Kirjoitettu: 24.marraskuuta 2016 Kommentteja: 2

Herkullinen siemennäkkileipä on mahtava välipala. Se on täynnä kuituja ja ravintoaineita ja kaiken lisäksi se on vielä gluteeniton.

siemennakkari

Olen jo pitkään etsinyt sopivaa ohjetta herkulliselle siemennäkkileivälle. Osa leivistä on ollut aivan törkeän suolaisia osa on hajonnut täysin palasiksi. Monet paremmin kasassa pysyvät näkkileivät sisältävät gluteenia ja halusin tästä ehdottomasti version, joka sopii kaikille. Jutellessani Annen ja Lorin kanssa (jotka molemmat tekevät tosi herkullista siemennäkkäriä) sain hyviä vinkkejä ja päätinkin lähteä kokeilemaan näkkäriä uudelleen.

Lisäsin ohjeeseen maissijauhoa, joka tukevoittaa rakennetta hieman. Makua lisättiin ihanalla sesamöljyllä, jota käytän normaalisti aasialaistyylisiin ruokiin. Lisäksi leikkasin taikinaan viillot ennen paistamista, jotta leipä olisi helpompi pilkkoa paistettunakin. Tämä osoittautuikin mainioksi ideaksi, sillä palat oli paistamisen jälkeen helppo taitella irti toisistaan. Makukin oli ihan mainio ja pellillinen näkkileipää katosi hetkessä. Lapsillekin maistui oikein hyvin ja varmasti päivän kuituannos tuli täyteen.

Siemeniä voi vaihdella oman mieltymyksen ja kaapin sisällön mukaan. Älä kuitenkaan jätä taikinasta kokonaan pois chian- ja pellavansiemeniä, sillä nämä siemenet muodostavat veden kanssa limaa, joka pitää leivän hyvin kasassa. Muita siemeniä voi hyvin korvata myös rouhituilla pähkinöillä.

siemennakkari2siemennakkari3

Gluteeniton siemennäkkileipä
pellillinen   |   yli 60 min   |   helppo

  • 1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
  • 1 dl pellavansiemeniä
  • ½ dl sesaminsiemeniä
  • ½ dl chiansiemeniä
  • ½ dl kurpitsansiemeniä
  • 1 dl maissijauhoa
  • ¼-½ tl suolaa
  • ½ dl sesamöljyä (tai esim. rypsiöljyä)
  • 2¼ dl kiehuvaa vettä

Mittaa kaikki siemenet, maissijauho ja suola kulhoon. Lisää öljy ja kuuma vesi. Sekoita ja anna taikinan seistä noin 20 minuuttia.

Lämmitä uuni 175°c:seen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Nosta toinen leivinpaperi taikinan päälle ja painele taikina leivinpaperien välissä koko pellin kokoiseksi levyksi. Poista päälimmäinen paperi ja paista uunin keskitasolla kunnes näkkileipä on rapea ja hieman ruskistunut (noin 50-60 minuuttia). Tarkkaile näkkileipää viimeiset minuutit, sillä loppuvaiheessa se tummuu nopeasti.

 

2 vastausta artikkeliin “Gluteeniton siemennäkkäri”

  1. Anna sanoo:

    Hei!
    Tämä resepti on pakko testata, näyttää herkulliselta! 🙂

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Anna! Tämä on kyllä hyvää, koko pellillinen katosi yllättävän nopeasti.

Jätä kommentti