Karkkikeppi-suklaakeksit

Karkkikeppi-suklaakeksit

05. 12. 2013
Olen aivan ihastunut karkkikeppeihin, joten kun löysin ohjeen näihin kekseihin oli aivan pakko päästä kokeilemaan. Keksit olivatkin ihan taivaallisen hyviä, vaikka näitä ei tosin meillä päästy kuin pikkuisen maistamaan. Pojalla tuli jopa vähän surku kun keksit pakattiin lahjapaketteihin ja kiikutettiin tarhan tädeille joulujuhlaan. Toivottavasti heille maistui ja lahja ilahdutti. Olen ollut tänä vuonna todella innoissani lahjojen suunnittelussa ja vielä monta kivaa herkkupakettia on kehitteillä.

Löysin ohjeen alunperin Call me cupcake-blogista. Tulostin ohjeen muutama päivä sitten, mutta kun tänään kävin katsomassa oli ohje muuttunut aika lailla. Laitan tänne nyt ohjeen, minkä mukaan tein itse, koska tuo uusi poikkeaa tästä hyvin paljon. Noissa Lindan kuvissa kyllä näkyy selvästi nuo suklaahiput kekseissä, joten ne on tehty varmasti eri ohjeella.

Karkkikeppi-suklaakeksit (8-10 suurta, tein tästä määrästä 20 keksiä ja mielestäni ne olivat silti ihan hyvän kokoisia)

  •  225 g tummaa suklaata
  • 50 g voita
  • 45 g vehnäjauhoja
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 kananmunaa
  • 95 g muscovadosokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Päälle:

  • 100 g sulatettua maitosuklaata
  • murskattuja karkkikeppejä tai polka-karkkeja

paketti

Sulata suklaa ja voi mikrossa. Sekoita jauhot ja suola. Vatkaa munat, sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon suklaa-voiseos ja lopuksi jauhot. Anna taikinan seistä huoneenlämmössä noin 15 minuuttia. Valuta taikinasta kasoja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 175 asteessa noin 8-10 minuuttia. Dippaa jäähtyneet keksit sulaan suklaaseen ja ripottele päälle karkkikeppirouhetta.

Tiesin, että tarhan opet eivät niin välitä kahvista, joten päädyin tekemään heille kaakaopaketit. Kasasin kaakaopurkin päälle keksejä, pakkasin sellofaaniin. ja kiinnitin paketin ulkopuolelle pusillisen minivaahtokarkkeja ja karkkikepin. Pojan kanssa tehtiin vielä kortit, missä oli hänen sanoin kerrottu jokaisesta hoitajasta.

Kategoriat

Keksit

Kommentit(2)

  
  • Taru sanoo:

    Aivan mahtava idea tuo lahja! Voisi kyllä kokeilla noita keksejä, näyttävät hyviltä 🙂

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Taru! Keksit oli kyllä aivan mainioita, täytyy varmaan leipoa toinen satsi ihan vaan itselle.

Samankaltaisia kirjoituksia