Marenkikakku

Marenkikakku

01. 07. 2012
Juhannukseen kuuluvat ehdottomasti tuoreet marjat ja kesäinen jälkiruoka. Olin jo pitkään haaveillut pavlovasta, mutta kun törmäsin tähän kakkumalliseen marenkiunelmaan, halusin heti kokeilla. Ohje ihanan rapeisiin ja helppoihin pohjiin löytyi pullahiiren blogista. Täytteen sovelsin sitten itse, kun kaappiin oli jäänyt vähän lemon curdia, mikä mielestäni sopii mihin vain. Olen tykästynyt siihen etenkin mansikoiden seuralaisena.

Pohjien ohje löytyy täältä.

Tein marengista kolme samankokoista, halkaisijaltaan 16 cm ympyrää. Nämä mahtui juuri ja juuri paistamaan yhdellä pellillä, kiertoilmauunia kun en valitettavasti omista.

Täyte:

2 dl kermaa 

200 g maustamatonta tuorejuusto

3 rkl lemon curdia

(sokeria)

tuoreita marjoja

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja lemon curd keskenään ja lisää joukkoon vaahdotettu kerma. Mausta tarvittaessa sokerilla. Laita marenkipohjan päälle täytettä ja runsaasti tuoreita marjoja. Tee toinen kerros samoin ja aseta viimeinen levy kanneksi. Koristele vielä tuoreilla marjoilla.

 

Kategoriat

Täytekakut

Kommentit(2)

  
  • Carita sanoo:

    Ihanan kesäinen herkku. Tätä meillä tarjotaan aina kesällä mökkivieraille. Osaavat jo odottaa&vaatia sitä (^^,)

  • Pipari sanoo:

    Ihanan herkullisen näköinen kahvipöydän komistus! Ja voi, miten kauniit sivut sinulla onkaan… Karkkia myös silmille 🙂

Samankaltaisia kirjoituksia