heh! ;D Nyt voin sitten alkaa käyttämään muitakin kukkia sillä kasvatan tällä hetkellä pihassa krassia, kehäkukkaa, malvaa, samettiruusua ja ruiskaunokeita. Apiloita kasvaa tietty villinä ja päivänkakkaroita. Punapäivänkakkaraa mulla on paljon, mahtaako se olla syötävä??? Tänä kesänä tulee varmasti aika kukkavoittoisia kakkuja tehtyä! ;D

    • Liisa sanoo:

      Ihana, että nämä ovat hyödyksi 😀 Itsellä tuo biologianopettajan tausta vetää aina kovasti myös tänne kasvipuoleen ja välillä on kiva kirjoitella tällaisiakin juttuja. Monet kukat ovat tosiaan niin voimakkaan makuisia, ettei niitä välttämättä halua syödä vaikka koristeena käyttääkin. Tuohon lukeutuu myös nuo päivänkakkarat, ne tuoksuvat voimakkaasti ja maistuvatkin hyvin voimakkailta. Punapäivänkakkara on siitä hassu, ettei se taida varsinaisesti kuulua päivänkakkaroihin (Leucanthemum), jotka siis ovat myrkyttömiä, vaan pietaryrtteihin (Tanacetum), jotka taas ovat lievästi myrkyllisiä. Pienet määrät eivät yleensä aiheuta oireita, mutta omalla maalaisjärjellä en edes lievästi myrkyllisillä kukilla korsitelisi kakkua. Varsinkin kun noin mahtava valikoima on myrkyttömiäkin tarjolla 😀

Samankaltaisia kirjoituksia