Kirsikkajuustokakku-brownie

Kirsikkajuustokakku-brownie

05. 06. 2017
Makeat kirsikat maustavat tämän herkullisen brownien upeaksi jälkiruoaksi. Pehmeän juustokakun ja suklaisen brownien yhdistelmä on mitä parhain.

Vaikka Helsingissä kirsikkapuut vasta lopettelevat kukintaansa, kauppojen hyllyt notkuvat jo näitä upean punaisia marjoja. Olen jo useampaan kertaan ostanut marjoja leivontatarkoitukseen, mutta ne ovat kadonneet tuoreeltaan. Nyt pääsin kuitenkin leipomaan asti ja lopputulos oli mitä mahtavin.

Kirsikan ehdottomasti tunnetuin makupari on tietysti suklaa ja perinteitä kunniottaen päädyin itsekin yhdistämään kirsikan täyteläiseen suklaapohjaan. Ajattelin ensin tehdä vain tavallisen brownien, jonka pinnalle ripottelen kirsikoita. Huomasin kuitenkin blogini monen browniereseptin seasta puuttuvan klassikon eli juustokakkubrownien (tai tuorejuustobrownien, miksi sitä haluatkaan kutsua). Tämä sivistyksen aukko oli välittömästi korvattava ja päätinkin yhdistää kirsikan ja suklaan kaveriksi vielä kermaista juustokakkua.

Päätös olikin mitä mahtavin. Brownie pysyi juustokakkukerroksen alla täydellisen mehevänä ja koko herkku suorastaan sulaa suussa. Jos kirsikoita sattuu täytteestä jäämään vileä yli, ne voi tarjota tuoreeltaan brownien kaverina. Ohjeeseen voi hyvin käyttää myös vadelmia. Ilman marjojakin juustokakku-brownie toimii loistavasti, halutessaan juustokakkua voi maustaa kevyesti luomu sitruunan- tai appelsiinin raastetulla kuorella.

Kirsikkajuustokakku-brownie

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 100 g tummaa suklaata
  • 100 g voita
  • 2 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl luontaista vaniljasokeria

Täyte

  • noin 200 g kirsikoita
  • 350 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 100 g creme fraichea
  • ¾ dl sokeria
  • 2 tl luontaista vaniljasokeria
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 2 munaa

 

Ohjeet

Pohja

Lämmitä uuni 175 °C:seen. Vuoraa uunivuoka (noin 20 x 30 cm) leivinpaperilla.

Sulata voi ja suklaa. Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Sekoita joukkoon voi-suklaaseos. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri yhteen ja lisää taikinaan. Levitä taikina vuokaan ja valmista juustokakkukerros.

Täyte

Pese ja halkaise kirsikat, poista kivet. Sekoita tuorejuusto, creme fraiche, sokerit ja maissitärkkelys yhteen. Lisää kananmunat yksitellen, sekoittaen tasaiseksi välillä. Kääntele joukkoon kirsikat ja kaada seos pohjan päälle. Paista uunin alatasolla 30 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä brownie jälkilämmölle uuniin vielä 30 minuutiksi. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. Brownie on parasta valmistusta seuraavana päivänä.

Jäikö brownien-nälkä? Kokeile myös näitä:

Cookies 'n' cream -brownie
Slutty brownie
Suolakinuski-suklaabrownies

Kategoriat

Piirakat

Avainsanat

brownie

Kommentit(8)

  
  • Eveliina sanoo:

    Onnistuukohan pakastaminen? 🙂

    • Liisa sanoo:

      Hei Evelina! Voit hyvin pakastaa brownien, tosin rakenne tiivistyy hieman. Hidas sulatus on aina juustokakun rakenteen kannalta paras, joten jos mahdollista anna tämänkin brownien sulaa hitaasti jääkaapissa.

  • Heidi sanoo:

    Voisikohan tän tehdä pakastetuista kirsikoista?

    • Liisa sanoo:

      Moi Heidi! Voit hyvin tehdä myös pakastekirsikoista. Sulata ne huoneenlämmössä ja käytä tuoreiden tapaan. Jos sulaessa irtoaa paljon nestettä kaada se pois ennen kirsikoiden lisäämistä taikinaan. Nesteen voi halutessaan seokittaa vaikka smoothieen.

  • Katja sanoo:

    Kiitos 🙂 Tämä.herkku pääseekin meidän hääpäivänä kahvipöytään. Säilyykö tämä, jos tekisin jo edellisenä päivänä?

    • Liisa sanoo:

      Ihana kuulla Katja! Tämä oikeastaan kannattaakin tehdä edellisenä päivänä, sillä browniet ovat ehdottomasti parhaimmillaan vetäydyttyään yön yli jääkaapissa. Mukavaa hääpäivää teille!

  • Katja sanoo:

    Tätä täytyy kokeilla, niin herkun näköistä Onnistuisikohan tämä uuninpellillä (60cm) jos tuplaisi ohjeen?

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Katja! Juu tuplaohje on ainakin omalle uunipellille juuri sopiva. Tarkkaile paistoa, suurempi määrä saattaa vaatia hieman pidemmän ajan.

Samankaltaisia kirjoituksia