Maapähkinä-suklaafudge

23. 03. 2017
Maapähkinän ja suklaan yhdistelmä toimii aina. Kevyesti suolainen maapähkinäkerros korostaa ihanasti suklaan makua ja herkun täyteläisyydestä huolimatta voi olla vaikeaa syödä vain yksi pala.

maapahkina-suklaafudge

Joulun alla tuli tehtyä monenlaista fudgea, jopa siinä määrin, että nämä jäivät kokonaan julkaisematta blogissa. Fudgeja tulee leivottua juuri joulunaikaan, mutta sitten nämä herkut tuntuvat unohtuvan koko muuksi vuodeksi. Nämähän ovat loistavia lahjaideoita, mutta sopivat oikein hyvin syötäviksi myös sellaisenaan tai vaikka kahvin kanssa.

Yleensä fudget ovat vähän liian makeita (vaikka silti niin ihania), mutta tässä maapähkinävoin suolaisuus ja tumma suklaa taittavat makeuden juuri sopivasti. Makeitahan nämä silti tietysti ovat, tuo 7 dl sokeria takaa sen varmasti. Maultaan nämä muistuttavat hieman Snickers-patukoita, jotka kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini. Tai oikeastaan ei niinkän ne snickers-patukat, kuin niitä jäljittelevät leivonnaiset. Niitä on tullut tehtyä blogissa aiemminkin, joten jos pidät näistä fudgeista kannttaa ehdottomasti testata myös tätä snickers-jäätelökakkua ja näitä mahtavia whoopie-leivoksia.

Maapähkinä-suklaafudge
48 palaa   |   60 min   |   helppo

Maapähkinäfudge

  • 150 g voita
  • 2½ dl karkeaa maapähkinävoita (crunchy)
  • 1 tl vanilja-aromia
  • 7 dl tomusokeria

Suklaafudge

  • ½ prk (~200 g) kondensoitua maitoa
  • 250 g tummaa suklaata
  • 30 g voita

Pinnalle

  • suolapähkinöitä

Vuoraa noin 20×30 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla. Mittaa voi, maapähkinävoi ja vanilja mikron kestävään kulhoon. Kuumenna hetki, jotta voit sulavat ja sekoita tasaiseksi. Lisää tomusokeri kolmessa osassa. Sekoita tasaiseksi ja painele esivalmistellun vuoan pohjalle. Laita kylmään suklaa fudgen valmistuksen ajaksi.

Hienonna suklaa suklaafudgea varten. Mittaa kaikki ainekset mikron kestävään kulhoon. Kuumenna välillä sekoittaen kunnes suklaa on sulanut. Sekoita tasaiseksi ja kaada maapähkinäkerroksen päälle. Ripottele pinnalle suolapähkinöitä. Anna jähmettyä vähintään neljä tuntia jääkaapissa ennen leikkaamista paloiksi.

Fudge säilyy jääkaapissa tiiviissä rasiassa noin viikon. Tai sitten ei.

maapahkina-suklaafudge2maapahkina-suklaafudge3

 

Kategoriat

Makeiset

Kommentit(2)

  
  • Riina sanoo:

    Hei, jäi tässä reseptissä mietityttämään onko tuo kondensoitu maito karamellisoitua vaiko ihan tavallista? Kiitos jo etukäteen

    • Liisa sanoo:

      Moi Riina! Ohjeessa käytettävä maito on nimenomaan sitä tavallista ja se käytetään keittämättä. Karamellisoidun maidon käyttämisestä mainitsen aina erikseen.

Samankaltaisia kirjoituksia