Sitruuna-lakritsikakku

Sitruuna-lakritsikakku

09. 07. 2012
Sitruunarahkalla täytetty lakritsikuorrutteinen täytekakku oli meidän viime äitienpäivän herkku. Rakastan sitruunaa ja päätin tehdä juuri sellaista kakkua, mikä maistuu itselle parhaiten. Ja täytyy kyllä sanoa, että tämä vei kielen mennessään. Sopivan hapan täyte yhdessä ihanan lakritsipäällysteen kanssa kelpasi kyllä niin äideille, iseille kuin lapsillekin. Koristelut jäi kiireessä tekemättä, mutta kakku on toisaalta hauska pelkistetyssä, mustavalkoisessa asussaan.

Sokerikakkupohja (jätä pois kaakaojauhe)

Sitruunarahkatäyte:

2 dl kermaa

200 g maitorahkaa

1 dl lemon curdia (sitruunatahnaa)

(sokeria)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään maitorahka ja lemon curd ja kääntele seos kerman joukkoon. Lisää tarvittaessa sokeria.

Leikkaa kakkupohja kolmeksi levyksi. Aseta ensimmäinen levy takaisin irtopohjavuokaan ja kostuta se maidolla tai sitruunalimulla. Kaada päälle puolet sitruunarahkasta. Tee seuraava kerros samoin ja lisää päälle viimeinen kakkupohja. Anna kakun asettua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.

Lakritsikinuski:

2 dl kermaa

9 kick-patukkaa

Laita kerma ja paloitellut kick-patukat kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Kun kinuski muodostaa pisaran kylmällä vedellä täytetyn lasin pohjalle, kinuski on valmista. Anna jäähtyä ja kaada kakun päälle. Koristele kakun reunat kermavaahdolla.

+ noin 3 dl kermaa pursotuksiin

Tuo kick-kinuski oli todella helppotekoinen ja maistuva. Monissa blogissa oli tehty hopeatoffeekinuskia, silloin kun niitä oli vielä myynnissä, ja oli ilmeisesti vieläkin paremman makuista. Mutta korvikkeena tämä käy vallan mainiosti ja jos hopeatoffeet joskus palaavat kauppoihin kiiruhdan heti ostamaan, jotta pääsen itsekin vertailemaan.

Kategoriat

Täytekakut

Avainsanat

lakritsi lemon curd sitruuna

Kommentit(2)

  

Samankaltaisia kirjoituksia