Pastellin väriset donitsit

Pastellin väriset donitsit

03. 04. 2017
Pastellisen väriset donitsit sopivat loistavasti kevääseen ja vaikka donitsit mielletäänkin usein vappuherkuksi nämä sopivat täydellisesti myös pääsiäiseen.

Vaikka sää on harmaa ja kolea, täällä on jo kevättä rinnassa. Ihailin pinterestissä ihanan pastellin sävyisiä donitseja ja halusin itsekin päästä leipomaan sellaisia. Kuorrutteeksi halusin ehdottomasti suklaata, koska pidän enemmän rapsahtavasta kuin pehmeästä kuorrutteesta. En omista suklaavärejä (vaikka pitäisi) ja suklaan värjääminen geeliväreillä yleensä juoksuttaa suklaan karmeaksi. Pitikin siis keksiä jotain ihan muuta. Kaapin perälle oli jäänyt vajaita candy melts -pusseja, joten päätin kokeilla niitä. En juurikaan pidä meltsien keinotekoisesta mausta, joten en halunnut kuorruttaa donitseja kokonaisuudessaan niillä. Värjäyksessä ne toimivat sen sijaan loistavasti ja suklaa sai juuri sopivan suloisen värin muutamaa nappia käyttämällä.

Varsinaisista donitseista on tullut ihan luottoreseptini. Näiden leipominen on superhelppoa ja kaikki aineksetkin löytyy lähes poikkeuksetta kotoa. Maustamattoman jogurtin voi korvata myös kermaviilillä tai vaikkapa ranskan kerman ja maidon sekoituksella. Jos haluat donitseista munattomia, voit korvata kananmunan banaanilla.

Donitsit valmistuvat todella nopeasti ja niitä on kiva leipoa lastenkin kanssa. Mittauskaan ei ole ihan niin millin tarkkaa hommaa, joten näillä on hyvä harjoitella. Meillä lorahti tällä kertaa jogurttia taikinaan hieman reilummin, mutta silti koostumus pysyi oikein hyvänä. Edellisen kerran taikinaan kaatui lähes puoli purkkia vaniljasokeria, mutta sekään ei haitannut. Ehkä senkin takia suosin tuota luontaista vaniljasokeria, sitä kun on vaikea laittaa liikaa. Sen sijaan vanilliinia sisältävät sokerit saavat helposti leivonnaiset maistumaan pistävältä.

Leipureiden suurpiirteisyydestä huolimatta donitsit kävivät taas kaupaksi pikavauhtia. Ajattelin että pikkutyttöjen keskuudessa vaaleanpunaisesta kilpailtaisiin, mutta asia olikin päinvastoin. Siniset donitsit nimettiin Elsa-donitseiksi, joten ne syötiin tietenkin ensimmäisenä.

 

Pastellin väriset donitsit

12 annosta / 30 - 60 min / helppo

Ainesosat

Donitsit

  • ½ dl öljyä (esim. rypsi)
  • 1½ dl maustamatonta jogurttia
  • 1 muna
  • 1 dl sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl soodaa
  • 1 tl luontaista vaniljasokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 50 g voita

Kuorrute

  • 200 g valkosuklaata
  • 2 tl öljyä
  • strösseleitä
  • muutama punainen candy melts-nappi
  • muutama sininen candy melts-nappi

Ohjeet

Donitsit

Laita uuni lämpenemään 200°c:seen. Voitele donitsipelti huolellisesti. Sekoita öljy, kermaviili, kananmuna ja sokeri yhteen. Sekoita muut aineet keskenään ja lisää joukkoon nesteet. Sekoita taikinaksi. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota donitsipellille (voit käyttää myös reiätöntä muffinssipeltiä ja halutessasi kovertaa reiät paiston jälkeen). Jätä reilusti tilaa kohoamiselle.
Paista donitseja uunin keskitasolla noin 6-8 minuuttia. Voitele donitsit heti paiston jälkeen sulatetulla voilla.

Kuorrute

Jaa valkosuklaa ja öljy kahteen kulhoon. Lisää toiseen kulhoon punaiset ja toiseen siniset meltsit. Sulata mikroaaltouunissa tai vesihauteessa välillä sekoittaen. Kasta jäähtyneet donitsit kuorrutteeseen ja koristele strösseleillä. Anna kuorrutteen asettua jääkaapissa noin 30 minuuttia.

Jäitkö kaipaamaan lisää? Kokeile myös näitä keksidonitseja, ihania piparkakkudonitseja tai kaikille sopivia vegaanisia donitseja.

Kategoriat

Kuppikakut Pullat Vappu

Kommentit(4)

  
  • L sanoo:

    Pystyykö näitä tekemään ilman donitsipeltiä

    • Valitettavasti ei, tavallisella pellillä donitsit vain leviävät ja rakenne jää huonoksi. Jos kotoa löytyy muffinipelti, voit paistaa donitsit myös muffinimuotoon.

  • NannaManna sanoo:

    Ihanan värisiä donitseja joten pakko hankkia meltsejä vapuksi:)

    • Liisa sanoo:

      Meltseillä saa kyllä aivan ihanan värisiä donitseja. Yleensä en niin välitä niiden mausta, mutta donitsin päällä ne maistuivat oikein herkulliselle. Donitsintäyteistä vappua!

Samankaltaisia kirjoituksia